maanantai 7. maaliskuuta 2011

EM-hallit

Tässä pieni yhteenveto viikonlopun EM-halleista. Samat löpinät löytyvät myös Hevoskuurista.



Jonas Hammin kommentteja...

Saksan hallimestaruuteen johtaneesta Leipzigin 3000 metrin kisasta:

Hamm: Voitto ei tullut helposti, vaikka mestaruuteen vienyt kiri irtosikin lopulta vaivatta. Kaksi kierrosta ennen maalia tunsin itseni todella väsyneeksi. Katselin ympärilleni ja tajusin mitkä voittomahdollisuudet minulla mailerin nopeudella oli. Sain siitä lisää virtaa ja loppu onkin historiaa. Saksan mestaruus on kova juttu ja toi lisää itseluottamusta EM-kisoihin.

EM-halleista ennakkoon:

Hamm: Kuntoni on hyvä ja harjoitteluni on sujunut erinomaisesti kumpaakin matkaa ajatellen. Ensisijainen tavoitteeni on päästä finaaliin, joten päätimme valmentajani kanssa keskittyä 3000 metrille. Juoksen siis perjantaina kolmosen alkuerät ja toivottavasti myös lauantain finaalissa.

1500 metriä on toki jatkossakin päämatkani ja tavoitteeni on ensi kesänä juosta viime kesän tapaan alle 3.40 ja päästä Daegun MM-kisoihin. Syksyn ja talven aikana olen koittanut parantaa kestävyyttäni ja siinäkin mielessä 3000 metrin kilpailut ovat sopineet hyvin kilpailuohjelmaani. Emme ole muuttaneet harjoitteluani aiemmasta mitenkään merkittävästi. Viime talvista poiketen olen tänä vuonna enemmän keskittynyt hallikauteen. Tavallisesti harjoittelen merenpinnan tasolla. En siis käy vuoristossa. Kevään suunnitelmissa on kaksi leiriä Portugalissa. Kunhan vaan pysyn terveenä ja ehjänä, niin tulostakin tulee.

3000 metrin alkukilpailun jälkeen:

Hamm: Well... Olipa paska kisa. Eräjaossa sattui hieman huono tsäkä. Jouduin toiseen erään. Ensimmäinen kilometri oli hidas, kuten myös toinen. Tästä seurasi paljon tönimistä, ohittelua ja jarruttelua. Varsinaista vauhtileikittelyä, mikä söi paljon voimiani. Peli oli osaltani ohi jo 3-4 kierrosta ennen maalia. Loppumatka oli sitten pelkkää kärsimystä. Kolmannessa erässä pidettiin vauhtia. Se olisi sopinut minulle tässä kunnossa paremmin. Niin, 1500 metrin alkuerät olisivat huomenna, mutta päätös siihen lajiin osallistumisesta piti tehdä jo eilen, joten kisat ovat osaltani ohi.




Pariisin EM-hallien ensimmäinen kilpailupäivä perjantai koostui enimmäkseen eri lajien alkukilpailuista. Jonas Hamm juoksi aamupäivällä 3000 metrin alkuerissä. Kolmosen alkueristä suoraan finaaliin pääsivät kunkin erän kolme parasta, sekä kolme parasta aikojen kanssa. Suvi Selvenius puolestaan juoksi 800 metrin alkuerissä illalla. Kasilla kaava oli seuraava: alkueristä kaksi parasta suoraan jatkoon ja lisäksi neljä ajoilla.

Miesten 3000 metrin alkuerien ensimmäisen erän lähtö viivästyi teknisten ongelmien vuoksi. Väliaika 2.45,28 kilometrin kohdalla meni Venäjän Sergei Ivanovin nimiin. Erän voitti lopulta varsin helposti ulkoratojen 5000 ja 10 000 metrin Euroopan mestari Iso-Britannian Mo Farah ajalla 8.02,36. Suoraan finaaliin kirivät myös Portugalin Rui Silva 8.02,69 ja Italian Daniele Meucci 8.02,71.

Toisessa erässä juoksi Suomen Jonas Hamm. Alkuvauhti oli hieman ensimmäistä erää verkkaisempi. Kilometri täyttyi ajassa 2.47,83. Puolivälissä kilpailua vauhti kiihtyi ja Hammilla alkoi olla vaikeuksia pysyä pääjoukon mukana. Erän voitti lopulta Azerbaidzanin Hayle Ibrahimov 8.00,36. Ranskan Florian Carvalho oli toinen ajalla 8.00,90 ja Espanjan Jesus Espana kolmas 8.01,56. Jonas Hamm hyytyi erässään seitsemänneksi ajalla 8.16,51, eikä selvittänyt tietään lauantain finaaliin.

Kolmannessa erässä pidettiin heti alusta lähtien kovaa vauhtia. Ensimmäinen kilometri meni Italian Stefano La Rosan nimiin 2.41,39. Erän voitti isäntämaan Ranskan Yohan Durand ajalla 8.01,24. Turkin Halil Akkas oli toinen 8.01,38 ja kolmannen suoran finaalipaikan vei Brittien Andrew Baddeley 8.01,56.

Aikojen perusteella 3000 metrin finaaliin selvisivät toisesta erästä Turkin Mert Girmalegese 8.02,12 ja kolmannesta erästä Italian Stefano La Rosa 8.01,89 sekä Valko-Venäjän Siarhei Platonau 8.02,46.

Jo 800 metrin alkuerien ensimmäinen erä näytti, että kovaa pitää tänään juosta mikäli jatkoon aikoo. Venäjän Tatyana Paliyenko veti soolona erävoiton ajalla 2.03,24. Liettuan Egle Balciunaite otti toisen suoran jatkopaikan ajalla 2.03,74.

Toisessa erässä alkuvauhdista piti huolen Turkin Yeliz Kurt. Venäjän Yavgeniya Zinurova kiri kuitenkin vastuttamattomasti erävoittoon alkuerien kovimmalla ajalla 2.01,07. Toisen suoran jatkopaikan itselleen taisteli isäntämaan Ranskan Linda Marguet 2.02,21.

Suomen Suvi Selvenius juoksi kolmannessa erässä. Vauhti oli tässä erässä aiempia eriä selvästi hitaampi. Voittoon kurkotti Venäjän Yuliya Rusanova ajalla 2.05,17. Toiseksi tuli Ukrainan Liliya Lobanova. Selvenius jäi erän viimeiseksi ajalla 2.10,88.

Neljäs erä juostiin täysin Iso-Britannian Jennifer Meadowsin komennuksessa. Meadows sooloili erävoittoon ajalla 2.02,96. Ukrainan Tetyana Petlyuk oli erän kakkonen 2.03,02.

Ajoilla jatkoon selvisivät ensimmäisen erän kolmonen Iso-Britannian Marilyn Okoro 2.03,86, toisen erän kolmanneksi sijoittunut Turkin Yeliz Kurt ajalla 2.03,02, sekä viimeisen erän kolmas Espanjan Elian Periz 2.03,56 ja neljäs Saksan Jana Hartmann 2.03,58.



Pariisin EM-halleissa juostiin lauantaina kaksi kestävyysmatkojen loppukilpailua. Miesten kolmosta hallitsi viime EM-hallien tapaan Iso-Britannian Mo Farah ja naisten tonnivitosta Venäjän Yelena Arzhakova.

Miehet 3000 m

3000 metrin loppukilpailussa alku juosta jolkotettiin varsin verkkaista vauhtia. Kilsan väliaika 2.52 ennusti kilpailun päättyvän hirmuiseen kirikamppailuun. Toisin kävi. Iso-Britannian Mo Farah siirtyi kilpailun johtoon noin 1200 metrin kohdalla ja aloitti piinaavan hiillostuksensa. Vauhdin kiihtyessä joukko venähti hetkessä pitkäksi letkaksi. Toinen kilometri juostiin kiihtyvällä vauhdinpidolla aikaan 2.34. Pikku hiljaa miehiä tippui kärkijoukosta ja lopulta pari kierrosta ennen maalia mitaleista oli käytännössä taistelemassa vain viisi miestä: Farah, Ibrahimov, Akkas, Baddeley ja España. Mo Farah ei suostunut luovuttamaan kärkipaikkaansa, vaan kiihdytti vauhtia entisestään. Viimeisellä kierroksella Azerbaidzanin Ibrahimov pääsi Farahin rinnalle, mutta vain hetkeksi. Farah ylitti maaliviivan vakuuttavasti Euroopan mestarina ajassa 7.53,00. Viimeiseen kilsaan käytettiin aikaa vain 2.27. Ibrahimov sai hopeaa ja Turkin Halil Akkas pronssia. Kilpailun jälkeen Mo Farah kertoi debytoivansa puolimaratonilla New Yorkissa kahden viikon päästä.

