tiistai 11. elokuuta 2009

Murtaako Kessi kenialaismuurin Berliinissä?

Berliinin MM-kisat alkavat lauantaina. Kotimaisia kestävyysjuoksijoita on kisaviikolla tulessa kaksi: estejuoksijat Jukka Keskisalo ja Sandra Eriksson. Aiemmin Berliiniin valittu maratoonari Francis Kirwa joutui jättämään kisat väliin takareisioperaation vuoksi.

Sandran alkueräjuoksu on heti avajaispäivänä klo. 11:50 alkaen. Taso maailmalla on kiven kova, joten selviytyäkseen maanantain loppukilpailuun Erikssonin on venyttävä luonnollisesti parhaimpaansa ja ehkäpä jopa Suomen ennätykseen 9.40,28. Tsemppiä Sandra!!!


Sunnuntaina kannattaa se pitkä lenkki tehdä kerrankin ajoissa. Nimittäin kello 12:00 alkaen juostaan miesten esteiden alkuerät. Luotto huippukuntoiseen Kessiin on niin kova, että spekuloidaanpa alkuerien sijaan hieman tiistain finaalia.

Kaksissa viime MM-kisoissa 2005 ja 2007 miesten estejuoksun finaalit olivat alkuvauhdeiltaan kohtuullisen rauhallisia, ja kummallakin kertaa vika kilsa juostiin äärimmäisen raivokkaasti. Mainittakoot nyt tässä ne kilsa-ajatkin. Vuonna 2007 kilometrit kuluivat 2.52,63, 2.44,80 ja 2.36,39 ja vuonna 2005 vastaavat kilometrit kestivät 2.52,13, 2.48,26 ja 2.32,92.

Vuosina 1997, 1999 ja 2001 juostujen loppukilpailuiden kaava oli numeroiden valossa liki sama, jos näin karkeasti voidaan yleistää. Poikkeuksen viime vuosien trendiin muodostaa vuoden 2003 kisat (jotka Kessi myöskin muistaa, olihan hän silloin hienosti 9.), jolloin Saif Saaeed Shaheen kiisi kaksi ekaa kilsaa ME-vauhtia 2.36,24 ja 2.43,34. Viimeisen kilsan ikimuistoinen kissa ja hiiri-leikki Shaheenin ja Ezekiel Kemboin välillä kääntyi lopulta Shaheenin voitoksi, vaikka se tonni "kestikin" 2.44,81. Kertauksen vuoksi kerrottakoot, että kulta on vuosina 2007-1999 irronnut loppuajoilla 8.13,82, 8.13,31, 8.04,39, 8.15,16 ja 8.11,76.

Päivät, eivätkä kisat ole veljeksiä, mutta katsoo näitä kultamitaliin riittäneitä loppuaikoja mistä kulmasta tahansa, niin väitän, ettei edes se kirkkain mitali ole pöljänä päivänä Jukan ulottumattomissa, mitalista puhumattakaan! Tilastojen mukaan liki Keskisalon ennätyksen pintaan juoksemalla sijoittuminen kuuden sakkiin on enemmän kuin realistista. Korkeat sijoitukset ja mitalit eivät toki tule ilmaiseksi. Kaiken pitää siis natsata täydellisesti, ja sitähän me jokainen toivomme. Runtua Jukka!

Muiden lajien tarjontaan kannattaa tutustua Letsrun.comin massiivisen ennakkokatsauksen parissa. Athletics Weeklyltä ilmestyy maailmankuulu ennakkopaketti ensi keskiviikkona. Ai niin, Sonnisen A-P on myös koonnut melko kattavan ennakon tänään ilmestyneeseen Yleisurheilun Kuvalehteen. MM-kisojen statistiikkaa löytyy täältä. IAAF:n ennakkokatsaukset ovat myös tutustumisen arvoiset.



Kootaanpas tähänkin noita jo Twitterissä vinkattuja juttuja:

Uusi etiopialainen yleisurheilusaitti
Historian siipien havinaa. Kuinka Seb Coe rikkoi 3 ME:tä 41 päivässä 1979.
Veikkaa japsimaratoonarien tulokset ja voita aito japanilainen maratonpaita!
Hauska juttu brittien yli 100 maratoonia juosseiden klubista.

Rödsögården : Walk Away

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

toi kissahiirileikki estekisa on kyllä omasta mielestäni kaikkien aikojen paras estekisa, hirmuista vauhdinvaihtelua

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Kuten kuvastakin näkee, Kessin askel on kuosissa ja on todella mukavaa että pitkästä aikaa meillä on legendaarisen 70-luvun tasolla liikkuva juoksija!

-gs

SteepleCase kirjoitti...

Harmittaa oikein, kun suuri yleisö kuvittelee, että mitaliin on mahdollisuuksia. Tai siis onhan siihen toki, mutta kukaan ei tajua, miten kova juttu esim. 7 sakkiin mahtuminenkin olisi tuossa ryppäässä. Valitettava tosiasia on se, että suurin osa "taviksista" odottaa mitalia ja pettyy ankarasti, jos Jukka on esim. neljäs. Itse olen tyytyväinen, jos näemme Jukan finaalissa ja erittäin tyytyväinen, jos mies on 9:n parhaan sakissa. Runtua, Jukka, runtua!

moguli kirjoitti...

Minua moinen ei harmita yhtään. Oli aika, jolloin yksikään suomalainen ei edes uskonut, että joskus joku suomalainen kestävyysjuoksija taistelee arvokisoissa jopa mitaleista...

Loppukilpailuun selviytyminen on kova juttu sekin (ja ansaitsee arvostuksensa), mutta kuten jo spekuloin, niin en näe mitään ylivoimaista estettä sille, etteikö Keskisalo hyvänä päivänä yltäisi korkealle. Näetkö sinä?

moguli kirjoitti...

Dodii, nyt on ennakkokatsauksia selattu ohimot kosteena. Esteistä vois vielä sen verran sanoa, että siinä missä IAAF ja Letsun.com näyttävät täysin unohtaneen Jukka Keskisalon, nostaa Athletics Weekly hänet mustaksi hevoseksi ja jopa yhdeksi mitalikanditaatiksi... Suurelle maailmalle Kessin kunto on siis vielä mysteeri, mutta alan varsinaiset asiantuntijat tietävät asian oikein laidan :) Näytä niille Jukka!

Anonyymi kirjoitti...

No eipä tarvi enää moguliakaan laskea asiantuntijoihin.
Viimeistään Puma-show tiputti toki muutenkin... Ja nike free...

Pala Ute

moguli kirjoitti...

Pala Ute: Tosiaan jos asiantuntijuutta etsit, niin kannattaa viihtyä muilla sivuilla. Jos joku muu asia harmittaa, niin soita. Numero löytyy tiedustelusta.

Anonyymi kirjoitti...

Liian iloiset kuvat taitaa olla myrkkyä kateellisille suomalaisille. Ei kellään saa olla hauskaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kuka epäilee Suurmogulin asiantuntevuutta? Äijähän ratkoo pulman kuin pulman! No urheilutietämys on hiukan retuperällä joskus, mutta semmoisena yleisasiantuntija on ainakin vailla vertaistaan. T:Runner

Uolevi kirjoitti...

Luotto Jukkaan on kova, niin kova, että unet ovat vain kauniita.

Näen kuitenkin unia. Sanotaan, että sillä on jotain tekemistä luovuuden kanssa. Jukka, ole luova!