torstai 30. maaliskuuta 2006

Pm-maantie

Niinhän siinä kävi kuten vähän pelkäsinkin, pm-maantiejuoksuihin osallistui vain 17 juoksijaa kaikki sarjat yhteenlaskettuna. Miesten puolikkaalle vain kolme, naisten sarjaan ei yhtäkään.. Kestävyysjuoksun alasajo Hämeen piirissä vaan jatkuu..

White Stripesin Jack Whiten uusi bändi Raconteurs kuulostaa lupaavalta..

Noudin postista eilen 22-pistepirkko -paketin, josta löytyi Sleep Good - Rock Well ja LIVE AT MÄRKBAR, Copenhagen -DVD:t sekä 22-Pistepirkko -kirja että Eleven -plätty.. cool.

Kävin äsken luovuttamassa verta kun kerran työpaikalla oli siihen mahdollisuus. Eikä tässä ole edes treenattu, joten eipä haitanne siinäkään mielessä millään lailla.. En ole ennen verta luovuttanut, vaikka hyviä esimerkkejä löytyy ihan perhepiiristä. Muuten multa on verikokeita aiemmin otettu varmaan enemmän kuin keskimäärin ihmiseltä ikinä.. Esim. osallistuin taannoin gummalliseen UKK-instituutin urheilulääkäriaseman tutkimukseen, missä käsivartta tökittiin kahdesti päivässä viikon verran.. Oli meinaa molemmat käsivarret aika karun näköiset, melkein narkkarista olis käynyt :(

tiistai 28. maaliskuuta 2006

Maratono makarono

Mielenkiintoinen artikkeli olympiapronssimitalisti Deena Kastorin tinkimättömästä valmistautumisesta Ateenan maratonille. Suomessakin Lahden seudulla aikoinaan viihtynyttä Deenaa valmentaa amerikkalainen valmentajaguru Joe Vigil. Hänen valmennuksensa kulmakiviä artikkelin perusteella ovat pitkäjänteinen ja nousujohteinen työ, korkeanpaikan harjoittelu sekä anaerobisella kynnyksellä (Anaaerobic Threshold) tehtävä harjoittelu. Termistö on perin amerikkalainen ja siihen voi tutustua vaikka Jack Danielsin kirjasta: Daniels' Running Formula.

Kastor starttaa tulevana sunnuntaina Berliinin puolikkaalle, johon osallistuu myös ainakin 18892 muuta atleettia juosten, rullaluistellen tai jopa sauvakävellen.. Matkalla kellotetaan puolikkaan lisäksi 10 mailin sekä 20km väliajat, jolloin Deenalla on mahdollisuus peräti kolmeen Amerikan ennätykseen.

Kun kerran maratonia jauhetaan niin kerrotaan sekin että olympiavoittaja Gelindo Bordinin harjoitteluun voi tutustua täällä, samat toteutumat on esitetty hieman yksinkertaistaen täällä.

Fukuokassa juostaan MM-maastot ensi viikonloppuna.

Ai niin, juostaanhan tänään Hämeen pm-maantiejuoksut Forssassa :) Kun ei viittisi aina kitistä niin teenpä sitä vastoin pari parannusehdotusta:
- pm-maantiejuoksut voisi juosta jonkun hölkän/maantiekisan yhteydessä.
- Juoksumatka voisi olla lyhyempi kuin puolimaraton, esim. virallisesti mitattu kymppi kuten monen muun piirin kisassa on, näin mahdollisesti saataisiin muitakin kuin maratoonareita mukaan.
- Jos matkan on oltava puolikas, niin voisiko kisan juoksuttaa esim. Forssan Suvi-illan tai peräti SM-maantiejuoksujen yhteydessä?
- Jotta saataisiin enemmän osallistujia voisi miettiä joukkuekilpailun mahdollisuutta, esim. kolmen juoksijan joukkue?
- Voitaisiinko veteraanien pm-maantie juosta samassa lähdössä?

Se nyt on selvä ettei näinä päivinä pm-mitalilla ole niin suurta gloriaa että moni viittisi täysillä puolikkaan lipsutella tässä vaiheessa kautta, varsinkin jos tavoite on SM-maantie (Vaitsa ny on erikoistapaus..). Tosin on sitä itsekin kitkuteltu Satakunnan piirinmestariksi vuonna miekka ja kirves.. Reittinä tuttu Katinkurun polku joka oli varhaiskeväälle tyypilliseen tapaan jäinen. Vaikka kyseessä olikin maantiejuoksu niin varsinaisesta maantiejuoksusta ei voida puhua kun alusta oli hiekkapohjainen ja porilaisittain mäkinen ulkoilureitti, jota ärsytyksen maksimoimiseksi vielä sahattiin 3km pätkänä edestakaisin puolimaratonin verran..

maanantai 27. maaliskuuta 2006

Vauhti kiihtyy..

Lissabonin puolikas. Kärki meni jälleen kerran äärimmäisen kovaa, neljä ekaa alta tunnin! Vaitsa oli 22. ajalla 68:02. voittaen länsinaapureista Shemwetan.. (Puuma-Pete Raastossa: "Vaitsan väliajat vielä: 5km 15,25 (alamäkivoittoinen) 10km 31,38 15km 47,55. Loppupuoli vastatuuleen"). Rantakarin Pexu jyräs varmasti 73:22 ollen 45. Lissabonin reitti on alamäkivoittoinen pudoten 69m lähtöpaikasta jolloin ajat eivät ole virallisesti ennätyskelpoisia. Toisinaan reitti on ollut myös alimittainen, mutta tuosta puutteesta on toivottavasti päästy.

Dallasissa Sammy Kipketer pinkoi 8km maantiellä lähes ME-aikaan.

Perjantaina Måre ja Wannas yrittävät alittaa Göteborgin 10000m juoksun karsintarajaa 28:50 Stanfordissa, lykkyä pyttyyn!

Turun Sanomat, tuo urheilulehti missä on myös kuolinilmoitukset, informoi jopa SUL:toa tehokkaammin seuraavasti:

"SUL:n kestävyysjuoksujen lajiryhmäkapteeni Tommy Ekblom kertoo liiton asettaneen miehille kaksikin eri tulosrajaa Göteborgin maratonille.

- Varsinainen tulosraja on 2.19.00. Sen alle on ainakin kahden juoksijan pystyttävä. Sen lisäksi on mahdollista valita kaksi juoksijaa lisää, mikäli he alittavat tulosrajan 2.21.00, Ekblom sanoo.


EM-maratonin yhteydessä kilpaillaan myös maratonin Euroopan cupissa kolmimiehisin joukkuein. Kilpailuun on mahdollisuus lähettää neljä juoksijaa.


Naisten tulosraja on 2.42.00, eikä SUL ole asettanut naisille toista tulosrajaa."

sunnuntai 26. maaliskuuta 2006

Pori-juoksu

Pori-juoksu juostiin aurinkoisessa säässä. Viliposempaa oli kuin viime vuonna jolloin tarkeni shortseissa. Nurmen Jussi karkasi muilta heti alussa, eivätkä herrat Karra ja Savolainen päässeet missään vaiheessa uhkaamaan Jussin voittoa.

Ennen lähtölaukauksen ampumista kunnioitettiin Pirkan hiihdossa kuolleen Porin Kuntoilijoiden jäsenen Kalevi Lähtölän muistoa minuutin hiljaisuudella.


Askel puree.

Kolmisen kilsaa takana, muut jää..

Jussin ylivoimaa..

Karran Tommi ja Savolaisen Reiska rinta rinnan..

Lunta piisas osalla matkaa.

Järvisen Arska ja Verde pistelevät tasatahtia Katinkurun majalla.

