sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Kestävyysseminaari

Saimme kunnian osallistua Pajulahden kansainväliseen kestävyysseminaariin tänä viikonloppuna. Tarkoitus oli hieman haistella kotimaisen kestokentän nykyistä tilaa valmennuspuolen näkökulmasta, tutustua ihmisiin sekä tietysti ammentaa oppia nimekkäiden esiintyjien tarjoamasta annista.


Pallojumppaa Wissmanin malliin. Jumppaajina Matti Välimäki ja Tommy Granlund.

Seminaarin avauspäivän sykähdyttävin kokemus oli 800 metrin olympiavoittajan Wilfred Bungein valmentajan Gianni Ghidinin kattava esitys kenialaisten harjoittelusta yleensä sekä yksityiskohtaisempi tarkastelu Bungein harjoittelusta. Parhaiten jäi mieleen se, että Pekingin mestarin treeniohjelmaan kuuluu säännöllisesti ja usein toteutettava monipuolinen lihaskuntoharjoittelu. Takaraivoon tallentui myös Nairobissa (1660 metriä merenpinnan yläpuolella) tehty kosmisen kova viimeistelyharjoitus olympialaisiin: 600m 1.13.91, pal. 10.30, 500m 61.42, pal. 9.20, 400m 48.78. Edellämainitut vauhdit tarkoittavat noin 1.37 loppuaikaa 800 metrillä. Huhhuh!


Ruotsalaisen huippusprintteri Johan Wissmanin valmentaja Kenth Olsson veti harjoitusdemonstraation Nikula-hallissa.

Lauantaiaamuna koin monen muun tavoin shokkiherätyksen. Samuli Vasalan vetämällä aamulenkillä ei todellakaan vannottu Musse-hölkän nimeen. Lisäksi Mikkelssonin Lasse yritti vanhanaikaista hämyä, mutta eipä kovin moni mennyt halpaan... Taisi Uotilan Perallakin osua kauden kuntohuippu Nastolan alamäkeen. No, ainakin oli hauskaa :)


Välimäen Matilla päättyi polvennostojuoksut pohjekramppiin.

Kun aamulenkistä oli toivuttu, seurasi ohjelmassa rautainen annos tietoa ratakierroksen juoksijan harjoittelusta. Länsinaapurimme ihmemies Johan Wissmanin valmentaja Kenth Olsson valotti suojattinsa valmistautumista kauteen 2008, ja veti luentonsa päälle harjoitusdemonstraation Johanille tyypillisestä lajinomaisesta erikoisvoimaharjoituksesta. Taisi treeni olla useimmille koekaniineille uusi ja liiankin tehokas. Viidestä juoksijasta nimittäin vain kaksi kesti loppuun asti... Positiivinen huomio: Granlundin Tommy veti sarjat tyylipuhtaasti...


Nikula-halli toimi demojen suorituspaikkana.

Iltapäivän piristykseksi oli valittu nippu loistavia urheilija- ja valmentajaluentoja. Suunnistuksen maailmanmestari Minna Kauppi kertoi elävästi kasvamisestaan pikkulikasta maailman parhaaksi. Vuorimaan Timo puolestaan kertasi Francis Kirwan tarinan, ja välitti Franciksen viime hetken kuulumiset ennen sunnuntain Firenzen maratonia. Mielenkiintoista oli myös spekulointi juoksun taloudellisuudesta ja sen tutkimisen viimeisimmistä uutisista. Triathlonhuippumme Tiina Bomanin urheilu-uran monet vaiheet kertoivat äärimmäisestä tinkimättömyydestä ja loppumattomasta intohimosta harjoitteluun. Mielettömän hyvät esitykset. Suuret kiitokset!


Masai-tanssi kehittää kimmoisuutta.

Gianni Ghidinin vetämässä harjoitusdemonstraatiossa käytiin läpi Bungeille tyypillistä kuntopiiriharjoittelua. Treeni koostui omaa kehonpainoa hyödyntävistä lihaskuntoliikkeiden sarjoista ja niiden välillä juostavista 100-200 metrin pätkistä, jotka tulisi pinkoa lähellä anaerobisen kynnyksen vauhtia. Syke pysyy siis koko ajan melko korkealla, tehokasta!


Palautukset tehtiin juosten.

Valmentajatkin laitettiin liikkeelle. Osallistuimme painijamestari Jarkko Ala-Huikun ohjaamaan kuntokuulaharjoitukseen. Kahvakuula sai kyytiä tunnin verran. Täytyy myöntää, että tänään lihakseni ovat hieman kipeät... Lavvantaiehtoo päättyi saunailtaan, jossa pohdittiin kestävyysjuoksun kehittämistä tallitoiminnan avulla. Lajimme nykyinen tila on kieltämättä surkea, eikä tilanteen parantamiseen ole löytynyt viisasten kiveä. Kaikki toiminta, vähäinenkin, on kuitenkin aina eteenpäin... Heh, sainpahan houkuteltua Giannin hyiseen järveen :)


Lihaskuntoa voi parantaa ilman punttisalin laitteitakin. Vain mielikuvitus on rajana...

Seminaarin päätöspäivä alkoi rattoisasti aamulenkillä. Siinä missä edellisaamun hilppasulla oli sekä vauhtia että osallistujia (noin. 50), keräsi aamun reippailu enää viidesosan ulkoilijoita :(

Päivän epistola oli tieteellispainoitteinen. Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Katja Mjösund muistutti naisurheilun erityishaasteista. Hiihtomaajoukkueen lääkäri Harri Hakkarainen puolestaan valisti nuoren urheilijan kehityksen seuraamisesta. Seminaarin lopuksi Esa Hynynen kertoi kestävyysharjoittelun rasituksen ja siitä palautumisen seuraamisen eri keinoista ja tärkeydestä.

Mitä sitten jäi käteen? Konkreettisesti ainakin monistenippu sekä lisänä ns. henkiseen pääomaan hirveästi uutta ja arvokasta tietoa harjoittelusta. Kotimainen kestoyhteisö on nyt hieman tutumpi. Hienoa oli nähdä myös suunnistajien aktiivinen osallistuminen. Heidän Pajulahdessa samaan aikaan järjestetty maajoukkueen leiri oli ajoitettu oikein.


Muutto Porvooseen ei voi olla kenellekään hyväksi.

tiistai 25. marraskuuta 2008

Random picks

Maratonin Suomen mestari Maija Oravamäki osallistuu Team Finlandin mukana Estoril XPD-seikkailukisaan Portugalissa 30.11-4.12. Tsemppistä vaativaan kisaan!!!

Sunnuntain Firenzen maratonille starttaa näillä näkymin myös Francis Kirwa. Runtua! Tulospalvelu

Kaiken kansan testijuoksut keräsivät huimasti juoksijoita Tokiossa Japanissa. Ratamatkoja oli tarjolla 1500 metristä aina 10 000 metriin saakka. Eriä oli sen verran runsaasti, että kesti yli 12 tuntia juoksuttaa kaikki läpi. Myös huippujuoksijat käyttävät näitä testijuoksuja harjoituksinaan. Mm. Arata Fujiwara (maraton 2:08:40) juoksi kaksi vitosta perättäisissä erissä aikoihin 14.34 ja 14.28. Oma lukunsa oli Ageon puolimaraton, missä mm. 412 juoksijaa paineli alle 1.10.00!


Ensi kevään Lontoon maratonin lähtöviivalle astuvia esiteltiin tänään. Lontoon kutsuun ovat vastanneet mm. olympiavoittaja Sammy Wanjiru, Lontoon kolminkertainen ykkönen Martin Lel ja muuan maratonin ensikertalainen Zersenay Tadese.

Martin Lel KEN 2:05:15
Sammy Wanjiru KEN 2:05:24
Abderrahim Goumri MAR 2:05:30
Khalid Khannouchi USA 2:05:36
Felix Limo KEN 2:06:14
Emmanuel Mutai KEN 2:06:15
Tsegaye Kebede ETH 2:06:40
Hendrick Ramaala RSA 2:06:55
Jaouad Gharib MAR 2:07:02
Viktor Röthlin SUI 2:07:23
Yonas Kifle ERI 2:07:34
Tessema Abshiro ETH 2:08:26
Dathan Ritzenhein USA 2:11:06
Zersenay Tadese ERI Debut
Hicham Bellani MAR Debut


Maratonlegenda Alberto Salazarin valmentama Galen Rupp vei odotetusti jenkkien yliopistojen maastomestaruuden (NCAA div. I) ajalla 29.03. Måre oli 44. ajalla 30.20. Tulokset

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Talven pukkas


Totista menoa... Kuva:Lars Lindholm

Kävimme Aktia cupissa Vantaalla. Keli oli ihan ookoo. Pientä tuulta oli havaittavissa, ja tie oli täysin sula. Olosuhteissa ei siis ollut valittamista. Juoksin 10km aikaan 34.55, mikä oli oikeastaan odotetunlainen tulos. Eka puolikas meni myötätuulen ja hyvän peesipaikan (kiitti Artsi, Jari ja Atte) ansiosta aikaan 16.55. Takastulomatkalla puristusta ei sitten löytynyt, ja matkanteko kesti osaltani hieman kauemmin. Muuthan pinkoivat nuorten orhien lailla kadoten horisonttiin... Tulokset

Testijuoksun jälkeen Laakson Lompottajat kokoontuivat Maunulaan juhlistamaan Kullbergin Sannan SM-maratonin hopeamitalia. Juttua piisasi ehtoolle asti, ja aika ajoin käytiin tiukkaakin mielipiteenvaihtoa mm. koulujen liikunnanopetuksesta, suomalaisesta kestävyysjuoksuvalmennuksesta huippu-urheilu- ja kenttätasolla, maajoukkuevalinnoista kuten myös jokapäiväisistä harjoitustavoista... Olisi melkein kolumnin paikka :) Isännille kiitos, ja terveiset myös aamun pitkällä lenkillä seurana olleille. Paluumatka olikin pitkä, kun maamme saavuttanut lumimyräkkä vaikeutti matkantekoa. Perille päästiin onneksi ehjänä.

Vaitsa juoksi Milanon maratonilla kelpo ajan 2.25.08 sijoittuen sillä 16. Voittoon kipitti Kenian Duncan Kibet Kirong loistavalla ajalla 2.07.53. Teivon Timo Äijälä pisteli 2.48.39 ja SIF:n Jussi Okkonen 2.58.47. Tulokset

Jarkko oli 117. (10km 33.34) ja Aki 134. (33.52) NCAA div. II mestaruusmaastoissa lumisessa Slippery Rocksissa Pennsylvaniassa. Tulokset

400 days

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Sonian tarina


Lahjavinkki pukinkonttiin: Sonia: My Story

Sonia O’Sullivanista tulee usein ensimmäisenä mieleen pitkä, hoikka irlantilaisjuoksija, joka päihitti kilpailijansa armottomalla 150 metrin loppukirillään. Arvokisoissa O’Sullivan oli erittäin tuttu näky palkintopallilla tai vähintään pistesijoilla yli vuosikymmenen ajan. Menestystä tuli radalta eri matkoilta 1500 metristä 10 000 metriin, ja mestaruuksia löytyy myös maastojuoksusta. Sonia hallitsi Grand Prix–sirkusta naisten ratamatkoilla 1500 metristä ylöspäin muutaman vuoden ajan 90-luvun puolenvälin tienoilla.

O’Sullivanin menestys ja ahkera kilpaileminen huipputasolla luovat helposti mielikuvan poikkeuksellisen kylmähermoisesta kilpailijasta ja raudanlujasta voitontahdosta. Juoksijan elämänkerta kertoo kuitenkin sangen erilaista tarinaa. Menestyksen takaa paljastuu herkkä ja epävarma urheilija, jonka oli mestaruuksista ja huipputuloksista huolimatta vaikea uskoa omiin kykyihinsä juoksijana. Hermoilu pilasi lukuisia kisoja. Ajatukset harhailivat kesken kilpailun. Huonosti menneitä kisoja O’Sullivan saattoi murehtia viikkokaupalla, ja valmentajat sekä lähipiiri joutuivat valamaan uskoa urheilijaan kerta toisensa jälkeen.

Harjoittelu

Paras lääke, minkä Sonia epävarmuutensa voittamiseksi keksi oli äärettömän kova harjoittelu. Jos tiesi pystyvänsä kuntonsa puolesta juoksemaan takuulla kovempaa kuin kilpakumppanit, pystyi kisoja voittamaan, vaikka hermoilu vaatikin veronsa. Lienee todennäköistä, että O’Sullivanin parhaat tulokset radalla jäivätkin tekemättä. Kirjassaan hän esimerkiksi arvioi pystyneensä parhaimmillaan juoksemaan 5000 metriä noin 15 sekuntia kovempaa kuin kisoissa koskaan juoksi.

Kovinta harjoittelu oli vuosina 1993-1996. Kiinalaisten naisjuoksijoiden hirmutulokset mielessään O’Sullivan nosti harjoittelunsa määrää ja laatua. Kirjassa todetaan harjoittelun olleen tuolloin pakkomielteenomaista. Esimerkkinä tyypillisestä rataharjoituksesta Sonia mainitsee 3000 m + 2000 m + 1000 m kahden minuutin palautusajalla aikoihin 8.45, 5.40 ja 2.40. Välillä meni kovempaakin. Ellei tavoitteisiin päästy, saatettiin seuraavana päivänä kokeilla uudestaan.

Elämässä ei ollut lopulta juurikaan muuta kuin juoksu, muutama treenikaveri sekä elämänkumppani Kim McDonald, jota Sonia kutsui leikkisästi kirjainyhdistelmällä ABC: Agent, Boyfriend and Coach. Olympiavuonna 1996 O’Sullivan ajautui pahaan henkiseen ja fyysiseen ylirasitustilaan. Lopullinen romahdus tapahtui juuri Atlantassa, eikä toipuminen ehtinyt tapahtua kunnolla edes seuraavaan vuoteen mennessä. Irtiotto McDonaldista ja sitä seurannut muutos valmennuksessa sekä ihmissuhteissa toivat lopulta juoksuhalut takaisin.

Doping

Sonia O’Sullivanilta on usein kysytty, kuinka paljon häntä harmittaa olympialaisten neljäs sija Barcelonassa 1992, kun edellä olleista juoksijoista yksi jäi kiinni dopingtestissä seuraavana vuonna ja kisan voittaja kuoli aikanaan epämääräisiin, mahdollisesti dopingista johtuneisiin sydänoireisiin hieman yli 40-vuotiaana. Vuonna 1993 Stuttgartin 3000 metrillä O’Sullivan oli neljäs kolmen kiinalaisen takana ja 1500 metrillä toinen –edellään jälleen kiinalaisjuoksija. Samana vuonna kiinalaiset juoksivat edelleen voimassa olevat käsittämättömän kovat maailmanennätykset monilla naisten ratamatkoilla. Jos kiinalaisten ennätyksiä ei olisi hyväksytty, olisi O’Sullivankin ollut aikanaan maailmanennätyksen omistaja.

Kirjassaan Sonia kertoo tietoisesti päättäneensä olla välittämättä edellä mainituista asioista. Jos urheilija ei jää testeissä kiinni, on häntä vastaan juostava kilpaa ja koetettava pärjätä parhaansa mukaan. Kiinalaisten hirmutulokset puolestaan auttoivat O’Sullivaniakin kehittymään. Vuosien ajan hän pyrki saavuttamaan heidän tulostasonsa, ja ellei tällaista tavoitetta olisi ollut, kenties omatkin tulokset olisivat jääneet vaisummiksi.

Nykyään Sonia O’Sullivan suostuu kuitenkin jo myöntämään, ettei hän usko kiinalaisten juosseen maailmanennätyksiä vuonna 1993 ilman dopingin apua.


Sonia Helsingissä 1994 filmipokkarilla ikuistettuna.

Olympialaiset ja muut arvokisat

Sonia O’Sullivan osallistui neljiin olympialaisiin vuosina 1992-2004. Olympiapaikka oli lähellä myös jo vuonna 1988. Alle 18-vuotias O’Sullivan juoksi 3000 metrillä ajan 9.01 vuonna 1987, mikä alitti kyseisen matkan olympiarajan. Säännöt olivat kuitenkin tuohon aikaan sellaiset, että osallistumiseen oikeuttava tulos täytyi tehdä samana kalenterivuonna kuin olympialaiset järjestettiin. Varsinaisena olympiavuonna Sonia ei loukkaantumisien vuoksi kyennyt edellisvuoden vauhtiinsa.

Uran ehdoton huipentuma olympiakullan muodossa jäi O’Sullivanilta kuitenkin saavuttamatta. Barcelonassa 1992 sijoitus 3000 metrillä oli neljäs. Atlanta 1996 oli puolestaan irlantilaisjuoksijan uran pohjenoteeraus, kun loppuunpalanut urheilija keskeytti 5000 metrin finaalin kaksi kierrosta ennen maalia, eikä selviytynyt 1500 metrillä alkueristä jatkoon. Vuonna 2000 Sydneyssä tuli uran ainoa olympiamitali: hopeaa 5000 metriltä äärimmäisen tiukan loppukirin Gabriela Szabolle hävinneenä. Lisäksi 10 000 metriltä irtosi kuudes sija. Ateenassa 2004 uraansa jo jäähdyttelevä perheenäiti O’Sullivan osallistui vielä kerran olympialaisten 5000 metrille, ja tuli maaliin finaalin viimeisenä eli sijoitus oli 14.

O’Sullivan oli Euroopan mestari 3000 metrillä Helsingissä 1994 ja maailmanmestari 5000 metrillä Göteborgissa 1995. Vuonna 1998 tuli maastojuoksun maailmanmestaruus lyhyeltä ja pitkältä matkalta Marokossa sekä Euroopan mestaruudet Budapestissä 5000 metriltä ja elämän ensimmäiseltä 10 000 metriltä. Hopeaa MM-kisoista 1500 metriltä löytyy vuodelta 1993, MM-halleista 3000 metriltä vuodelta 1997 ja EM-kisoista 5000 metriltä ja 10 000 metriltä vuodelta 2002. Lisäksi palkintokaapista löytyy pari kappaletta MM-maastopronssia vuosilta 1997 sekä 2002.

Teksti: Terhi

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Zevenheuvelenloop

Jos haluaa seurata kohta (klo. 14.00 Suomen aikaa) alkavaa Kenenisa Bekelen maantietykitystä suorana Hollannin Nijmegenista, niin se on mahdollista täällä. Tapahtuma on siis 15km mittainen maantiejuoksu Zevenheuvelenloop, jossa on juostu voimassa oleva 15km maailmanennätys 41.29 vuonna 2001 Felix Limon toimesta. Nähtäväksi jää, kestääkö tuo ME tänään maantiekisoissa ensi askeleita ottavan Bekelen rynnistyksen.

No, eipä se kuvayhteys kummoinen ollutkaan. Yksi kiinteästi paikallaan pysyvä kamera lähtö- ja maalipaikalla. Saipahan seurata kuinka baanalle lähtevät parikymmentätuhatta osallistujaa kerkesivät nippanappa maaliinsaapuvan voittajan alta pois. Viimeinen lähtijä ylitti lähtöviivan nimittäin 33 minuuttia lähtölaukauksen jälkeen. Voitosta tiukimmin kamppailivat Ayele Abshiro 42.16 ja Isaac Kiprop 42.18. (Ilmeisesti alkavasta rasitusmurtumasta kärsivä) Kenenisa Bekele oli vasta kolmas ajalla 43.41 juuri ennen pikkuveljeänsä Tarikua 44.03. Naisten kisan voitti Mestawat Tufa ajalla 46.56, mikä merkitsee uutta reittiennätystä ja jää matkan ME:stä vain sekunnin!

