lauantai 7. maaliskuuta 2009

Turin

EM-hallien toisena päivänä on jälleen kotimaisia juoksijoita radalla. Tonnifemman alkuerissä juoksevat Niclas Sandells ja Mikael Bergdahl. Naisten kasin välierissä on tulessa nouseva tähtösemme Karin Storbacka. Eilen skabat näkyivät suorana Eurosportilta. Tänään suoraa kuvaa pitää tihrustaa netin kautta täältä.

Miehet 1500m alkuerät

Juoksijoita on kahdessa erässä yhteensä 23. Heistä loppukilpailuun karsitaan kummankin erän kolme parasta sekä kolme aikojen perusteella. Nikke juoksee ensimmäisessä ja Bärre jälkimmäisessä erässä.

Ekassa erässä pidetään aika haipia alusta lähtien. Sandells sinnittelee joukon hännillä kohtuu hyvin. Vikalla nelosella hän joutuu antamaan hieman siimaa ja on ulkona kärkikamppailusta. Voiton vie Saksan Müller 3.41,37. Niclaksen sijoitus on lopulta erän yhdeksäs ja loppuaika 3.44,63 on lähellä hänen enariaan.

Toiseen erään säntää mm. Silva ja Casado. Meno saattaakin äityä hurjaksi. Itse asiassa vauhti on ekan erän kaltaista. HKV:ssa aikoinaan juossut Saksan Schlangen hoitelee vetohommia. Bergdahl alkaa jäädä noin 800m kohdilla. Rui Silva otti odotetusti erävoiton 3.42,89. Bergdahlin sijoitus oli Sandellsin tapaan yhdeksäs ja loppuaika 3.50,59. Kyyti oli tällä kertaa meidän miehille kohtuu kylmää, mutta tulevaisuuden vastaaviin koitoksiin kokemuksena varmasti arvokas.

Naiset 800m välierät

Kaksi välierää, joista kummastakin kolme parasta naista loppukilpailuun. Storbacka juoksee ensimmäisessä erässä ja saa vastaansa mm. pari kovaa venäläistä ja britti Okoron. Karin lähtee rohkeasti kovaan vauhtiin mukaan. Eka nelonen 61s. Jälkimmäinen puolikas on hänelle tällä kertaa raskas ja hän on eränsä viimeinen ajalla 2.08,92. Hieno aikuisten arvokisadebyytti kuitenkin! Toinen erä on tasoltaan aivan yhtä kova, eikä siinäkään olisi jatkopaikka tullut yhtään helpommalla.

Pakko vielä mainita miesten kolmosesta pari sanaa. Iso-Britannian sympaattinen Mo Farah veti koko matkan ja onneksi voitti lajin kisaennätysajalla 7.40,17. Farahia tappituntumalla peesannut Ranskan estemies Bob Tahri ei laittanut tikkua ristiin vauhdinpidossa, joten olisikin ollut suuri vääryys, mikäli ranskalainen olisi voittoon kirinyt.

Tulokset

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ei olisi ollut vääryys.
Onneksi se voitti joka juoksi kovemman ajan. Siitä ollaan samaa mieltä.

Reader