Maalissa palkittiin..

lauantai 25. maaliskuuta 2006

Mottram kompuroi

KY kisojen miesten 1500metriä voitti Nic Willis Uudesta-Seelannista ajalla 3.38:49. Kanadan Nate Brannen oli toka ja isäntien kultapoju Mottram jäi matkalla kaaduttuaan yhdeksänneksi. Kisat päättyvät huomenna ja yleisurheilussa isäntämaa Australia keräsi peräti 16 kultaa, 12 hopeeta ja 13 pronssia.

perjantai 24. maaliskuuta 2006

Maantien kutsu

Hölkkäkausi alkaa "virallisesti" viikonloppuna kun Pori-juoksu juostaan. Lunta ja pakkasta kyllä piisaa ihan omiks tarpeiks, mutta eiköhän se varma keväänmerkki, Karhu-viesti viimein tuo lämmön ja auringon..

Saas nähä raahaudunko viivalle Poris. Viimeiset viikot ovat olleet kyllä tosi näämästä ja heppoista. Puolen tunnin lenkkejä edelleen muutama viikossa sekä hieman punttia. Operoitu jalka saattaa osoittaa hieman parempia merkkejä, mutta en ole varma, enkä ainakaan uskalla sitä ääneen sanoa jos näin onnellisesti olisi.. Se olisi takapakin kerjäämistä se..

Sanna oli käynyt kepittämässä Uudenmaan suunnistajien testijuoksussa suunnistajapoikia..

Stokis on täynnä. Tukholman maraton jatkaa kasvuaan ja tänä vuonna ilmoittautuneita on jo nyt maksimit 17 000 joista suomalaisia 5200..

KY kisoissa Mutola jäi kasilla kolmanneksi, voittaja Jepkosgei juoksi kovaa 1.57:88. Miesten tonttufemman alkueristä jatkoon odotetusti Mottram, Willis ja Brannen + kenialaiset. Miesten 50km kävelyssäkin kova voittoaika, Deakes 3.42:53!

Aamulehdessä oli porilais-invaasio, juttua riitti Rätön Mikasta, Sänpäkkilän Samista sekä Tiia Hautalasta..

torstai 23. maaliskuuta 2006

Liian pienet piirit?

Selasin uuden Juoksija-lehden eilen pikaisesti läpi. Mieltäni suuresti ilahdutti Matti Hannuksen kirjoitus sokeasta kenialaisjuoksija Henry Wanyoikesta. Erinomainen ja positiivinen juttu. Mitä muuta voikaan odottaa niinkin laajan urheilutietämyksen omaavalta kirjoittajalta kuin Hannus, kiitos! Mutta mitä gummaa? Sisälläni oikein kuohahti kun selasin muutaman sivun ja saman kirjoittajan artikkeli Erkki Vettenniemen kirjasta: Joutavan juoksun jäljillä: kestävyysjuoksun varhaisvaiheet Suomessa, oli taas aivan päinvastainen ellei peräti omituinen kirjoitus kuin em., luinkohan/ymmärsinköhän edes oikein? Ennen kaikkea jutun sävy oli arveluttava..

Päällimmäisenä jäi mieleen se että Hannus käsitteli enemmän kirjan kirjoittajaa kuin itse teosta. Mistä moinen suhtautuminen? Entä mitä tämä kertoo artikkelin kirjoittajasta? Ihme fiilikset jäi..

En ole Vettenniemen tuoreinta opusta lukenut joten en osaa itse teokseen ottaa kantaa. Mutta samasta aiheesta hän on kirjoittanut ainakin Aamulehteen ja olen pitänyt hänen aiemmista teoksistaan (mm. Juoksun hurma ja tuska) ja artikkeleistaan, mitä Juoksijassakin on usein julkaistu. No, parempaa mainospuhetta Hannus ei voisi pitää, aion ostaa kirjan.