Tulokset

Tufa just one second shy of 15Km World record in Nijmegen

Sylta claims Norway’s first men’s Nordic Cross Country title, Sandell-Hyvärinen dethrones Otterbu – Nordic Cross Country Championships

Muutama video 100km MM-kisasta

Oli tahto vahvempi lihasta – aika parantakoon haavat

lauantai 15. marraskuuta 2008

TC I/2009


60 liikunnan ystävää marraskuun cupin lähtöviivalla. Kuva: Jaana Karra

Teivo cup pörähti kuluvan talven osalta ns. virallisesti käyntiin tänäpä. Osallistujia oli ilmoittautumistiskillä ihan jonoksi asti. Mikäs sen miellyttävämpi näky.


Kahden kilsan kohdalla Terhiä ja Mattia vielä nauratti. Kisan kulkua tosin spekuloitiin maalissa ja kahvitilaisuudessa vielä pitkään... Kuva: Jaana Karra

Oma juoksu meni miten meni. Innostuin alkumatkasta ehkä turhankin rivakkaan vauhtiin. Eka tonni sujahti Kaken karjumaan väliaikaan 3.13 ja seuraava alamäkeen 3.10. Sitten olikin annettava löysiä karkaavalle kolmikolle: Huhtala, Karra ja Mäkinen. Takastulomatkalla ylämäkitonni kesti luvattoman kauan ja sijoitukseni tippui ropisemalla, kun suunnistajia alkoi puskemaan oikein urakalla ohitseni. Vikan tonnin rypistelin sentään 3.20:een, vaikka kulkemattomuus alkoi olla jo ns. tapissaan :)

Summa summarum. Alkuvauhti oli kuitenkin sitä luokkaa mihin en vielä uskonut kykeneväni, eli se oli positiivinen uutinen. Kokonaistoteutus ei muilta osin mennyt puikkareihin. Järkevämmällä vauhdinjaolla olisi sekunteja ehkä pudonnut, mutta sitten olisi varmaan kismittänyt se etten olisi tuolla taktiikalla kokeillut pysymistä kärjen mukana... No, tilannetsekki on tehty ja paikka kartalla määritetty. Treeniä lisää...

Miehet 5km
1. Karra Tommi TeSt 16:16

2. Mäkinen Risto TeSt 16:21
3. Lammi Jussi OrPo 16:29
4. Saarikoski Joni YKV 16:32
5. Huhtala Pasi TP 16:39
6. Siikaluoma Martti KangSK 16:42
7. Heittola Tommi TU-38 16:45
8. Taanila Vesa IkNV 16:53
9. Taanila Henri IkNV 16:56
10. Maimonen Jarno TeSt 16:59
11. Solmula Timo JKU 17:11
12. Luhtala Eero TeSt 17:16
13. Kirjavainen Viljo HaSi 17:24
14. Karppanen J-P TeSt 17:25
15. Lindström Toni OrPo 17:26
16. Ojala Aleksi TeSt 17:49
17. Haavisto Petri WihanKm 17:51
18. Hamari Jari TaJut 18:02
19. Mäkinen Antti VilpVe 18:07
20. Rinne Tomi Ylöjärvi 18:18
21. Koskinen Tapani ViimPirkkala 18:22
22. Keikko Tommi TP 18:32
23. Kinnari Tuomas TaJut 18:46
24. Luomi Marko Lempäälä 19:01
25. Kujansuu Aregaw Tampere 19:03
26. Torvinen Risto KP 19:05
27. Ahonen Arto RuoPi 19:24
28. Hyvärinen Vesa ViimPirkkala 19:31
29. Ojen Jorma KP 19:32
30. Kalmakurki Mikko TeSt 19:37
31. Lehtiranta Kari Tre 19:47
32. Peltoniemi Timo Varala 19:55
33. Ojala Mika TeSt 20:09
34. Matilainen Samuli TeSt 20:19
35. Kähärä Jyrki TeSt 20:34
36. Kannus Kristian KangSK 20:37
37. Paunonen Hannu KooVee 20:52
38. Kannus Pekka KangSK 20:58
39. Vainikka Einari Kunto-Pirkat 21:08
40. Pakkanen Juha Nokia 21:14
41. Siikaluoma Mika KangSK 21:30
42. Annala Kaapo TaJut 22:05
43. Karppanen Jarmo TeSt 22:27
44. Leppänen Matti TeSt 22:44
45. Korppi Esko HeJy 23:38

Naiset 5km
1. Tuominen Mira VaHa 18:10
2. Niittynen Marjo KooVee 19:43
3. Papinsaari Heini KangSK 19:46
4. Viitahalme Maria LieKi 20:38
5. Hovi Marja LeKi 20:54
6. Paunonen Tuuli Koovee 20:55
7. Karppanen Eeva-Maria TeSt 21:20
8. Palmroth Satu TeSt 21:33
9. Nyrö Noora Lempäälä 22:01
10. Halonen Terhi TeSt 22:04
11. Jussila Outi TeSt 22:05
12. Saarinen Kirsi KooVee 22:07
13. Niittynen Miia KooVee 22:10
14. Hiltunen Sisko ONMKY 22:41



Pohjoismaiset mestaruusmaastot juostiin tänään Kööpenhaminassa. Annemari Sandell-Hyvärinen juoksi upeasti voittoon! Saapa nähdä, kuinka kovaksi Kalannin nandin kunto ennättää kehittyä EM-maastoihin mennessä. Toivotaan, etteivät suot jäädy Kalannissa :)

Annukka oli voittoisa myös kevään SM-maastoissa.

Naiset 8km
1. Annemari Sandell-Hyvärinen FIN 27,23 Jess!
2. Kirsten Melkevik Otterbu NOR 27,32
3. Ida Nilsson SWE 27,49
...
11. Anna-Mari Määttänen FIN 29,13
...
14. Saara Pekkarinen FIN 29,36
15. Sara Sajanti FIN 30,09


Joukkuepronssia

Miehet 9km
1. Øystein Sylta NOR 27,56
2. Oskar Käck SWE 27,57
3. Erik Sjöqvist SWE 28,02

...
5. Juha Puttonen FIN 28,07

...
13. Mikko Tyni FIN 28,47
...
15. Miika Takala FIN 28,55
...
21. Jarkko Hamberg FIN 29,55

Tytöt 4.5km
1. Sandra Eriksson FIN
2. Mary Alenbratt SWE
3. Veronika Blom NOR

...
6. Sanni Klemelä FIN 15,55
...
9. Johanna Peiponen FIN 16,01
...
15. KaisaTyni FIN 16,33

Joukkuehopeaa

Pojat 6km
1. Sondre Nordstad Moen NOR 18,15
2. Sindre Burås NOR 18,51
3. Andreas Åhwall SWE 18,54

...
17. Oskari Pennanen FIN 19,52
18. Tommi Sundell FIN 20,05
19. Pekka Toivola FIN 20,06

...
23. Arttu Vattulainen FIN 20,55

Tulokset



Mårten Boström sijoittui 12. NCAA div. I alueellisissa (Mountain Region) mestaruusmaastoissa Fort Collinsissa Coloradossa. 10km maastossa kulki Mårelta aikaan 30.00.9. Voittoon pinkoi Boströmin joukkuekaveri McNeill ajalla 29.18.3. NAU oli joukkuekisassa toinen.

Tulokset

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Pimeyttä piisaa

[Update 13.11]
Olin maanantaina puntilla kun salilta meni yht'äkkiä sähköt. Treeni piti kuitenkin tehdä loppuun, joten veivasin pilkkopimeässä salissa kuntopyörää vielä vartin verran muiden asiakkaiden päivitellessä tapahtunutta. Sitten kyllästyin ja läksin veks. Matkatessani kohti kotia huomasin koko kylän olevan pimeenä. Jäi salkkarit ja beebeekin näkemättä. Onpas todella pimeä vuodenaika, tuumasin... ja nappasin huikan kalanmaksaöljyä...

Lauantaina juostaan Pohjoismaiset mestaruusmaastot Köpiksessä Tanskassa. Miesten kisassa voitosta todennäköisesti tiukimmin taistelee tuttu kaksikko, mestaruutta puolustava Jussi Utriainen ja Ruotsin Erik Sjöqvist. Arvokisamaastoissa ennenkin menestynyt Annukka vienee potin naisten kilpailussa. Kovinta vastusta antanevat länsinaapurimme Ida Nilsson ja Lisa Blomme. Tsemppiä kaikille! Kuuleman mukaan Jussi Utriainen (eilen kortisoonia plantaarifaskiittiin) ja Miro Laurila? eivät juoksekaan lauantaina PM-maastoissa. Heitä tuuraamaan on hälytetty kahta suomalaista ja tusinaa ruotsalaista vastaava Jarkko Hamberg.

Suomen joukkue
Periksi ei anneta
Juoksu kulkee taas tutuilla teillä
Unelmia maastojuoksussa ja maratonilla
Kuvia 100km MM-kisoista
Fukuoka Wins 72-stage, 1056.2km Kyushu Isshu Ekiden (ei ihan päivän kisa...)

Joku uteli Teivon pikkujouluteatterissa viime aikojen treeneistäni. Eipä niissä mitään salattavaa ole. Tuosta alta nyt sitten lurkkimaan :)

ma: ap. 5km + hieronta
ti: 10km alamäki-VL
ke: 11km
to: 14km
pe: 8km
la: ap. 5km ip. 14km
R5 5km 17.15
su: 18km

ma: 12km
ti: ap. 5km ip. 10km sis. 6x2' vedot
ke: 13km
to: 12.5km
pe: 8km VRVL

la: 16km, Rautavesi 10km 36.33
su: 20km

ma: ap. 5km + hieronta
ti: ap. 5km ip. 13km sis. 3x5' vedot

ke: 16km
to: ap. 5km ip. 12.5km
pe: 10km
la: ap. 5km ip. 11km sis. 20' kova, vauhti n. 3.35'

su: 24km

lauantai 8. marraskuuta 2008

100km MM-kisat Tarquinia

Saava soitteli aamulla ja kertoi mielialan olevan koko porukalla korkealla. Olosuhteet näyttävät myös muodostuvan otollisiksi hyvälle kilpailulle. Tuulta ei ole juuri nimeksikään ja lämpötila on sopivan viileä.

Yksi suurimmista ennakkosuosikeista Venäjän Leonid Shvetsov ei kuulemma starttaa. Hän juoksi Dublinissa maratonin pari viikkoa sitten ja tulos 2.16.17 (puolikas 1.06.48) ei ilmeisesti tyydyttänyt ja satasen debyytti jää näin toiseen kertaan.


Tässä Asmo, Arto ja Pete vuodelta 2006. Kuva: Puma

Saapa nähdä mitä kisajärjestäjän tulospalvelu tarjoaa. Toivottavasti joitain väliaikoja. Suomalaisten huoltajana toimiva Pertti "Pylvis" Pylvänäinen on lupautunut välittämään kuulumisia matkan varrelta, joten jonkinmoista tietoa on paikan päältä saatavissa. Lopullinen osallistujalista, Shvetsovin lisäksi mm. Anton Krupica ei juokse.

Soittelin Pylvikselle, joka odottelee juoksijoita noin 40km kohdilla sijaitsevalla huoltopisteellä. Alkumatkalla juoksijat nappaavat omat eväänsä viiden kilometrin välein sijaitsevilta pisteiltä ja saapuvat noin 37km juostuaan 14km mittaiselle kierrokselle, jota kierretään neljä kertaa (täällä huolto onnistuu paremmin). Ensimmäiset (ja ainoat?) järjestäjän ottamat viralliset väliajat saadaan kuulemma noin 41km kohdalta (toim. huom. ei sitten saatu ensimmäisiäkään). Eli tietoa alkumatkan tapahtumista ei vielä ole saatavilla... Lämpötila on se 15.5 astetta ja taivas on pilvinen. Mitä nyt aurinko pilkistää sieltä täältä pilven raosta.

10km kohdilla viidentoista juoksijan kärkiryhmässä ovat mukana mm. kovimmat venäläiset ja espanjalaiset sekä Anssi Raittila. Väliaika oli noin 37.51.

20km kohdilla Pete on liittynyt kärkiryhmään, jossa on myös Anssi.

40km Anssi juoksee kärkiryhmässä. Pete noin 10. Asmo 2.55, Kari 3.06, Harri 3.07 ja Arto 3.08.

54km Anssi on toisena (3.33), tosi kevyttä ja hyvännäköistä menoa! Calcaterra johtaa. Pete keskeytti tässä kohtaa ajassa 3.42. Alkumatkan ylä- ja alamäet olivat liian kovia tänään. "Ekat 25km hirveetä ylämäki-alamäkirallia. Se hakkas reidet jumiin". Kärkiryhmän koostumus 55 kilsassa. Anttilan Harrilla meno näyttää kohtuu hyvältä. Aholan veljeksillä sitä vastoin on jonkinlaisia ongelmia. Kari Salomaa lienee keskeyttänyt.

