lauantai 6. syyskuuta 2008

Ahvenisto



Ahveniston hölkkä juostiin vuoden 1952 Helsingin olympialaisten viisiottelun kilpailupaikkana toimineen Hämeenlinnan Ahveniston urheilupuiston kumpuilevissa harjumaisemissa. Järjestävä taho ei tällä kerralla ollut KOK, vaan lähes yhtä juhlavat Joken Talli ja Hämeenlinnan Kisa. Kiitokset heille mainiosta ulkoiluhetkestä!

Reitin alku- ja loppukilometrit olivat vaativaa mäkistä ulkoilureittiä. Välikilsat kierrettiin läheisellä asuntoalueella kestopäällysteistä pyörätietä. Varsin mukavat 6.8km oli siis tiedossa.

Kisan kulku oli pääpiirteissään seuraava. Meitä oli noin kymmenisen ukkoa alusta alkaen yhtenä ryppäänä. Vauhti oli mulle tarpeeksi kovaa, mutta yllättävän verkkaista, noin niinku hölkän johtoryhmän vauhdiksi. No, sätkin kuitenkin puoliriskillä jonon jatkona, kun en kehdannut tällä kunnolla keulaankaan tunkea.

Karran Tommi hoiti vetopuolen oikeastaan alusta loppuun. Oma juoksu pysyi kuosissa aina vitoseen asti, jolloin vauhti rupesi piisaamaan ja kärki karkasi. Viimeiset kilsat olivat aika kivireen vetämistä, ja pakko myöntää pehmoilleeni. Ei tullut puserrettua ihan sata lasissa! [edit] Nythän mä keksin mistä se pehmeys johtui, tuosta sählypaidasta tietenkin :)

Eniten yllätyin kuitenkin siitä, että vauhtia tuntui löytyvän edes jonkin verran. Kilsat kestivät seuraavasti: 3.28, 3.22, 3.21, 3.16, 3.27, 3.37 ja vikat 800m 2.42 (3.22 vauhtia). Jep, eiku jatketaan harjoituksia!

Valittuja tuloksia:

Naiset 6.8km
1. Mira Tuominen VaHaka 24.23

Miehet 6.8km
1. Tommi Karra TeSt 22.30
2. Kari Virtanen HämTa 22.49
...
5. Jarno Maimonen TeSt 23.16

Miehet 40 6.8km

1. Jan Lindström SIF 23.28

Miehet 50 6.8km
1. Kari Suominen HämTa 22.42 (WMA 19.51)

Anssi Raittila juoksi ajalla 3.12:42 kahdeksanneksi Jungfrau-vuorimaratonilla Sveitsissä. SIF:n David Kanyari oli kokonaistuloksissa 28. ajalla 3.37:16.

Tulokset

Pohjolan ja Baltianmaiden mestaruuskisojen tulokset

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut hyvästä juoksusta! Itsekin joskus Ahvenistolla kilpailleena hienot puitteet (historiallinen paikka, upeat maastot) ovat jääneet hyvin mieleen. Kelpaisi muuten vaikka Runner´s Worldin kanteen tuo iloinen juoksukuvasi (Terhin ottama?)!
Terveisin, Sanna

moguli kirjoitti...

Kiitos! Ahveniston miljöö on kyllä upea. Se järven kiertävä kahden kilometrin kierros sopisi vaikka SM-maastojen reitiksi. Toisi vaihtelua viime vuosien puistojuoksuihin...

Kuva on Terhin ottama ja tosiaan jo ennen varsinaista kisaa. Siitä tuo muikea ilme :)

Tsemppiä sinullekin tuleviin kisoihin!

jaha kirjoitti...

Onnittelut!
Mieshän rupee pääseen kuuhun... eiku kuntoon.

moguli kirjoitti...

Hehhee ja tattis! Kaukana kunnosta tai kuusta... Sopisiko tähän se kulunut fraasi: ens vuonna kulkee :)

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Jep, vauhti näyttää miehellä kiihtyvän - hienoa!

-gs