Sain testattavaksi Karhu Finnish Lapland –tossut. Lupauduin raportoimaan tänne blogiini Karhuilla juoksemani lenkit seuraavan kahden viikon ajalta.
Korkkasin tossut tänään lyhyellä verryttelylenkillä. Juoksimme vaimoni Terhin kanssa noin kuuden kilometrin mittaisen lenkin. Alusta reitillä vaihteli ulkoilureitin sepelistä kadun asfalttipinnoitteeseen. Reitin hiekkaosuuksilla tossut tuntuivat yllättävän pehmeiltä, jopa upottavilta. Kengän rullaavuusominaisuudet tulivat asfaltilla enemmän esille. Katsotaan päivien mittaan miten ensivaikutelma täsmentyy. Sää oli kaunis ja aurinkoinen. Lämpöä piisasi +18 asteen verran. Lyhkäsillä vermeillä pärjäsi vallan hyvin.
Testilenkkien lisäksi kerron muidenkin karhujen elosta...
Karhu-tossut
Legendaarinen suomalainen urheilumerkki Karhu perustettiin vuonna 1916 Helsingissä. Perustamiskirjoja oli allekirjoittamassa muun muassa kaikkien tuntema Lauri ”Tahko” Pihkala. Karhu valmisti urheiluvälineitä, kuten keihäitä, kiekkoja ja jalkineita. Kaikelle kansalle Karhu on tullut tutuksi huippu-urheilijoiden välityksellä. Paavo Nurmen johdolla urheilijamme ovat niittäneet menestystä arvokisoissa ennen ja jälkeen sotien. Jokainen varmaan muistaa myös Martti Vainion toimineen Karhun mannekiinina! 1960- ja -70-luvuilla Karhun välinevalikoima karttui pesäpallo- ja hiihtotuotteilla. Eri yritysjärjestelyjen jälkeen Karhu-tossujen valmistus siirtyi lopulta amerikkalaisyhtiölle vuonna 2009.
Karhu-mainos vuodelta 1946 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti