perjantai 20. tammikuuta 2006

Paha kuski ja susi

Älä tule paha kuski, tule hyvä kuski! Lallatus vaimeni pysäkillä leikaten kun saapuvan bussin tuulilasin takaa piirtyivät pahan kuskin piirteet, höh.. Paunun bussikuskeja on pahoja ja erittäin pahoja. Ei vaa, on siellä hyviäkin joukossa. Tänä aamulla kohdalle osui pahin mahdollinen, taas.. Kyseinen jörrikkä on aina pahalla tuulella. Nyt kun oli purevan pakkasen lisäksi hänen kohdalleen aamuarvonnassa osunut se surkein liikuteltava prolevankkuri ja ruuhkaisin vuoro, oli matkustajilla odotettavissa elämysmatka.

"Älä nyt pyörän alle jää", kuului ärjäisy kuskinpukilta kun viimeisin matkustaja oli nousemassa jo liikkeelle kiihdyttäneeseen nysseen. Rottelon jäätyneet jarrut ulisivat korvia viiltävästi ja kori resonoi kiihtyvässä vauhdissa kuin viestittäen bussin sekä kuskin pahaa oloa. Pelko hiipi p*rsiiseen että noinkohan päästään hengissä perille. Paha kuski on tunnettu siitä että liikoja ei jarrutella edes pysäkeille, mutkatkin mieluiten suoriksi. Kerran olen tämän herran nähnyt suht'tyytyväisen näköisenä. Odoteltiin Pirkkalaistorilla kuskia tyhjän bussin edessä, kun ukko saapui suu melkein hymyssä ja murahti: "Onko kiirus? Kävin sumpilla kun ajoin puolen tunnin vuoron 20 minuuttiin".

Joo, käytiin eilen kuntokeskus Wolfissa. Neljä mattoa tarjolla, kahta eri tyyppiä. Jälkikäteen nopeammaksi todetut olivat varattuina joten otimme pahaa-aavistamatta käyttöön ne köyhemmät versiot. Juoksin siis sillä hitaammalla juoksumatolla 10km ja siitä 6km kiihtyvänä: 4:30/4:20/4:10/4:00/3:50/3:43.. johon loppuivat matosta vauhdit. Vaikka vauhti olikin säälittävää niin pettynyt tokaisu: "eikö tällä tosiaan pääse kovempaa", käänsi päitä. Voi vain kuvitella minkä reaktion se on aiheuttanut kun herrat Erojärvi ja Ranta ovat jyränneet hirmureenejään siellä :-) Meidän jälkeemme matoille astuivat Forsblom ja Okkonen, jyräys vaan jatkui.. Huomenna on TC vaikka SM-hiihdot perutaankin pakkasen vuoksi.

Pari pointtia Hailen ME-juoksusta.. "First 10K = 28:01. Second 10K = 27:47."!
Toissapäiväisessä julkaisussa oli Hailen ja Paulin saavutuksista mielenkiintoinen vertailu..

Ei kommentteja: