Karhun elämää 7

Alkuviikko on mennyt työkiireiden parissa, joten en ole mukamas ehtinyt lenkille. Tämähän on toki vain tekosyy, sillä maantielle ehtii aina, jos on tarpeeksi motivoitunut! Pieneen motivaatiovajeeseeni on ollut syynä operoimattoman polven lievä kipuilu. Ilmeisesti se on ylirasittunut, kun olen varonut käyttämästä liikaa toista polveani, siis sitä operoitua. Voih, mikä oravanpyörä...

Tänään kuitenkin juoksin viiden kilometrin verryttelylenkin Etelä-Nokian puistoteillä. Lenkkiseurana oli rakas vaimoni Terhi. Päiväkausia kästänyt sade oli tauonnut sopivasti ja ilmassa olikin happea yllinkyllin. Karhu-tossut tuntuivat mukavan pehmeiltä, ja harppa huilasi. Mielellään sitä olisi pidempäänkin juossut, mutta päähuomio pitää kiinnittää polvieni kuntouttamiseen. Ilman lämpötila oli koleahkot +10 astetta.

Karhuhalli

Vuonna 1992 porilaiset yleisurheilijat hyppäsivät pelkästä riemusta voltteja kierteellä, kun Karhuhalli avattiin. Länsirannikon talviharjoitteluolosuhteisiin saatiin viimeinkin kunnon lisä, ahtaan Porin urheilutalon rinnalle. Eikä poloisen yleisurheilijan tarvinnut enää halliolosuhteiden perässä matkustaa satojen kilometrien päähän Turun Kupittaalle tai Tampereen Pirkkahalliin. Pian kuitenkin huomattiin, kuten muidenkin urheiluhallien kohdalla on käynyt, että mittavimmatkin tilat käyvät ahtaaksi, jolleivat eri lajiryhmät sovi yhteisistä pelisäännöistä.

Karhuhalli on alunperin suunniteltu jalkapallokäyttöön. Vielä suunnitteluvaiheessa jalkapallokenttää kiersi neljä juoksurataa, mutta niiden määrä pudotettiin 1990-luvun alun lama-aikoina kustannussyistä kahteen. Takasuoralle jätettiin onneksi useampi juoksusuora. Jo näistä lähtökohdista yleisurheilijoille tarjotut minimaaliset harjoittelutilat jäivät kiertäviin ratoihin ja jalkapallokentän päätyjen sekä ulkoseinien välisiin alueisiin. Itse tekonurmelle yleisurheilijoilla ei ole koskaan ollut asiaa... No, tämänkin vielä sietää, kun muistaa aiemman tilanteen, mikä siis oli vieläkin surkeampi. Suurin ongelma oli se, kun ne futaajat, jotka eivät vielä potkineet palloa kenttäosuudellaan, vaan lonnivat niillä vaivaisella kahdella juoksuradalla tyhjänpanttina, alkoi tila ja huumori pitkämielisemmälläkin nylkyllä loppumaan. No, tämä oli ainakin asianlaita 1990-luvun puolivälissä. Kuulemma tilanne on sittemmin parantunut, toivon ainakin niin!

Karhuhalliin liittyviä muistoja ovat useat talviset ratatreenit. Harjoituksia tehtiin mukavalla porukalla kieli vyön alla ja usein myös poskessa. Armeijavuotena 1994-95 olimme etuoikeutettuja käyttämään hallia silloin tällöin. Kuljetus hoitui firman puolesta. Kiitos siitä Porin Prikaatille ja sen urheilumyönteiselle kantahenkilökunnalle! Sinä vuonna harjoittelun ja varusmiespalveluksen yhdistäminen oli muuten melko haasteellista. Taisikin käydä niin, että upeat Huovinrinteen maastot, kovakuntoiset harjoittelukaverit ja firman puolesta tarjotut palvelut oli niin mainio yhdistelmä, että tuli yksinkertaisesti reenattua liian innokkaasti ja jalkapöytään iski viimein marssimurtuma. Yhden 3000 metrin testin sillä pystyi Karhuhallissa juoksemaan, mutta sen jälkeen tuli vmtl:ää (vapautusta marssi- ja taistelu- ja liikuntakoulutuksesta) pari viikkoa...

Karhuhallissa on nähty muutamia huimia "testijuoksuja". 1994 Tommi Heinonen veti soolona Satakunnan pm-halleissa 3000 metriä aikaan 8.11,61! 2002 Jari Matinlauri kiersti rataa 10 000 metrin verran. Aika painui tässäkin soolojuoksussa alle puolen tunnin: 29.55,7! Nämä ny ainakin aikakirjoihin tallentuneina. Huhupuheiden mukaan hurjempiakin tuloksia on eri matkoilla vedetty!