perjantai 8. elokuuta 2008

Väkevää, niin väkevää!

Kävin eilen mukavassa seurassa Helsingissä. Ohjelmassa oli piipahdus Anton Corbijnin valokuvanäyttelyssä Tennispalatsissa sekä Neil Youngin keikka Hartwall Areenassa.

Näyttely oli upea. Mitenkähän saisi vastaavaa jälkeä aikaiseksi, vaikkapa urheiluvalokuvauksessa? Vinkkejä vaan tännepäin, kiitos! Katsoin myös näyttelyssä pyörivän Corbijn-dokumentin. Sanoisin että joiltakin osin "too much information". Kävi vähän niin kuin aikoinaan fanittamani Depeche Moden kanssa, kun bändin vokalisti Dave Gahan alkoi liikaa sähläämään tiedätte kyllä minkä kanssa. Sädekehä nuhraantuu, nyyh :) No, mutta antaa teosten puhua. Ne olivat väkeviä ja vakuuttavia! Kannattaa käydä tsekkaamassa. Näyttely on auki elokuun loppuun.

Youngin keikan lämppärinä toimi Von Hertzen Brothers. Heillä oli siinä mielessä epäkiitollinen paikka, kun pääakti sattuu olemaan elävä legenda ja aikaakin oli varattuna vain puolisen tuntia. Olishan tuonkin tovin voinut tehokkaammin käyttää, vink vink! Nyt he soittivat vain neljä biisiä, joista tunnistin yhden. Hieman liikaa tilutusta ja ainakin katsomonosaamme taustanauha puski räikeästi muun soiton yli.

No, lämppäri teki kuitenkin tehtävänsä ja sauna oli tarpeeksi lämmin illan pääartistille. Yleisö olikin todella haltiossaan mestarin kiivetessä lauteille. Neil Youngin ja bändin esiintyminen oli todella väkevää. Soitossa välittyi kokemus, nautinto ja vaivattomuus. Itselleni eniten kolahtivat Cortez the Killer, The Needle And The Damage Done, Unknown Legend, Heart Of Gold , Words, No Hidden Path ja keikan päättänyt Beatles cover A Day In The Life, mikä vedettiinkin läpi maailmanlopun meiningillä. Ei tainnut kitaraan jäädä yhtään ehjää kieltä..

Tällä kertaa äänenpaineet ja -tasot pysyivät miellyttävällä alueella (toisin kuin esim. RUSHin keikalla..). Eipä tarvinnut käyttää edes kuulosuojaimia, mahtavaa! Miksaus oli myös oikein onnistunut. Nykytekniikalla kolhosta jäähallimiljööstä saadaan kuulemma ihan siedettävän kuuloinen. Soitto kesti encoreineen 1t 50min ja olishan tuota mielellään kuunnellut toisen satsin perään. Mykistävän komiaa!

Settilista:

Love And Only Love
Everybody Knows This Is Nowhere
I've Been Waiting For You
"Singing a Song Won't Change the World" uusi biisi
Spirit Road
Cortez The Killer
Cinnamon Girl
Oh, Lonesome Me
Mother Earth
The Needle And The Damage Done
Unknown Legend
Helpless
Heart Of Gold
Old Man
Get Back To The Country
Words
No Hidden Path

Encore:
A Day In The Life

Vähäeleinen Neil Young vakuutti Areenassa

Huomenna kilpaillaan British Milers Clubin finaaliskabat Etonissa. Mukana taas monta suomalaista mm. Rotkirch, Hamm, Selvenius, Utriainen, Hamberg, Sandells, Marttinen, Bergdahl, Räsänen ja Manninen.. Lähtölistat

Hämeen pm-kisojen tulokset

Niin, ja Pekingin olympialaisetkin alkavat! SUL

10 kommenttia:

Olli kirjoitti...

Samoilla linjoilla täälläkin maestron keikan suhteen. Omaan korvaan myös Everybody Knows This is Nowhere kuulosti loisteliaalta.

Ei tainnut tulla montaa samaa biisiä kuin 2001 keikalla. Kanelityttö lienee ainut.

