tiistai 13. maaliskuuta 2007

Etiopianmaalla jotain mätää

Olen ollut useana vuonna juoksupoikana mm. Yyterin ja Rautaveden maratonien järjestelyissä, joten on tullut törmättyä vaikka mihin. Maratonjärjestäjille satelee aika ajoin kutsu- ym. starttirahapyyntöjä lähinnä ulkomailta, kuten Venäjältä ja Marokosta. Järjestäjätaholta pyrimme luonnollisesti vastaamaan kaikille nopeasti ja korrektisti: jokainen on tervetullut, mutta tapahtumamme on pieni, eikä meillä siten ole resursseja osallistua yksittäisen urheilijan matkustus- tai majoituskuluihin, vaikka pyynnöissä esiintyneet atleetit ovatkin usein juosseet kovia aikoja, ainakin paperilla.

Viime viikolla tuli taas yks kutsupyyntö, tällä kertaa Afrikasta. Etiopian yleisurheiluliiton maratonkoordinaattori Dr. Solomoniksi itsensä esitellyt akateemikko tarjosi kuutta huippujuoksijaa tapahtumaamme. Nimekkäimpänä viime vuoden Pariisin maratonin voittaja Gashaw Melese 2.08:00. Mielenkiintoni heräsi talviunesta ja kyselin tohtorilta täydentäviä lisätietoja ja tein hänelle tietenkin selväksi että resurssimme ovat rajalliset jne. No, Solomoni vastasi että ei tarvi maksaa lentolippuja. Vain tyyny, mihin päänsä kallistaa, riittää. Urheilijamme haluavat välttämättä tulla juoksemaan aurinkoiseen tapahtumaanne vuoden 2008 olympiakisojen karsintarajat rikki. Welcome, todettiin yhteistuumin, jos asianlaita noin tosiaan on :)

Hmm, eikö Melese kumminkin saisi starttirahoja vaikka voittamaltaan Pariisin maralta? Vaikka esim. Rotterdam ei reittinä olisikaan Yyteriä nopeampi, niin eikö sieltä kuitenkin löytyisi kirittäjiä omiksi tarpeiksi? Joo, tietäen homman sepitetyksi, varmistin kuitenkin Etiopian yleisurheiluliitolta miten asiaan pitäisi suhtautua. Ties vaikka liiton marathoonimanageeri olisi saanut auringonpistoksen. Sieltä tulikin vastaukseksi ettei Dr. Solomon ole liiton palveluksessa, tuskin edes Dr. ja hän on yksi lukuisista huijareista jotka yrittävät saada henkilöitä maasta muiden nimillä. Hö, olishan se ollut komiaa kun olis saatu kunnon kansainvälisiä huippuja pikkukylän tapahtumaan.

On siellä Etiopiassa muutakin häikkää, kun juoksijasankarien Mamo Wolden ja Abebe Bikilan haudat on häpäisty.

RFID-teknologia syrjäyttää chipin ajanotossa?

Ei kommentteja: