maanantai 18. toukokuuta 2009

Semmonen retki se

Kaikki kuvat: Terhi

SM-maastot ovat niiin upeat karkelot, että soisi jokaisen juoksijan niihin osallistuvan. Tänä vuonna SM-maastoviikonloppu houkutteli noin 1100 juoksijaa Savonlinnaan. Sää ja tunnelma Tanhuvaarassa olivat mitä mainioimmat.

Päällimmäisenä mieleen jäivät: Annugan ylivoima naisten kisassa. Räsäsen kehityksen iloinen jatkuminen ja voitto miesten 12 kilometrillä. Tietää hyvää ratakautta silmällä pitäen. Utriaisen Jussin säälimättömyys itseään kohtaan. Sen verta julmaa oli meininki nelosella. Joensuuhun silti miesten toisenkin matkan voitto. Onnea Kessi! Junnujen sarjoissa myös valtavasti upeita suorituksia...

Henkilökohtaisesti minulle oli voitto jo päästä itse maastoihin. Vuosien kamppailut jalkavaivojen kanssa alkavat olla taaksejäänyttä elämää (kop kop!) ja pelkästään siksi oli äärettömän mukavaa ängetä muiden mukana ensimmäiseen mutkaan miesten nelosella.

Vaikka hieman pelkäsin alun ruuhkaa, niin eipä se vajaa sata ukkoa hirmuista tungosta aiheuttanut. Hyvin mahtui juoksemaan. Eli ensi vuonna muutkin mukaan! En tiedä kierrosaikojani, mutta loppuaikani 4.1 kilometrin kisassa oli 13.19 jolla sijoituin 49:ksi. Tällainen peruslahjaton veteraanisarjoja kolkutteleva nylkky yltää yhden talven lenkkeilyllä siis tuohon. Tunnustan, että ennakkoon odottelin parikytä sekkaa kovempaa aikaa ja hieman korkeampaa sijoitusta, mutta tuon kovempaa en eilen vaan päässyt, se siitä :)


Teivosta lähti Savonlinnaan parisenkymmentä atleettia. Korkeimmalle sijoittui N22-sarjassa juossut Marjo Niittynen. Suunnistajana paremmin tunnettu Marjo ylsi upeasti neljänneksi! Samassa sarjassa Johanna Sällinen tsemppasi myös kympin sakkiin ja kun joukkueen kolmas lenkki Karppasen Eeva-Maria sijoittui hienosti 20:ksi, oli joukkuemitali selviö!

M17-sarjassa saatiin maistaa myös jalometallin makua. Aleksi Ojansivu raastoi 17:ksi, Aleksi Ojala 37:ksi ja Aregaw Kujansuu 38:ksi, millä irtosi joukkuepronssia. Loistavaa!

Miesten nelkulla Teppo sinnitteli 14:ksi ja Mäkisen Ristokin juoksi erinomaisesti 29:ksi. Joukkueena Teivon ykkönen oli seitsemäs.

Jos nyt vielä pari sanaa radasta. Sehän oli odotetun tasainen ja nopea, jo eri sarjojen voittoajoista näkee sen. Joku viisas onkin jossain tokaissut, että SM-maantien ja -maastojen mitalit voitaisiin jo melkein jakaa samalla kertaa, siksi samanlaisia nämä reitit näinä päivinä ovat.

Radassa oli valitettavasti myös kaksi selvää virhettä, joita spekuloitiin kiivaasti paluumatkalla bussissa. Lähtö ei tapahtunut ns. kaarelta, joten opiston puolelta lähteneet starttasivat takamatkalta verrattuna lähempänä järveä startanneihin. Tämä on helppo todeta myös tv-lähetyksestä. Kameran suunnasta katsottuna oikealta ei kiihdytetty missään lähdössä kärkikahinoihin ensimmäiseen mutkaan. Lähdön merkitys korostuu ennen kaikkea miesten nelosella...

Reitin loppu oli myös hieman sekava. Harvoinpa näin monta atleettia ajoittaa loppukirinsä "väärään" maaliin...


6 kommenttia:

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Kelpo ajan juoksit!

Ehdin sopivasti Porista TV-lähetystä seuraamaan - mukavaa kun yleltä löytyy juoksusta innostuneita toimittajia (maratonprojektihan on Hannulalla menossa).

Annukan ylivoima naisten kisassa oli mykistävä. Hauska yksityiskohta muuten tuossa Keskisalon kuvassa - Ulmala katsoo silmä tarkkana suojattinsa menoa. Ja kyllähän se näytti askel ahnaalta ja olevan kuosissa! Toivottavasti Kantasen rekordi siirtyy kesällä historiaan.

-gs

moguli kirjoitti...

Kiitos!

Hieno homma myös tuo Hannulan kiinnostus yleisurheiluun. Tuskinpa muuten olisi esim. Annukkaa haastateltu lenkillä ilman toimittajan omaa harrastuneisuutta.

Onpahan ollut räväköitä otsikoita mediassa kestävyysjuoksusta ennen ja jälkeen SM-maastojen. Saapa nähdä mitä kesä tuo tullessaan...

Anonyymi kirjoitti...

Tuleeko kuvagalleriaan kisoista kuvia?

moguli kirjoitti...

Tulee kunhan ehditään... Pitää kato käydä lenkillä entistä ahkerammin :)

Anonyymi kirjoitti...

Oslossa pitäisi juosta Holmeninkin PM-10llä... Aika jännä nähdä tulos. Ja Jokinenkin tietysti vois kiskoa alle 29...

Mutta nyt moguli vois taikoa jostakin jonkun Jannen ennakkohaastattelun tai vaikkapa haastatella itse mestaria... ;)

Etelämies

moguli kirjoitti...

Janne kirjoittaa itse näin:

Jag har inte tävlat på bana sedan jag löpte 10000m i landskampen mot Sverige 2005, och jag har inte haft någon egentlig bansäsong sedan 2003. Men nu skall det bli av!

Den 24 maj inleder jag emellertid årets bansäsong med 10000m vid Nordic Challenge i Oslo. Bansäsongen kommer sedan att fortsätta till augusti, då jag hoppas ha fått upp farten till i samma nivå jag höll 2003.

Inför det första loppet i Oslo har jag inte överdrivet stora förväntningar på resultatet, utan hoppas på att få ett bra och utvecklande lopp i jämnhård konkurrens.

http://svenska.yle.fi/nyheter/sportartikel.php?id=3193

Tsemppiä Janne!