Viime aikoina on ilmestynyt lukuisia elektronisen musiikin teoksia, joista otan tarkemman syynin alle Thom Yorken, Tuomas Toivosen ja Verden albumit. Alustukseksi voinen kertoa että Yorkea ja Toivosta yhdistää vahva ura yhtyeissä joilla on selkeä tunnistettava tyyli. Verdellä on edellä mainittuihin verrattuna ehkä kuitenkin se omaperäisin juttu, jota ryyditetään vierailevilla muusikoilla. Toivosta ja Verdea yhdistää taas loputon kiinnostus analogisyntikoihin, niin niistä ulossaatavien äänien kuin myös niiden rakentamisen muodossa. Kaikkia näitä albumeita yhdistää laadukas äänitys ja jälkikäsittely. Jokaista äänitettä on siis nautinto kuunnella, hyvillä laitteilla tietysti.
Radioheadin Thom Yorke julkaisi soolotuotoksensa nimellä The Eraser. Biisit ovat emobändin materiaaliin verrattuna vapaampia ja voisko sanoa popimpia. Yorke on ilmeisen ihastunut Aphex Twin -tyyliseen, äärimmäisen innovatiiviseen rytmiikkaan. Joissain biiseissä on ilmeisesti käytetty/luupattu ihmisääniä Björkin "Medulla" albumin tyyliin. Tätä levyä kuunnellessa tulee mieleen aiemmin mainittujen artistien lisäksi jollain kierolla tavalla mm. Stina Nordenstam, New Order, Nine Inch Nails ja jopa U2?!? NIN ei ole yllätys, ovathan sekä Yorke että Trent Reznor tietyllä lailla sukulaissieluja ja ehdottomasti 90-luvun musiikillisia tiennäyttäjiä, joiden vaikutus kuuluu nykyartistienkin musiikissa edelleen. U2 ja nimenomaan Bono välittyy jotenkin Yorken vokaalitulkinnoissa, varsinkin albumin viimeisimmissä biiseissä. Ei pöllömpi levy.
Jostain syystä mulla oli ennakkokäsitys että Tuomas Toivosen albumi on Pan sonic:maista kokeilevampaa materiaalia, mutta pieneksi pettymykseksi platta osoittautui lähes täysiveriseksi "jättirobotti" tuotokseksi. Hieman kyllä ihmettelen titteliä "New Album", käytännössä tämä on "Raw Album", sillä biisit kuulostavat viimeistelemättömiltä Giant Robotin pöytälaatikkoon jääneiltä ylijäämäbiiseiltä, sori vaan. Eihän moisessa varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta väkisinkin tulee mieleen miten hyviltä nuo voisivat kuulostaa bändin maagisen kosketuksen jälkeen. Melankoolisuudessaan "New Album" tuo Giant Robotin albumeista eniten mieleen "Superweekendin". Sinead O'Connor laina "Troy" on hieno! En ole kuunnellut albumin B- ja C-osioita, joten en osaa sanoa niistä mitään. Ei lainkaan huono levy, mutta oma moka kun odotin jotain muuta..
Verden "Legenda" on näistä kolmesta arvioidusta levystä selkeästi visuaalisin albumi. Visuaalisella tarkoitan sitä että vaikka lyriikoita ei hirveästi olekaan niin biiseihin liitetyt lukuisat äänet, kuten linnut, tuuli, lapset jne. luovat kuulijalle oman "kuvan" biisin "tilanteesta". Osa biiseistä on vaativampaa "avaruusromua"-kamaa mutta löytyy sieltä (kraut)rokahtavampaakin matskua. Monipuolinen levy nimenomaan äänimaisemansa puolesta. Sovituksiin on myös löytynyt särmikkäitä koukkuja ja jopa murisevaa särökitaraa, oikein hjuva. Vierailevina artisteina mausteensa soppaan lyövät mm. Markku Veijonsuo, Mika Rättö ja Jyrki Laiho.. Verde muuten esiintyy 4.11. Turussa.. Lavalla nähdään myös Veltto Virtanen.
Tässäpä nämä, eikun jatkamaan seikkailua musiikin ihmemaassa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti