sunnuntai 2. marraskuuta 2008

On se kone!


Paula Radcliffe voitti New Yorkin maratonin tänäkin vuonna. Radcliffen esitys oli aivan käsittämätön. Hän johti maratonia ensimetreistä lähtien luovuttamatta kärkipaikkaa hetkeksikään. Taktiikka oli tuulisessa säässä silkkaa itsemurhaa, mutta niin vain peesaajat tippuivat yksi toisensa jälkeen. Radcliffe pisteli toisen puolikkaan kolmisen minuuttia ensimmäistä kovempaa, ja voittoaika oli keliin nähden loistava 2.23.56. Toiseksi juoksi 40-vuotias Ljudmila Petrova ikäluokkansa ME-ajalla 2.25.45. Kara Goucher oli debyyttimarallaan kolmas ajalla 2.25.53.

Miesten maratonin voitti Marilson Gomes Dos Santos ajalla 2.08.43. Pitkään johtanut Abderrahim Goumri 2.09.07 taipui viimeisellä kilsalla toiseksi. Matkan varrella nilkkansa nyrjäyttänyt kestävyysjuoksun elävä legenda Paul Tergat sinni neljänneksi 2.13.10. Turo Inkiläinen juoksi 2.42.29.

Nykissä ratkaistiin myös World Marathon Majors 2007-08 -sarjan voittajat. Miesten kokonaiskisan voiton ja 500 000 taalaa nappasi Martin Lel. Naisten potin vei äänestyksen jälkeen Irina Mikitenko. Hän ja Gete Wami päätyivät tasapisteisiin, joten kilpailujen johtajat äänestivät sarjan voittajaksi Mikitenkon.

Ei kommentteja: