keskiviikko 6. elokuuta 2008

Pirkkala


Yöhölkkä koki piristysruiskeen. Kuva: Jaana Karra.

Pirkkalan yössä juostiin tänäpä yöhölkkää. Juoksun järjestelyihin otti ensimmäistä kertaa osaa muinaiselta heimolta kuulostava mystinen ryhmittymä, Viimeiset Pirkkalaiset. Onpa aiheesta tehnyt Kummelikin joskus sketsin :) Onneksi metodit olivat kehittyneet noista alkukantaisista ajoista.. Eivätkä nokialaisetkaan rohmunneet kaikkea mukaansa.. Jokatapauksessa tapahtuma oli kokenut oikein miellyttävän kasvojen kohotuksen, mikä palkitsi myös järjestävän tahon positiivisella yllätyksellä: runsaalla osallistujamäärällä.

Jo ennen lähtöä oma vireystila oli väsynyt. En selvästikään ollut palautunut viime perjantain Kumpula-hölkästä, mutta viikon reippaampi treeni oli kuitenkin tehtävä. Reitti on mäkinen (noususumma Polarin mukaan 130m) ja nyt ehkä tarkimmin mitattu niistä kisoista, mitä minä olen ikuna juossut. Pidemmän reitin pituus on sentilleen 10 569.87m. Mittauspöytäkirja löytyy täältä. Kiitettävää toimintaa!

Kovat karpaasit, Tommi Karra, Pekka Itävuo ja Henri Taanila, rykäsivät heti startista karkuun. Heidän jäljessään seurasi eräänlainen toinen pääjoukko Okkosen Jussin ja Rintalan Mikan vetämänä. Keikkui siinä mukana havaintojeni mukaan ainakin Äijälän Timo ja Mähösen Monkki. Ite jäin heistä noin sadan metrin päähän issekseni hölkkäilemään. Eka kiekka menikin odotellessa menohaluja. No, niitä ei kait koskaan ilmennyt.. Kierrokseen kului aikaa 19.03.

Toiselle kiekalle lähtiessä tein epätoivoisen yrityksen saavuttaakseni edellä menevät. Pääsin kahden kilsan matkalla aina 20 metrin etäisyydelle, mutta kun isommat mäet tulivat vastaan, niin meikämannen viimeisetkin paukut katosivat kuin se kuuluisa pieru Saharaan. Kateissa oli Kumpula-hölkän reipas olotila, millä kiivettiin jyrkimmätkin mäet heittämällä.

Loppulenkillä sain vielä kilpailijan rinnalleni, mikä pakotti yrittämään heikosta hapesta huolimatta. Loppukiri kääntyi onneksi edukseni ja kellot pysähtyivät aikaan 39.47 (toka kiekka 19.33 + kierros kentällä). Tais siinä mennä mainion kenttäkuuluttaja Saarisen Timon sanoin kärpänenkin kurkkuun, sen verran tuli maalissa kröhittyä ja nojailtua polviin :) Huomenna nautitaan Neil Youngin musasta..


Ei tällä kuuhun mennä. Kuva: Jaana Karra.

Tuloksia pääsarjoista.

Naiset 5.5km
1. Haapasalo Heidi Tampereen Pyrintö 20.48
2. Kuuselo Riina Tampereen Pyrintö 21.06 +18
3. Niittynen Marjo Koo-Vee 21.54 +1.06
4. Kuusela Jenni Tampereen Pyrintö 23.00 +2.12
5. Kujanpää Liisa Tampereen Pyrintö 23.06 +2.18
6. Toivonen Sirra Pirkkalan Hiihtäjät 24.00 +3.12
7. Kinni Saila Tampereen Pyrintö 24.35 +3.47
8. Virekunnas Elina Tampereen Pyrintö 25.31 +4.43
9. Aspelin Tiina Varalan Ma 25.46 +4.58
10. Nurminen Piia PirPi 26.21 +5.33

Miehet 10.6km
1. Karra Tommi TeSt 36.22
2. Itävuo Pekka Tampereen Pyrintö 36.47 +25
3. Okkonen Jussi Sif 37.07 +45
4. Taanila Henri Ikaalisten Nouseva Voima 37.27 +1.05
5. Heikka Janne Delta 38.52 +2.30
6. Pirttijoki Ville YlöjRyhti 39.01 +2.39
7. Mähönen Jouni Tampereen Pyrintö 39.17 +2.55
8. Maimonen Jarno TeSt 39.47 +3.25
9. Putkiranta Matti Tamp.Juoks 39.49 +3.27
10. Perkiömäki Mika RC Eemeli 40.33 +4.11


Miehet 40v 10.6km
1. Rintala Mika TeSt 38.49
2. Äijälä Timo TeSt 38.58 +9
3. Toriseva Seppo TeSt 40.36 +1.47
4. Haavisto Petri Vihan Km 41.00 +2.11
5. Hamari Jari Tamp. Juok 41.31 +2.42

Miehet 50v 5.5km
1. Ahonen Pekka Petsamon P 20.42
2. Lehtonen Ensio YlöjRyhti 21.28 +46
3. Pietilä Asko Ahola Team 21.48 +1.06

Tulokset

Yhteensä 169 osallistujaa!

Hämeen pm-kisojen tulokset

Let's run dot comin Pekingin veikkausskaba. Jaossa 1 000 000 taalaa täydellisen rivin veikanneelle!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ettei vain toi kuva susta ole 10vuotta sitten otettu? ;)

Anonyymi kirjoitti...

Moro! Mainio blogisi tulee tsekattua viikottain. Pysyy hyvin kärryillä, mitä juoksurintamalla tapahtuu. Yöhölkkäraporttiin sellainen epäoleellinen pikkulisäys, että itse kuulin, että Taanilan Henri (Nouskin suunnistaja) sinnitteli ensimmäisen kierroksen Itävuon ja Karran kyydissä mutta joutui sitten toisella kiekalla antautumaan. Henri on tunnettu hyvästä lähtönopeudestaan ja reippaasta asenteestaan...

moguli kirjoitti...

Hekalle: Kiitos ja kiitokset myös täsmennyksestä. Kaikkea ei näe takavasemmalta.. No, ehkä korkeintaan sen horisonttiin katoavan pölypilven :)

Lenkille siellä.