perjantai 24. kesäkuuta 2011

Kiimasen Savulenkki

Tänään tsekattiin lähtötasoni Kiimasen Savulenkillä. Matalahan se oli. Tapahtumana kiimalenkki on perinteinen juhannuksen avauskisa, ja järjestelyt pelaa vimpan päälle, vaikka väkeä piisas tänäkin vuonna rontin 970 maksaneen liikkujan verran. Reitti on koko matkan mäkinen ja mitaltaan ehkä hieman vajaa kymppi. Tunnelmassa piisaa, siitä piti huolta jopa Elvis. Luulin hänen nykyään asuvan Nousiaisissa, mutta siellä se Lannevedellä ny hoilas.


Hölkkäsin alle neljä kilsaa verkkaa. Vastaan tuli toinen toistaan kovemman näköisiä karpaaseja. Oli Keuruun Kisailijoita, Kirvesniemen Hartsaa, Rainion Juuso ja viimein Vaajakosken Terän suunnistajaklaani Lakasen ja Anttosen johdolla. Oloni oli valmiiksi aika jähmeä. Enhän ollut juossut mitään reippaampaa polvioperaation jälkeen. Pari epätoivoista avausvetoa, ja autoon tihkusateelta suojaan odottelemaan lähtöä.

Lähtöviivalla oli tungosta. Pakitin itseni jonnekin viidenteen riviin Häkkisen Mikan viereen. Eka kilsa ylämäkeen 4.00. Ihan hyvä. Vedin Peten sanoin tunteella, yrittäen välttää totaalista kanttaamista ja ennen kaikkea polvieni rikkomista. Toinen kilsa alamäkeen naisten kärjen mukana 3.27. Pikkasen hirvitti! Kolmas, neljäs ja viides kilsa menivät piinaavan tuskan hiipiessä lihaksiin. Varsinkin alamäissä jalat eivät toimineet ollenkaan. Lihaksista puuttui elastisuus. Vois sanoa, että olipa jännää tökkiä menemään tönköillä jaloilla, mutta ei se oikeasti ollut.

Vitonen tuli viimein jossain vaiheessa vastaan, ja saatoin uskotella itselleni, ettei matkaa ole enää paljoakaan jäljellä. Hieman siinä oli pientä kisaa muutaman veteraanijuoksijan ja naisten toisella sijalla sillä hetkellä juosseen kanssa. Vauhtikin nousi vaihteeksi kivasti sieltä neljän pinnasta lähemmäs 3.45:ttä. Toinen nainen karkasi, ja sehän pentele otti vielä lopussa kärjenkin kiinni ja kiri voittoon! Ite hyydyin vimpassa ylämäessä. Viimeinen vajaa tonni tuli sentään pientä kiriä pinnistäessä 3.25 -vauhtia. Ei huono, mutta ei tällä kuuhunkaan mennä.


Maalissa näki taas vanhoja ja uusia tuttuja. Seppolan jamppojenkin kanssa vaihdoin muutaman sanan. Kiva tavata kasvokkain! Loppuverkka A-P Leppäsen ja Terhin kanssa. Pari kilsaa riitti ihan hyvin. Missään ei sattunut. Lämpöä oli +16 astetta ja välillä ripsi vettä.

Tulokset

Miehet 10 km
1. Jani Lakanen 31.35
2. Antti Anttonen 31.51
3. Juha Sorvisto 32.10
4. Petteri Kuorikoski 32.39
5. Kalle Kulmala 33.07
6. Jaakko Piesanen 33.11
7. Marko Partanen 33.20
8. Lauri Friari 33.24
9. Jaakko Leinonen 33.27
10. Jouni Kahelin 33.32
...
48. Jarno Maimonen 38.01
...
Harri Kirvesniemi 38.47

Naiset 10 km
1. Riikka Kilpeläinen 37.21
2. Eveliina Randelin 37.33
3. Sini Alusniemi 38.33
4. Mirva Purkunen 39.13
5. Päivi Kulmala 39.27
6. Anita Nurmisto-Perä 39.33
7. Anne Polso 40.30
8. Satu Annila 40.35
9. Reetta Lakanen 40.49
10. Anne Mäkinen 41.06
...
13. Monika Kinnunen 41.44

1 kommentti:

muta kirjoitti...

Joo, oli tosiaan mukava tavata. Tsemppiä reeneihin teille molemmille ja hyvät Juhannuksen jatkot ! Syksyllä kulkee jo sitten ihan eri malliin.