1. FARAH, Mo GBR 7:53.00
2. IBRAHIMOV, Hayle AZE 7:53.32
3. AKKAS, Halil TUR 7:54.19
4. BADDELEY, Andy GBR 7:54.49
5. ESPAÑA, Jesús ESP 7:54.66
6. SILVA, Rui POR 7:59.49
7. DURAND, Yohan FRA 8:02.40
8. CARVALHO, Florian FRA 8:02.92
9. GIRMALEGESE, Mert TUR 8:04.00
10. LA ROSA, Stefano ITA 8:04.12
11. MEUCCI, Daniele ITA 8:04.82
12. NIKOLAYEV, Yegor RUS 8:05.49
13. PLATONAU, Siarhei BLR 8:09.22

Naiset 1500 m

1500 metrillä alkumatka juostiin Portugalin Sara Moreiran komennuksessa. Ennen kisoja Moreira oli ilmoittanut halunsa osallistua vain 3000 metrin kisaan, mutta Portugalin urheiluliitto ilmoitti hänet erehdyksessä vain 1500 metrille. Ilmoittautumista yritettiin korjata ja lajeja vaihtaa, tuloksetta. Portugalin yleisurheiluliiton presidentti Fernando Mota ilmoitti kantavansa tapahtuneesta vastuun ja jättävänsä pestinsä. Takaisin kisaan. Moreira sai pitää johtopaikkansa noin kilometriin saakka, sitten keulaan rynnivät venäläiset Martynova ja Arzhakova. Jälkimmäinen kiri lopulta voittoon. Espanjan Nuria Fernandez löysi tiensä sisäradan puolelta ohi Martynovan ja palkittiin hopealla. Martynovan oli tyytyminen pronssiin.

1. ARZHAKOVA, Yelena RUS 4:13.78
2. FERNÁNDEZ, Nuria ESP 4:14.04
3. MARTYNOVA, Yekaterina RUS 4:14.16
4. PLIS, Renata POL 4:15.16
5. MACÍAS, Isabel ESP 4:15.76
6. DE GRANDE, Lindsey BEL 4:16.15
7. MOREIRA, Sara POR 4:16.67
8. SHEVCHENKO, Anzhela UKR 4:18.19
9. EJDYS, Sylwia POL 4:20.99



Sunnuntain kotimainen yleisurheilutähti oli ilman muuta seiväshyppääjä Minna Nikkanen. Hän sijoittui Pariisin EM-hallien seiväshypyn loppukilpailussa jaetulle neljännelle sijalle ja paransi jälleen kerran Suomen ennätystä, mikä taisi olla jo viides kerta viikon sisään ja seitsemäs kerta kuluvalla hallikaudella. Tällä kertaa SE kirjattiin lukemin 460. EM-hallien viimeinen kilpailupäivä sisälsi neljä kestomatkojen loppukilpailua.

Naiset 3000 m

3000 metrin kisassa alkumatka juostiin kävelyvauhtia. Jossain vaiheessa kilpailua johtanut Venäjän Yelena Zadorozhnaya pysähtyi sitomaan piikkarinsa nauhoja ja samaan aikaan vauhtia kiristettiin sen verran, ettei Zadorozhnaya enää saavuttanut kärkiporukkaa. Loppukirissä nopein oli Iso-Britannian joukkueen 37-vuotias kapteeni Helen Clitheroe, joka on tänä vuonna jättänyt estejuoksut taakseen ja siirtynyt sileille ratamatkoille. Kesällä hänen päämatkansa tulee olemaan vitonen. Toiseksi juoksi Venäjän Olesya Syreva ja kolmanneksi Puolan Lidia Chojecka.

1. CLITHEROE, Helen GBR 8:56.66
2. SYREVA, Olesya RUS 8:56.69
3. CHOJECKA, Lidia POL 8:58.30
4. ABDULLAYEVA, Layes AZE 9:00.37
5. CHECA, Dolores ESP 9:02.18
6. TOBIAS, Nataliya UKR 9:02.94
7. POPKOVA, Natalya RUS 9:03.42
8. ZADOROZHNAYA, Yelena RUS 9:06.44
9. HAYDAR, Sultan TUR 9:08.84
10. BÂRCA, Roxana ROU 9:09.19
11. BARDELLE, Christine FRA 9:10.40
12. GONZÁLEZ, Paula ESP 9:20.32

Miehet 800 m

Puolan miehet ottivat odotetun kaksoisvoiton kasilla. Saksan Robin Schembera joutui keskeyttämään jalkakrampin vuoksi ja Espanjan Luis Alberto Marcon kohtalona oli kaatua radanpintaan.

1. KSZCZOT, Adam POL 1:47.87
2. LEWANDOWSKI, Marcin POL 1:48.23
3. LÓPEZ, Kevin ESP 1:48.35
4. OSAGIE, Andrew GBR 1:48.50
5. MARCO, Luis Alberto ESP 2:00.58
SCHEMBERA, Robin GER DNF

Naiset 800 m

Britti Jennifer Meadows noudatti tuttuakin tutumpaa johtojuoksijan-taktiikkaansa ja vei kilpailua aina viimeiselle sataselle saakka. Urhean Meadowsin epäonneksi Venäjän Yevgeniya Zinurovalta löytyi vielä yksi kirivaihde ja näin venäläinen irtosi lennokkaalla askeleellaan muusta ryhmästä selvään voittoon. Meadowsille hopeaa ja Venäjän Yuliya Rusanovalle pronssia.

1. ZINUROVA, Yevgeniya RUS 2:00.19
2. MEADOWS, Jennifer GBR 2:00.50
3. RUSANOVA, Yuliya RUS 2:00.80
4. MARGUET, Linda FRA 2:01.61
5. OKORO, Marilyn GBR 2:02.46
6. BALCIUNAITE, Egle LTU 2:04.86

Miehet 1500 m

Turkin Kemal Koyuncu järjesti pienen yllätyksen johtamalla kilpailua alusta aina maaliviivoituksen alkuun saakka. Turkin miehen pieneksi epäonneksi Espanjan Pablo Olmedo kurkotti kuitenkin Euroopan mestarina maaliin. Koyunculle hyvin ansaittu hopea ja Puolan Bartosz Nowickille pronssi. Ulkoratojen Euroopan mestari Schlangenin oli tyytyminen neljänteen sijaan.

1. OLMEDO, Manuel ESP 3:41.03
2. KOYUNCU, Kemal TUR 3:41.18
3. NOWICKI, Bartosz POL 3:41.48
4. SCHLANGEN, Carsten GER 3:41.55
5. HOLUSA, Jakub CZE 3:41.57 SB
6. HIGUERO, Juan Carlos ESP 3:42.29
7. NAVA, Goran SRB 3:42.37 SB
8. AARRASS, Jamale FRA 3:44.08
9. RUÍZ, Diego ESP 3:51.67

Tulokset

3 kommenttia:

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Oiva yhteenveto, kiitos!
-gs
ps. Yelenan kohtalona kolmosella oli nähdäkseni se että joku astui hänen kantapäänsä päälle niin että piikkari lähes irtosi jalasta.

moguli kirjoitti...

Joo, aika ahdasta näyttää olevan kun hitaasti juostaan. Missasin tuon Yelenan tapauksen. Näin vaan, että roplasi kenkää takaisin jalkaan ja yritti sitten saavuttaa kärkeä uudestaan.

Mielenkiintoista olisi ollut nähdä Sandra Eriksson kolmosella. Ei nuo alkuerä- ja loppukilpailujuoksut ylivoimaisen kovavauhtisia olleet...

Anonyymi kirjoitti...

Teppo on uuusiii maailmanmestari -hei! Maailmanmestari - hei! Eiku!?

T. otterbuuuuuu