69km Calcaterra ravaa ylhäisessä yksinäisyydessä. Toisena Espanjan Jimenez 5.15 perässä. Anssi juoksee vielä neljäntenä yhdeksän minsaa kärjestä. Aika tässä kohtaa oli 4.37. Väkeä tosin lappaa koko ajan ohi. Jalat on kuulemma aivan loppu. Taistelee vielä, eli lähti seuraavalle kierrokselle about 4.30 vauhtia. Go Anssi! Seitsemän tunnin alitus vielä mahdollista. Asmo keskeytti tällä paalulla ajassa 5.23. "Energiat eivät imeytyneet". Pylvis: "Ilmeisesti kisan alkupätkä on ollut helvetin paha kun keskeytyksiä on tullut todella runsaasti". Arto ohitti tämän paikan ajassa 5.32 ja juoksu näytti nyt taas hyvältä.

83km Calcaterra jatkaa ylivoimaista menoaan. Väliaika oli noin 5.25. Seuraavana paalun ohitti väsyneen oloinen Espanjan Jimenez kymmenen minuuttia italialaisesta taksikuskista jääneenä. Anssi on tällä hetkellä kahdeksantena ajalla 5.43. Meno näytti vaihteeksi hyvältä. Itse asiassa kaikki on vielä mahdollista, eli sijat 2-9 ja jopa seitsemän tunnin alitus. Arto ohitti paikan ajassa 6.45.

85km Janicki ohitti Jimenezin nousten toiseksi. Anssi kuudentena.

97km Anssi nousi neljänneksi, väliaika 6.45! Taistele! Lopussa hirmuinen nousu, seitsemän tuntia ja SE kintaalla...

Miehet 100km
1. Giorgio Calcaterra ITA 6.37.43
2. Jaroslav Janicki POL 6.40.04
3. Miguel Angel Jimenez ESP 6.53.44
4. Anssi Raittila Suomi 6.56.49 SE
5. Christophe Buquet FRA 6.57.59
6. Marco D'Innocenti ITA 6.58.43
7. Andrea Rigo ITA 6.59.02
8. Francesco Caroni ITA 6.59.54
9. Michael Wardian USA 7.06.35
10. Igor Tyazhkorob RUS 7.07.46
11. Michael Sommet GER 7.10.47
12. Ludisvindo Romero ESP 7.11.28
13. Yasukazu Miyazato JPN 7.11.54
...
29. Jonas Buud SWE 7.41.29
...
54. Arto Ahola Suomi 8.20.28
...
62. Harri Anttila Suomi 8.38.08 PB
...
100. Kari Salomaa Suomi 10.43.43
...
Asmo Ahola dnf @ 69km
Petri Saavalainen dnf @ 54km

Naiset 100km
1. Tatyana Zhirkova RUS 7.23.33
2. Kami Semick USA 7.33.58
3. Monica Carlin ITA 7.35.38

Anssin kommentit maalissa.
- En tiennyt lopussa tarkkaan tilannetta, kun hyydyin välillä ja miehiä meni ohitseni. Joten siinä mielessä korkea sijoitus oli yllätys. Loppuaika oli semmoinen mitä lähdin alunperin hakemaankin. Matka taittui aina 60km asti tosi hyvin, alle 4.00 minuutin kilometrivauhtia. 65km alkoi yht'äkkiä painamaan ja 69km kohdalla olin jo valmis hyppäämään radan sivuun. Sain kuitenkin pari geeliä jotka auttoivat pahimman väsymyksen ylitse. Loppu tuli sitten kohtuullisesti. Satanen on matkana yllättävän kova. Välillä tuntui siltä ettei maaliin päästä, mutta uutena kokemuksena loppujen lopuksi ihan kiva.

Onnittelut Anssille mahtavasta suorituksesta!

Tulokset



Jarkko oli 10. ja Aki 14. NCAA:n II. div. alueellisissa (Central Region) mestaruusmaastoissa. Tulokset

Even on Bloody Feet
A Brief Chat With Rashid Ramzi
The Workout, "30-40"
Yhdessä se on tehokkaampaa

tiistai 4. marraskuuta 2008

Satanen

Sadan kilometrin MM- ja EM-kisa käydään ensi lauantaina Italian Tarquiniassa. Suomelta matkaan on lähdössä kuuden miehen tehonyrkki + huoltaja-Pylvis. Joukkueesta löytyy pari maratonin Suomen mestaria, Hawaijin Ironmanin kävijä, Comrades-maratonin valloittajia sekä yksi satasella debytoija.


Satasen ensikertalainen ei olekaan kuka tahansa tallustaja, vaan maratonin tuore Suomen mestari Anssi Raittila Viipurin Urheilijoista. Päätinkin hieman kysellä ennakkotunnelmia Anssilta sekä Suomen joukkueessa kokemusta edustavalta Endurancen Asmo Aholalta. Satasen SE-miehellä (7.01.36 -06) Teivo Stayersin Saavalaisen Petrillä oli myös sanansa sanottavana :)



Anssi Raittila

Mogulin blogi: Onnittelut vielä kerran Suomen mestaruudesta ja henk.koht. ennätyksestä! Raastoon kirjoititkin harjoittelustasi ja ei voi kuin ihmetellä palautumiskykyäsi kovista harjoitus- ja kilpailujaksoista. Miten palautuminen on nyt sujunut SM-maralta ja oletko kenties tehnyt jotain "erikoistreeniä" satasta varten, vai eroaako harjoittelu/valmistautuminen ultraan mitenkään maratonista?

Anssi Raittila: Kiitos. Ensimmäinen viikko SM-maratonin jälkeen oli melko vaikea, mutta sen jälkeen juoksu on kulkenut taas ihan hyvin. Olen harjoitellut SM-maratonin jälkeen määrällisesti melko vähän (juoksua n. 120 km/vk + jonkin verran korvaavia). Tuohon on mahtunut pari 40 km lenkkiä, muttei mitään sen pidempiä. Tavoitteena on ollut lähinnä kunnon säilyttäminen ja pitää jalat kunnossa, ettei satanen kaatuisi ainakaan jalkavaivoihin.

Mb: Juokset siis ensimmäisen 100km kisasi ensi lauantaina Italian World Cupissa/EM-kisoissa. Olet toki juossut ennenkin pitkiä kisoja, mutta jännittääkö lauantain kisa mitenkään?

AR: Jännittää, varmaan enemmän kuin mikään kisa koskaan.