Tämän kiertueen Madridin keikalta löytyy muutama vähän paremminkin tallentunut pätkä:

Esim.
Words (Between the Lines of Age)
youtube.com/watch?v=Y2iGbaBgjjU&feature=related

A Day in The Life
youtube.com/watch?v=BBuiCXmv6K0&feature=related

Kitaran kielet saivat kyytiä sielläkin ;)

moguli kirjoitti...

Thanks linkeistä! Lisäsinkin tuonne blogiin.

Rust Never Sleeps.

Virpi kirjoitti...

Joop, alkoihan ne olympialaiset. Tässä joutuu taas työläinen vaikeaan paikkaan, kun kisat tulevat joko yöllä (pitäisi nukkua) tai sillon kun pitäisi olla töissä (ei voi muuta kuin kliksutella uutisia netistä). Huoh. Rankkaa tää penkkiurheilijan elämä!

moguli kirjoitti...

Noi varhaiset finaalit (+ jotkut mielenkiintoiset alkuerät), kuten maratonit ja kävelyt ovat melko haastellisia seurata. Maratonin startti 2.30 Suomen aikaa ja kävely 4.00, gulp! No, kyl pari yötä menee vähilläkin unilla.. Iltakisat alkaa kahden-kolmen aikoihin (Suomen aikaa) päivällä, joten töistä kerkee kotiin aika hyvin, ainakin myöhempien lajien pariin :)

(+ Eiköhän jossain netissä ole jonninmoista suoraa streamia tarjolla eri kisapaikoilta :)

Yleisurheilun aikataulut on tuolla: http://www.sul.fi/index.php?sivutunniste=1&sivuitem=275&riviavain=369

Muiden lajien aikatauluja en ole vielä tsekannut. Ja muitakin mielenkiintoisia kisoja löytyy roppakaupalla, todellakin. Vapiseeko Juha Hirven ampumakäsi avajaisten lipunkannon jäljiltä? Entä häiritseekö liian tehokas tuuletus jälleen Anu Niemisen sulkkispelejä jne.

Tsemppiä kisaurakkaan!

Virpi kirjoitti...

Meikäläisellä kun on noi kiinteet työajat, niin kotona on aikasintaan vähän ennen viittä, tai vasta seitsemän jälkeen illalla, vuorosta riippuen. Se on vähän harmi. Ja ainakin edellisten isojen kisojen aikaan kun on koittanu työkoneelta jotain stremia seurata, niin ne on blokattu, ei onnaa. Plus toki pitäis kattoo kuulokkeilla, ettei muut häiriinny ja sitten taas voi olla vähän haasteellista vastata puhelimeen. Eli uutisten lukemisen varaan toi päiväseuranta valitettavasti jää. Yö/aikainen aamu sentään on sellasta, millon voi ite päättää nukkuuko vai ei :)

Kisojen eka pistesija sentään on tullut, kun Nevansuu ampui itsensä finaalissa seitsemänneksi!

moguli kirjoitti...

Nyt tuli eka mitali, jee! Toinen ampumamitali tullee parin tunnin kuluttua :)

Virpi kirjoitti...

Sieltähän se toinenki pamahti komiasti :) vieläpä kultainen! Sitten kun vielä purjehtijat vetäisisivät ynglingissä mitalille, jos jatkavat tasasta purjehdustahtiaan niin hyvinhän nää menee.

moguli kirjoitti...

Jepjep, nyt on sekä mitalitili auki sekä se kultainenkin himassa, joten luulis jäljellä olevien atleettien piinan hieman helpottuvan, kun ei ole enää noita paineita (pyöreitä nollia) niskassa... Tässähän oikein innostuu, Terot tuovat kaksoisvoiton ja Holmééni ronssia :)

moguli kirjoitti...

Piti vielä lisätä, että harmi että Koivumäki putosi judossa jatkosta. Aamulehdessä oli mainio juttu hänen taipaleestaan kisoihin.

http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/asiat_paajutut/7733592.shtml

moguli kirjoitti...

http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/
asiat_paajutut/7733592.shtml