Maataide ja maraton...

keskiviikko 22. maaliskuuta 2006

I Am a Demon And I Love Rock 'n' Roll

Kompleksi (pHinn & Mike Not) on julkassu pari tummaa 3l3ktro-biisiä. Meisinki on muuten cool mutta vokaalit ovat kyl aika jäätävät.. Vaikkei omassa englannin ääntämisessäni kehumista olekaan niin aika kummalta toikin kuulostaa, voi toki olla tehokeinokin.. mistä näistä jyrkistä taiteilijoista ikuna tietää :) Vieraiden kielien ääntämisongelma on sama lähes kaikilla suomalaisakteilla. Joku Nightwish (siis mikä, neverheard?) saadaan ehkä levyllä kuulostamaan siedettävältä, mutta live-vedot ovat karmeeta kuultavaa ääntämyksen osalta, referenssinä voi vaikka tsekata yhtyeen DVD:t. Terhin suosikki on HIM:n biisi, missä Valo laulaa Wings of Baddörflai.. :) Toisaalta persoonallinen ääntämys voi olla positiivinenkin asia, kuten tutulla esimerkkiartistilla Björkillä. No, niin tai näin, pääasia että lantio liikkuu, naminami..

pHinn on kirjoittanut myös mielenkiintoiset haastattelut Mr Velcro Fastenerista, Pauli Jylhänkankaasta ja Boys of Scandinaviasta. Velcrot on tullu nähtyä YO-talolla ja Scandinavian pojat viimeksi playbackkina Kuntomessujen muotinäytöksessä.

Ite olen viimeksi kuunnellut meleko juurevaa menoa:
22-pistepirkko: Drops & Kicks
Honey B & The T-Bones: Go-Go Shoes - The Story of Honey B. & T-Bones 1982-2002
Stringbeans: 21st Century Timemachine
Melrose: 8604 - Best of Melrose
Sweatmaster: Song with no Words

Hmm.. mitä erikoista em. lätyissä tai artisteissa on? Kaikki ovat kotimaisia yhtyeitä jotka laulavat englanniksi.. niin ja kitarat helisevät :)

tiistai 21. maaliskuuta 2006

Sit ja tät

Jaappanissa juostiin puulaaki-puolikas vai miksi moista firmajoukkueiden skabaa voisi nimittää.. Tasoa saarilta löytyy tunnetusti. Nytkin miesten kisassa minuutin sisään kärjestä mahtuu 26 raastajaa ja neljä nopeinta samalle sekunnille!!!

Måre juoksi kolmosen 8.22:53 Tempessa. Säippä oli samassa kisassa 10. ajalla 8.38:62.

maanantai 20. maaliskuuta 2006

TC

Teivo cuppi juostiin ja yllättäen Teppo ei ollutkaan vahvin. Keski-Suomen raastajat tekivät rynnäkön kärkipaikoille pikku-Bergdahlin ja Herrasen Jaskan voimin. Nähtiin joukossa myös akilles-leikkauksesta toipuva Miika Takala, tosin vaivat eivät taida olla vielä historiaa, valitettavasti.. Tee ny Miika vain sitä pohjejumppaa, kyllä wanha tietää mistä puhuu :) Taskukellotuksesta vastasivat tällä kertaa Lähteenmäki, ei se the original t-paitakarju vaan Timpa, sekä jankan juna. Jälkimmäinen vaikutti epäilyttävän itsevarmalta, joskohan Hampurissa jysähtäs? Naisista yksikään ei uskaltautunut viivalle.. Gummallista.

Hakunilassa juostiin myös kovvaa. Sjundeån Obed Kirkurui paineli suoraan Keniasta tultuaan voittoon ajalla 31:08. SM-maantiellä sälli juossee huhujen mukaan puolikkaan? Karhuun SIF saanee kohtalaisen jengin.. Tosin suunnistajilla taitaa olla samoihin aikoihin EM-katsastukset. Naisten sarjassa Nummelan Minna juoksi 36.25 ja koko Aktia-cup sarjan voittanut Sannakin maantie-rekordinsa 37.11.

Seinäjoella Tassurallissa nopeimpia olivat Petri ja Johanna Kykyri. Kotilan Markokin vilahtaa tuloksissa..

Yyteri, tuo juoksijan taivas.

Pori-juoksu juostaan tulevana sunnuntaina.


Kake puhuu.

Kilsa, vielä hymyilyttää.

Kääntöpaikka lähenee..

Bergdahl, Herranen ja Teppis.

Asko, kaikkien työläisten sankari.

Otetta löytyy.. Bullshit.

T:n tuoreimmat sotavammat.

Tänään on kevätpäiväntasaus, päivä on siis viimein pidempi kuin yö.

Mottram voitti maailmanmestari Limon KY kisojen vitosella, mutta Choge voitti Mottramin.. Kovaa mentiin jälleen, alle 13minsaa..

Losin maratonilla sukupuolten taisto, "battle of the sexes". Kenian Benson Cherono ei aivan saavuttanut venäläisjuoksijatar Lidiya Grigoryevaa Losin maratonin loppusuoralla. Reilun vartin takamatkalta startannut miesjoukko ei päässyt naisista ohitse, vaikka lopussa lähelle pääsivätkin. Cherono juoksi maratonin reittiennätysajassa 2:08:40, häviten siitä huolimatta sukupuolten välisen haastebonuksen 100000$. Tässä kisassa naiset saivat tasoitukseksi lähteä 16min 46sekkaa ennen miehiä. Tasoitus määriytyi sukupuolten reittiennätysten erotuksesta. Grigoryeva juoksi myös loistavasti saavuttaen samalla uuden naisten reittiennätyksen 2:25:10. Etiopian Gete Wami ennätti myös maaliin ennen Cheronoa.

Maratoonari kyykytti teinirötöstelijän, whadda loser teen.

perjantai 17. maaliskuuta 2006

Tuplapoisto

Tänään on työpaikan tiimipäivä taas vaihteeksi. Menemme pelaamaan curlingia Ylöjärvelle, vapise Uusis! Itellä on kyl lihakset niin kipeät keskiviikon puntista että voi olla ettei pysty venyy spagaattiin kiven saattovaiheessa.. No, vauhti voittaa taidon ja voima tekniikan, eikös se niin mene..

Teivossa ja Hakunilassa juostaan huomenna testiä..

Kansainyhteisöjen kisojen yleisurheilut alkavat sunnuntaina.

torstai 16. maaliskuuta 2006

Veitsi välähtää

Mitä amatöörit edellä, sitä ammattilaiset perässä..

Eilinen iltapäivä vierähti Juoksu-lehden kuvauksissa. Pyrähdeltiin Tampereen Pyrinnön huippusuunnistaja Riina Kuuselon kanssa pitkin Nokianvirran rantoja ja poikettiin myös Pyhäjärven jäällä. Kieltämättä oli hieman hankalaa pysyä kapealla ja muhjuisella polulla huolettomasti kepeällä askeleella juoksevan ihmisen näköisenä.. Eipä ollut kuvaajallakaan helppo päivä, varsinkin kun putosi avantoon :)

Sakari Orava käyttää veistään tänään, taas.. Tällä kertaa toimenpide ei kohdistu omaan raajaani, vaan rampakaksikon toisen osapuolen kinttuun.. [edit] Potilas voi hyvin ja reidestä on poistettu S. Oravan sanoin "20senttinen ankerias"..

Ultraajille ja muillekin vajaasylinterisille: 50 maraa, 50 osavaltiossa, 50 päivässä.. crazy.

Yksi kaikkien aikojen kovimmista maratoonareista on pääsemässä pois telakkajengistä.. näinköhän..

Pyhän Olavin viestissä ei juosta maajoukkuekisaa tänä kesänä.

Kuusumun Profeetta julkaisee 27.3 uuden albuminsa Hymyilevien laivojen satama. Maistiaisina kyseiseltä plätyltä: Syysaika.

Päivän teema:
Moby: Extreme Ways

tiistai 14. maaliskuuta 2006

maanantai 13. maaliskuuta 2006

Tuloksia..

MM-hallit oli ja meni.. Voiko kasia enää täydellisemmin juosta? Maria Mutolan esitys oli taktisesti briljantti. Kaikesta näki että Maria tahtoi voittaa ja teki sen eteen kaikkensa. "Kerrassaan mahtava kisa ja sympaattinen atleetti tuo Maria. Kaiken lisäksi hyvä ystäväni. Tapasin hänet viimeksi välilennolla Frankfurtista Moskovaan kun..", sanoisi Mauri "nandi" Myllymäki.. Bekelekin piti hauskaa..

Haile puolestaan korjaili ME-tilastoja maantiellä.

Kiinalaisnainen paineli alle 2.20 miesjänisten jeesillä..

Jenkkien yliopistomestaruuskisat...

sunnuntai 12. maaliskuuta 2006

Ufojen yö

Verde heitti keikan eilen Tampereen Filmifestivaalien Ufojen yössä. Ufox-ilmankostuttimista kuoriutui theremineja ja avaruusmuza vapautui eetteriin filmi- ja ufohörhöjen vastaanotettavaksi. Verden (Mika Rintala) juttu on yksi omaperäisimmistä, katsoo tai oikeammin kuuntelee sitä miltä kantilta tahansa. Setti pysyi hyvin kuosissa ja oli onnistunut. Alla pari kännykällä otettua kuvaa. Valitan kuvien huonolaatuisuutta, syy on lelun.. Totuus on tuolla jossain.


Verde säätää. Takana kirjahyllyn kokoinen instrumentti Ruma.

Haalarihemmot toimessa.

Janne Tuomi perkussioissa.

lauantai 11. maaliskuuta 2006

Moskow, Finland

Eilen meinas järki lähteä kun bussilakon takia työmatkalle Helsinkiin hintaa kertyi yli sata euroa, toivottavasti saan ne yhtiöltä takaisin.. Muutenkin uni maistui viime yönä, kun edelleen bussilakon vuoksi piti viime viikolla joka aamu venyä aikaisimpaan mahdolliseen liikennöivään linjaan että olisi mahtunut mukaan, onneksi sopu syntyi.. Oliskin kesä, niin pyörällä olis kevyesti hurauttanut parinkymmenen kilsan mittaisen työmatkan. Tämmöisillä pakkasilla mulla jäätyy nakit alta aikayksikön.

Olen pitkään ettinyt Niken tukisukkia joita Radcliffekin näyttää käyttävän (ei ole vanhaksi tulemista..). Sattuisko joku tietämään mistä noita löytyis edullisesti tai ylipäätään? Jos, niin vois laittaa tietoo kommentteihin tai sitten suoraan eemelillä. Niken omilla sivuilla ehdotetaan vain lähintä puotia.. Nyt tulee mutta, ainakaan Tampereen koskikeskuksen puljusta vähemmän asiakaspalveluhenkinen naismyyjä ei suostunut niitä tilaamaan. Hesan Nike Storessa sympaattinen ex-aituri Niemen Matti ei taas löytänyt niitä valikoimastaan. Suomi on syrjässä..

Ämmäm-hallit pyörii Moskovassa par'aikaa. Hannulan Heidi juoksi hyvin, niin kuin arvokisoissa pitääkin. Huomenna kirmataan jännittävä miesten kolmonen. Alkueristä jatkoon pääsivät Bekelet, SSS ja Eliud Kipchoge, yllättäispä Cragg jälleen... Tänään tonttuvitosella kovinta tempoa pitänevät Komen ja Heshko. Naisten matkoilla jyräävät tuoreet ME-venakot. Kolmosella heille kovinta vastusta antanee Dibabojen poissa ollessa Defar ja 1500metrillä Jamal.

Jenkeissä kisataan yliopistojen halli-mestiksissä. Kovaa ne opiskelijat juoksee vitostakin. Miehissä kenialainen 13.50 ja osia, naisten kärkikin 15.51 ja siellä joku Andrea Walkonen 16.20, eikun Suomen passia käteen.

Minna Kauppi on kovassa kunnossa, Etelä-Afrikan leirillä käydyn "heteroseksuaalien" sprinttikisan perusteella.. Lisää kuvia ja tunnelmia E-A:sta voi lukea toisella kotimaisella Salla Sukin ja Kim Fageruddin sivuilta.

torstai 9. maaliskuuta 2006

Jäitä poltellessa

Vkv, operoitu kantapää kiukuttelee edelleen. Olen kitkutellut viimeiset pari viikkoa noin puolen tunnin kevyitä lenkkejä joka toinen päivä tehden, no good at all. No, niin se oli viime operaationkin kanssa (akillesjänne repesi -97), että kesti julmetun kauan ennenkuin jalka alkoi toimia. Kärsivällinen pitäisi olla, mutku ei malttas.

Keskinen haastaa Mottramin tänään Melbournen 2000 metrillä, vai onkohan se jo itseasiassa juostu? Kait se Jukka kommentoi Raastoon miten meni.

Ööö, tulokset onkin jo tässä:
Men 2000 Metres Open
1, Craig Mottram, VIS, 4:50.76A.

2, Nick McCormick, ENG, 4:57.39A.
3, Adrian Blincoe, NZL, 4:59.09A.
4, Mohamad Farah, ENG, 5:06.34.
5, Matthew Kerr, CAN, 5:07.09.
6, Ruben Ramolefi, RSA, 5:08.05.
7, Louis Rowan, VIC, 5:08.44.
8, Jukka Keskisalo, FIN, 5:08.76.
9, Michael Aish, NZL, 5:08.97.
10, Adam Bowden, ENG, 5:09.18.
11, Reid Coolsaet, CAN, 5:09.77.
12, Stuart Stokes, ENG, 5:10.90.
--, Paul Hoffman, NSWI, DNF.
--, Wesley Kiprotich, KEN, DNS.

1000m Intermediate time 2:27.76 Craig Mottram VIS

Raastosta tulikin mieleen Z:n japsicorner, viimeksi "Kosto is my middle name" turinoi Hiromi Taniguchista.

Entisen, olympialaisissakin piipahtaneen, jenkkimaileri Steve Holmanin kynäilemä Kennedyn Bobin haastattelu, muutama pointti:

"When I joined this group, my expectations were raised tremendously, and we trained hard! Kim carried this attitude over to racing. He set very high targets and expectations for races. We would go to a small meet with our group, and instead of just going through the motions, we would be running at world record pace. Kim would say stuff like, “In a perfect world, you’ll be through 3,000m in 7:40.”

I truly believe this aggressive style of running 5,000 meters really changed the event forever. As a result, everyone had to step up their game. Along came other African runners [not coached by McDonald] who were awesomely talented—Geb, Tergat. They had to run this way or else they would not be competitive.

A big regret would be too strong of a description. Do I wonder if it would have helped? Sure. You would have to check the statistics, but I think I’m the only athlete to run under 13:00 for 5K who didn’t train at altitude. I went where I thought the best situation for me was at the time. And that was Kim McDonald’s group of Kenyans.

I didn’t run for glory, I didn’t run for money—although I never walked away from a paycheck. I really ran to see how good I could be. If that mental attitude and dedication to being the best you can possibly be translates to anyone else, if I can serve as a role model in that way, I will consider myself as having a positive influence on the sport."

Huomenna alkavat halli-MM-kisat Moskovassa, YLE24 ilahduttaa digiboxin omistavia suorin lähetyksin. Huomenna joudun itsekin raahautumaan pääkaupunkiin, taas.. -> Osta oma Tampere saat kaupan päälle Helsingin.. -> Verden kanssa Ufojen yön-lavalle lavvantaina hyökivät: Jyrki Laiho, Pekka Perä-Takala ja Janne Tuomi.. Samoilla mestoilla hyörivät myös: Markku Peltola & Buster Keaton orkesteri sekä Astro Can Caravan. Ole siellä tai ole kuutio.

tiistai 7. maaliskuuta 2006

Muutoksen tuulia?

Pääjehut tuumailevat kestävyysjuoksun tilaa ja kehitysideoita..

Paul Tergat: "The world has lost interest in distance races like 5,000 metres, 10,000 metres and even cross-country because they are regarded as competition between Kenyan and Ethiopian athletes," 37-year old Tergat said.

Haile Gebreselassie: "We need something unique like the two-horse 150 metre race between Canada's Donovan Bailey and American Michael Johnson in the U.S. a few years ago," he said. He felt that introducing a sense of show business into the sport could rekindle interest."Watching the same things every time can be boring, hence new, radical ideas are necessary for the sport to be more attractive," he said.

Nick Davies: "We are not the circus," said IAAF spokesman Nick Davies. "It is important to make sure that the core elements of sport are respected before we abandon ourselves to the demands of show business."He cited the Golden League, which combines top sporting talent with music and fireworks displays, as a good example of a package that is both sport and entertainment."It is true that the men's distance running scene is dominated by Africans. The IAAF's answer to this is to encourage the others to improve their standards," he said.

Mielenkiintoista että keskustelun aloitus tulee juuri näiltä herroilta (Haile ja Paul). Hiihdossa uusia lajeja on tuotu, etten sanoisi liian kovalla vauhdilla jopa mestaruuskisoihin, olisiko samanlainen kehitys suotavaa juoksun/yleisurheilun puolella? Onko yleisurheilu ylipäätään valmis muuttumaan saavuttaakseen suurempaa suosiota vai tarviiko sen muuttua? Mitä katsojat haluavat, kaksinkamppailuja ja/vai ennätystehtailua? Itse näkisin että uudenlaiset kilpailut, tyyliin esim. pudotus- tai tasoitusjuoksu, ovat tervetulleita ja tuovat varmasti vaihtelua ja mielenkiintoa katsomoonkin. Mutta kestävyysjuoksun suola on juuri tulosten vertailtavuus, ts. 5000m ja kymppi ovat sama matka ympäri palloa.. ja kestomatkoilla järjestys tuskin muuttuu parhaimpien osalta, oli kilpailumuoto mikä tahansa..

maanantai 6. maaliskuuta 2006

Loma sanoin

Käytiin Sannan ja Peterin luona viettämässä heidän "hää"-pippaloitaan. Tunnelma tiheni Pasilan CAN-FIN curling-finaalin kisastudiossa aina siihen surulliseen kuudenteen päähän asti.. Fiilis oli onneksi hilpeä ja ystävällinen, joten porukassa mukana ollut kanadalaishemmo säästyi kuritukselta..

Tampesterissa kisattiin SM-hallit: päivä 1 ja päivä 2. Päällimmäisenä jäi mieleen Happo Hambergin hieno juoksu miesten kolmosella. Happo nousi viimeisessä kaarteessa jopa taistelemaan kullasta mutta vilkaisu taakse taisi olla liikaa, ensimmäinen mitali maistui (liian) makealta..

Brokeback Mountain on hieno filmi.

Kunto-messuilla poikettiin viime perjantaina. Puuma-Saava möi melkein väkisin tossut rammoille jotka hädin tuskin kykenevät juoksemaan, tehokasta :) Tepolla taas oli kädet täynnä jalkoja.. Pouta vissiin hyppi, ei tosin nähty.. Kamppiin on tosiaan avattu liian iso ostoskeskus, katsastettiin se ohimennen. Populaa oli liikaa ja hinnatkin taivaissa.. Nike center oli pettymys, pelkkä rättikauppa.. 4 Runners oli pieni soppi ja pelkkää pumaa, no erottajalta löytyy SE alkuperäinen.. Yhdessä urkkakaupassa oli yyber-cooleja Tigerin verskoja, tosin sairaan kalliita..



Verde esiintyy Tampereen filmifestivaalien Ufojen yössä lauantaina 11.3.

Kevät tulollaan, Pori-juoksu 26.3.

Loma kuvin


Peter ja Sanna.

Teris Mannerheimintiellä.

SM-hallit Tampereen messuhallissa.

Maija, SM-hopeeta ja suunta Keniaan.

Säippä aka leijonakuningas suuntaa Amerikoihin kuudeksi viikoksi.

Jäällä..

..oli nasta juosta.

Kunto-messut Helsingin messuhallissa. Puuma-Pete, vaarallinen myyntimies.

Terhi Tammikadulla.

Fotoja löytyy lisää täältä ja sanat seuraa perästä.