Mb: Kumpi oli kauden päätavoite, SM-mara vai 100km MM-kisa?

AR: Alunperin 100km oli ehdoton päätavoitteeni. Syyskuussa hyvin menneen Jungfrau-maratonin jälkeen alkoi kuitenkin tuntua siltä, että SM-maratonilla saattaisi olla mitalisaumaa, ja viimeiset neljä viikoa ennen SM-maratonia keskityin puhtaasti maratonille, ehkä jopa hieman 100km:n kustannuksella. Alkuperäinen suunnitelmani oli juosta syys-lokakuussa ainakin pari ylipitkää (50-60km) lenkkiä, mutta se ei tuntunut SM-maratonia ajatellen järkevältä, kun takana oli monta pitkää kisaa lyhyen ajan sisään.

Mb: Millaista taktiikkaa olet kilpailuun miettinyt? Onko suomalaisten välillä viritelty yhteistyökuvioita vai soveltuuko semmoinen mitenkään ultrakisaan?

AR: Alustava taktiikkani on juosta tasaista 4 min/km-vauhtia niin pitkään kuin mahdollista. Ainakin Petellä saattaa olla melko samanlainen taktiikka, mutta muista en tiedä. Varmaan jokaisen kannattaa juosta omaa vauhtiaan muista välittämättä.

Mb: Mihin kaikkeen satasen kisan kilpailutilanteessa joutuu varautumaan ja onko jossain vaiheessa matkaa odotettavissa ns. haasteita?

AR: Eniten olen huolissani energian riittävyydestä ja mahdollisista vatsavaivoista. Uskoisin, että ensimmäiset 60-70 km menee suhteellisen helposti, mutta loppu tullee olemaan vaikea.

Mb: Millaiseen lopputulokseen olet tyytyväinen?

AR: Alle seitsemän tunnin aikaan, sijoituksesta riippumatta. Tietysti maaliinpääsykin on arvo sinänsä, enkä aio keskeyttää ilman pakottavaa syytä.

Mb: Olet ahkerasti kilpaillut Keski-Euroopassa mm. vuoristokisoissa. Miten tulit sinne alun alkaen lähteneeksi ja mikäs niissä (ja myös ultramatkoissa) viehättää?

AR: Halusin kokeilla jotain erilaista kisaa. Kaupunkimaratonit alkoivat jo hieman kyllästyttää, kun tuloskehitystä ei ollut tullut pitkään aikaan.Vuorikisat ovat kivaa vaihtelua ja ovat vaikuttaneet positiivisesti myös maratontuloksiini. Jos asuisin Keski-Euroopassa, saattaisin keskittyä pelkästään vuorijuoksuihin, mutta täältä käsin homma on hieman hankalampaa. Ultramatkoillekin motiivina on ollut lähinnä kokeilunhalu. Tarkoitukseni ei ole välttämättä siirtyä pysyvästi ultramatkoille, vaan lähinnä laajentaa skaalaa.



Asmo Ahola

Mb: Mikäs on tämän hetkinen kunto ja terveystilanne?

Asmo Ahola: Kunto tuntuu hieman paremmalta kuin ennen viime vuoden satasta, mutta ainahan se ei ratkaise lopputulosta. Mm. vatsan toiminta on tärkeässä osassa juoksun onnistumiselle ja mulla yks toinen seikkakin. Jalat eivät pitäisi olla ongelma esim. kramppeja ei ole tullut koskaan toisin kuin muille. Vuosi sitten operoitu oikea kantapää (luun talttaus, luukalvon poltto, jänteen putsaus) ei ole vieläkään kunnossa. Esim aamulenkkien alussa ekat n. 3km ovat vaikeita, kun kantapäähän koskee. Toisaalta ei se ole niin paha, että treenejä olisi pitänyt jättää väliin. Tällä tavalla (=juoksemalla) se ei ainakaan parane, joten kisan jälkeen rauhoitan sen lähes täysin ja toivottavasti se siten tulee kuntoon.

Mb: Millä mielin olet lähdössä kisaan ja mihin tulokseen olet tyytyväinen?

AA: Hieman rauhallisemmalla mielin olen nyt kuin aiemmin, sillä valmistautumisaikaa on ollut nyt hieman enemmin kuin muilla kerroilla. Ennätystä siis lähden hakemaan eli n.7h 15min paikkeilla olevaa aikaa.

Mb:Suomen joukkueen kokoonpano on tänä vuonna varsin mielenkiintoinen. Minkälaista panosta odotat joukkueelta?

AA: Kaikkien onnistuessa kykyjemme mukaan saatamme joukkuekisassa olla jopa 4-6 joukossa. Toisaalta mitalikaan ei välttämättä ole "kaukana". Tähän päästäksemme tulisi muutaman vahvan maan joukkuejäsenen epäonnistua. Niin on monelle käynytkin heidän aloittaessaan liian lujaa. Siinä piilee siis meidän mahdollisuutemme.

Mb: Olet melkoinen ikoni suomalaisessa kestävyysjuoksussa, mm. päättymätön SM-maastoputki, pioneerina suomalaisen ultrajuoksun (uuden tulemisen) eturintamassa jne. Mistä löytyy vielä kipinää yhä uusiin haasteisiin kun esim. Comradeskin on valloitettu?

AA: Haasteitahan riittää. Mikä ettei ens vuonna vielä MM-100:lle taikka sitten Ranskaan 50 mailin maastoMM-ultraan. Samoin Comrades 2010 ylämäkivuosi. Motivaatiota siis riittää näiden uusien ultrien tiimoilta. Myös nuo veteraanien SM-maastot ovat pienenä houkuttimena PaVi:n joukkueessa. Tietenkin varsinaiset SM-maastot ovat tärkeät. Niissä täytyy saada 30 kertaa putkeen täyteen, kun se on vain kolmea kertaa vajaa. HCM:lläkin ois yks haaste, mitä pitäisi yrittää. Lisäksi ja ennen kaikkea en osaa olla juoksematta, se on elämäntapa!



Petri Saavalainen

Petri Saavalainen on suunnannut katseensa ensi lauantain 100km MM-kisaan.

Mb: Mikä on miehen vire ja tavoite?

Petri Saavalainen: Alla on huono kuukausi. Peruslenkkii on tullut mätettyä paljon mutta mihinkään ei kulje. Ensisijainen tavoitteeni on päästä maaliin. Olen siinä kunnossa, että kaiken mennessä nappiin on seitsemän tunnin alitus realistista, mutta kuten viime kerrallakin (EM-100km 2006) takareidet ovat pahin ongelmakohta. Ne tulevat jossain vaiheessa varmasti kiristelemään ja sitten nähdään millä tyylillä se loppumatka tullaan. Kävelemään en tosin ala.

Mb: Suomelta on kisaan lähdössä mielenkiintoinen kokoonpano. Oletteko sopineet minkäänlaisesta yhteistyöstä?

PS: Ei tuollaisessa kisassa voi juurikaan mitään yhteistyötä tehdä. Jokainen juoksee omaa kisaansa ja kaikkien pitää löytää oma rytminsä. Vauhti on kuitenkin niin hiljaista, ettei mistään peesistä ole niin paljon hyötyä kuin kovemmissa vauhdeissa. Toisaalta matka on myös sen verran pitkä, ettei kenen tahansa vauhtiin voi suinpäin lähteä mukaan. Oleellisinta on siis juosta taloudellisesti ja tasaisesti omaa rentoa rytmiä. Tunteella, pitää vetää tunteella!

Mb: Entäs se joukkuekisa, mitaleille?

PS: Meillä on kohtuullisen hyvä joukkue. Ei me tietenkään mistään voitosta taistella, mutta kaiken mennessä nappiin voi sijoituskin olla realistisen hyvä! Joku Shvetshov voi tietenkin vetää vaikka ME:n ja Venäjällä on mukana muitakin kovia kavereita. Onhan noita muitakin hyviä joukkeita, kuten Espanja, Italia, Usa, Japani, Ranska jne. Anssi on hyvässä kunnossa ja voi juosta 6.30-6.40 ajan. En yhtään yllättyisi kovemmastakaan tuloksesta. Aholan Asmokin tulee takuuvarmasti hyvässä ajassa maaliin.

Suomea Italiassa edustavat em. lisäksi Arto Ahola (7.42.25 -05), Harri Anttila (8.58.47 -07) ja 100km Suomen mestari mallia 2008 Kari Salomaa (7.55.04 -08).

Ei muuta kuin lykkyä tykö koko porukalle!

Kisajärjestäjän kotisivut
Seppolan spekuloinnit
Osallistujaluettelo
Reittikartta
SUL:n juttu
IAU

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

On se kone!


Paula Radcliffe voitti New Yorkin maratonin tänäkin vuonna. Radcliffen esitys oli aivan käsittämätön. Hän johti maratonia ensimetreistä lähtien luovuttamatta kärkipaikkaa hetkeksikään. Taktiikka oli tuulisessa säässä silkkaa itsemurhaa, mutta niin vain peesaajat tippuivat yksi toisensa jälkeen. Radcliffe pisteli toisen puolikkaan kolmisen minuuttia ensimmäistä kovempaa, ja voittoaika oli keliin nähden loistava 2.23.56. Toiseksi juoksi 40-vuotias Ljudmila Petrova ikäluokkansa ME-ajalla 2.25.45. Kara Goucher oli debyyttimarallaan kolmas ajalla 2.25.53.

Miesten maratonin voitti Marilson Gomes Dos Santos ajalla 2.08.43. Pitkään johtanut Abderrahim Goumri 2.09.07 taipui viimeisellä kilsalla toiseksi. Matkan varrella nilkkansa nyrjäyttänyt kestävyysjuoksun elävä legenda Paul Tergat sinni neljänneksi 2.13.10. Turo Inkiläinen juoksi 2.42.29.

Nykissä ratkaistiin myös World Marathon Majors 2007-08 -sarjan voittajat. Miesten kokonaiskisan voiton ja 500 000 taalaa nappasi Martin Lel. Naisten potin vei äänestyksen jälkeen Irina Mikitenko. Hän ja Gete Wami päätyivät tasapisteisiin, joten kilpailujen johtajat äänestivät sarjan voittajaksi Mikitenkon.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Rautavesi

Rautaveden maraton juostiin tänään ihan kohtuullisen mukavassa säässä. Lämpötila oli yli nollan ja sadekin pysyi loitolla (Nokialla tuli aamulla räntää...). Hieman tuuli pakkas puhaltelemaan, ainakin aukeilla paikoilla, mutta ei se minusta haitannut. Osallistujia lähti 334, eli hieman enemmän kuin parina viime vuonna.

Juoksin kympin suunnitelman mukaan kovana treeninä. Sykkeet piti pitää kurissa, joten en hyökyillyt päättömän kanan lailla alusta lähtien. Vaikka vauhti oli 3.35-3.40 luokkaa, ei ketään muita kiinnostanut vetohommat. No, sehän passas mulle. Sainpahan juosta haluttua vauhtia. Välimäen Markus peesaili kääntöpaikalle ja kiristeli sitten karkuun. Tiedä sitten minne silläkin oli kiire, kun olin hänelle jo alkumatkasta kertonut, etten tämän kovempaa tänään juokse... No, treeni oli onnistunut ja kuntokympiltä kotiutui pokaali, vaikka mielestäni moista ei tarvitsisi kuntosarjassa edes jakaa.


Tuolta ne maratoonarit tuli...

ja tuonne ne meni...

Valittuja tuloksia:

Miehet maraton
1. Salonen Tero Liedon Luja 2.56.33
2. Vilppola Jiri Triathlonteam 266 2.56.52
3. Martikainen Tuomas Helsinki 3.08.54

M40 maraton
1. Rintala Mika Teivo Stayers 3.02.21

M50 maraton
1. Talvitie Tapio Endurance 2.53.53
2. Äikäs Hannu Sandvik MC 2.56.57

M55 maraton
1. Rouhiainen Jaakko Teivo Stayers 3.06.10

Naiset maraton
1. Salonen Jaana Liedon Luja 3.25.12

Miehet puolimaraton
1. Virtanen Kari Hämeenlinnan Tarmo 1.18.29

M40 puolimaraton
1. Mahlamäki Jouko Lauttakylän Luja 1.12.38

Miehet kuntokymppi
1. Väkimäki Markus Ylöjärven Urheilijat 35.24
2. Maimonen Jarno Teivo Stayers 36.33
3. Vainiomäki Samuel Vammala 37.30
4. Haavisto Petri Wihan kilometrit 38.26
4. Keikko Tommi 38.26


Naiset kuntokymppi
1. Leino Anna Teivo Stayers 45.42
2. Lehtonen Tuija Liedon Luja 46.18
3. Kannisto Ida Teivo Stayers 46.22
4. Ylivakeri Minna Nokia 46.41
5. Halonen Terhi Teivo Stayers 47.19

Tulokset (syötä vuosi 2008)


Kuntokymppi. Kuva: Jaana Karra

Annemari Sandell-Hyvärinen tähtää maastojuoksun arvokilpailuihin

Rantakarin Pekan blogi

Perhon vaiennut mörssäri