torstai 26. tammikuuta 2006

Valintoja?

Reijo Jylhän, maastohiihdon päävalmentajan päiväkirja:

"Huippu-urheilussa toiminnan tavoitteena on tuloksen tekeminen. Päävalmentaja vastaa tuloksesta ja sen syntymisestä omassa lajiryhmässään. Olympiakomitean valmennuspäällikkö on hänen yksi esimiehistään. Kun esimies kävelee alaisensa ylitse ja tekee oman esityksensä, tulkinta on se, että asiantuntemus on siirtynyt henkilöltä toiselle ja johtaja ilmaisee toimenpiteellään alaiselleen epäluottamuksensa. Näin koen asian henkilökohtaisesti ja teen asiasta johtopäätökset olympialaisten jälkeen. Nyt ei ole aika henkilökohtaisille taisteluille. Nyt on aika keskittyä tekemään tulosta niillä työvälineillä, joita esimies on antanut. Emme saa vaarantaa valittujen hiihtäjien / urheilijoiden tuloksia takertumalla tapahtuneeseen liian pitkäksi aikaa. Mutta pohjalainen ei unohda!

Hetkoutsi"


Hollon Laten näkemyksiä.

Eilen satuin vahingossa vilkaisemaan uutta Lista-ohjelmaa kakkoselta, vilkaisuksi jäi. Oliko alkukankeutta vai mitä, mutta juontaja oli surkea ja muutenkin konsepti antoi sillisalaattimaisen vaikutelman.. Pitäskö antaa toinen tsäänssi? Lista se on tämäkin.

Ei kommentteja: