maanantai 19. heinäkuuta 2010

Lomalukemista: Charlie Spedding


Charlie Spedding on suomalaisille kenties hieman tuntemattomampi brittijuoksija, mutta Speddingin viime vuonna julkaisemaa teosta From Last to First voi lämpimästi suositella juoksukirjallisuuden ystäville. Kirja kertoo poikkeuksellisen vahvatahtoisen juoksijan tarinan urheilullisesti lahjattomasta pikkupojasta kansainvälisen tason huippujuoksijaksi. Teoksen nimi on siis sangen osuva.

Speddingin paras arvokisasaavutus oli Los Angelesin olympia-maratonin pronssisija, ja muita merkittäviä arvokisasijoituksia olivat Soulin olympiamaratonin kuudes sija sekä Ateenan EM-kisojen 10 000 metrin kahdeksas sija. Charlie Speddingin vuonna 1985 tehty maratonennätys 2:08:33 on edelleen paras englantilaisen koskaan juoksema aika. Iso-Britannian ennätys se ei sentään ole, vaan se kunnia kuuluu walesilaiselle Steve Jonesille tuloksella 2:07:13. Lisäksi Spedding on edelleen viimeisin britti, joka on saavuttanut olympiamitalin maratonilla, miehet ja naiset mukaan lukien.

Spedding aloitti tavoitteellisen juoksuharjoittelun 16-vuotiaana. Kuten moni muukin juoksija, Charlie haaveili arvokisamenestyksestä ja olympialaisiin pääsystä. Vuosien sitkeällä työllä hän nousi kotimaassaan kansalliselle tasolle, mikä 70- ja 80-luvun Britanniassa merkitsi sangen hyviä tuloksia. Uraa haittasivat kuitenkin pahat akillesvaivat, jotka vaativat useita leikkauksia ja rikkoivat harjoittelua kuukausiksi kerrallan. Ja kuten arvata saattaa, harjoittelu tapahtui tavallisen päivätyön ohessa, mikä ei ollut aina helppoa.

Tarina etenee kohtaan, jossa 28-vuotias Charlie pohtii vakavasti juoksu-uraansa kaikilta kannoilta. Hän päättää haluavansa katsoa, mihin omat juoksijanlahjat riittävät, ja toteuttaa sen tekemällä kaiken astetta huolellisemmin, tarkemmin ja päättäväisemmin. Vastoin odotuksia Spedding juoksee Iso-Britannian mestariksi, pääsee mukaan arvokisoihin ja lopulta voittaa olympiapronssia.

Valtavan tahdonvoiman merkitystä Speddingin tulosten takana kuvaa hyvin seuraava lainaus liittyen Soulin olympialaisiin, missä Charlie taisteli itsensä kuudenneksi loukkaantumisesta ja puutteellisesta harjoittelusta huolimatta:

”I have looked at my '88 training diary several times, and there is nothing in it to suggest I was going to run the way I did. There is a conclusion to be drawn from this. If you don't believe the mind is the most important factor in athletic performance, it's quite simple – you are wrong... It was a goal I had made sitting on a cold, dark road when I was too tired to run up a hill. If you don't believe it is vital to know what you want, why you want it and how much you want it, it's quite simple – you are wrong.”
Kuten Suomessakin, on Iso-Britanniassa kestävyysjuoksun yleinen taso muutamaa tähteä lukuunottamatta romahtanut verrattuna 70- ja 80-lukuihin. Myös Spedding murehtii tätä kirjassaan:

”If I, or any of my contemporaries, were running now we would have fewer serious injuries thanks to the progress in treatment. We would be able to train more scientifically, thanks to the developements in training, technology and psychology. We would have less pressure to earn a living, thanks to the money that is available through lottery funding. With all these benefits I believe that most, if not all, the British runners I competed against would have produced faster times if they were running now, that they did in the 1980s. So why, why, why are today's best British runners running slower times than we did twenty to thirty years ago?”
Charlie Speddingin juoksuelämäkerta ei kuitenkaan ole pelkästään tarina siitä, kuinka ennen miehet olivat rautaa ja miten asia on nykyään toisin. Kirja kertoo siitä, kuinka tärkeää on löytää elämässään jotain, missä pärjää ja mistä pitää, ja koettaa tehdä siinä parhaansa. Tärkeintä ei kenties olekaan aina määränpää, vaan se, että on matkalla. Spedding ei nimeä uransa hienoimmaksi hetkeksi sitä, kun hän tuli mitalistina olympialaisissa maaliin. Parasta kaikessa oli pieni hetki kilpailun aikana, kun hän tajusi vihdoinkin elävänsä unelmaansa juoksemalla olympiamaratonin kärjessä kovempaa, paremmin ja rohkeammin kuin koskaan ennen.

Teksti: Terhi



http://www.charliespedding.com/
Charlie Spedding Interview
The Power of 10 (tilastot)

Ei kommentteja: