lauantai 30. joulukuuta 2006

Vuosi viittä vaille pulkassa

Jos kulunutta vuotta pitäisi omalta kohdaltani jotenkin luonnehtia niin aika vuoristorataa se juoksun saralla oli. Alkuvuosi meni kantapääoperaatiosta toipuessa, en kyennyt osallistumaan edes joka-Teuvon märkään uneen Teivo cupiin :-( Pientä takapakkia parantumiseen toi peroneusjänteiden (tietenkin double)tulehtuminen, piikeillä niistäkin toipui. Alkukesästä pääsin sitten jo säännöllisemmän juoksun makuun. Loppukesästä kehtasin jopa osallistua hölkkiin, kohtuullisin tuloksin ja kadehdittavin palkinnoin (sukat). Eikun riemumielin kohti alkavaa harjoituskautta. Toista kuukautta sitä kerkes hyvää reeniä juosta jyskyttää kunnes nilkka meni epäonnekseni ympäri juuri kun varhaistalven lumimyräkästä oli selvitty. Sitä tässä on nyt sitten podettu tähän asti, valivali. No, uusi vuosi ja uudet kujeet. Eiköhän se nilkka lopulta parane niinkuin aiemmatkin vammat. Aikaa ja pitkää pinnaa se vain vaatii.. ja niitähän piisaa (ollaan sitä sentään jotain harjoitettu viime vuodet) ja nyt joulun jälkeen myös laardia (vapise Matti) :-) Hyvää kuluneessa vuodessa oli että lajin "turismo-puoleltakin" tuli (taas) tutustuttua moneen uuteen ja mielenkiintoiseen ihmiseen, terveisiä vaan ite kullekin, täältä noustaan.


Päkiäni kovettumat toivottavat vauhdikasta ja tuloksellista uutta vuotta tutuille ja tuntemattomille lajitovereille!

IAAF summaili kulunutta vuotta yhteen:
800m-1500m
5000m-10000m-3000m esteet
maantiejuoksut ja kävelyt

Joitain ajankohtaisia kisoja missä tuttuja naamoja esiintynee, Tsemiä!:
Eurajoen Uudenvuodenjuoksu
Hakunilan Uudenvuodenjuoksu
São Silvestre (Sao Paulo)
San Silvestre Vallecana (Madrid)
San Silvestre Crevillentina (Crevillente)

torstai 28. joulukuuta 2006

Välipäivien blues


Jouluna pyörähdettiin mutka Tyrnävällä ja Simojärvellä. Lunta ei löytynyt pohjoisesta paljoakaan etelää enemmän. Pakkanen nipisteli joulupäivän lenkillä sen parikytä astetta, muuten oli sangen lauhaa. Mihin ovat kunnon talvet kadonneet? Jaaha, tätä kirjoittaessani täällä Nokialla alkaa ulkona sataa lunta..



Markus Pöyhösen nilkka operoitu ja Stefan Koivikko jatkaa uraansa (www.varaslahto.net)

torstai 21. joulukuuta 2006

Hyvää Joulua!


Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta kaikille!

Kekki valittiin odotetusti vuoden urheilijaksi niin toimittajien kuin yleisönkin taholta, onnittelut!

maanantai 18. joulukuuta 2006

Romuna

Lavvantaina vietettiin Teuvojen kauden päätöstä ja pikkujouluja Nokian Edenissä. Lystiä oli pulikoida.. Joulupukin toivelistaan lisään uudet jalat (toiveena lienee mahdoton toteuttaa).

Maastojuoksusirkus pyöri tällä kertaa Brysselissä. Ennakkoon odotettiin tuoreelta Euroopan mestarilta paljon enemmän mitä lopulta tuli. Mo hyytyi lopputuloksissa 19:sta viisi sekuntia Ruotsin Mussen perässä. Voiton vei Kenian Bernard Chepkok. Parhaana eurooppalaisena maaliviivan ylitti neljänneksi sijouttunut Ukrainan Sergei Lebid, vaikka joutuikin matkalla pysähtymään henkeä haukkomaan useiden sekunttien ajan. Naisten starttiviivalle ei Dorcus Inzikuru koskaan saapunut, mutta siitä huolimatta kovaa vauhtia pidettiin. Suurimman pytyn vei kotiinsa Etiopian Teyiba Erkesso. Tulokset

“This course is extremely difficult”, said Erkesso afterwards, still suffering a lot.

Vaajakosken kanavuoressa (siis vuoren sisällä luolastossa) juostiin ja suunnistettiin viime viikonloppuna. Metkan näköistä meininkiä. Ihan mutulla ihmettelen reitinmerkkausta siitä sen enempää tietämättä (videon perusteella Lakanen juoksi luolajuoksun aika-ajolähtöä kartta kädessä, miten muut löysivät perille?). Noh, eivät kaikki löytäneetkään.. :) Erikoinen käytäntö jos kerran finaali juostiin takaa-ajona aika-ajojen tulosten perusteella? No, kaikesta huolimatta hauskaa näytti olleen..

perjantai 15. joulukuuta 2006

Nynny

Olin nynny ja jätin eilen lenkin kolmeen kilsaan. Edessä paluu korvaavien pariin.



SUL julkisti viimein seurasiirrot ensi vuodelle. Teivo menettää ainakin kaksi loistojyrää; Junan ja Yykoon. Kestonaisissa on myös havaittavissa pientä ryhmittymistä Turun suuntaan.

Ämerikkalaisen maratonlegenda Alberto Salazarin valmentama, juuri 20-vuotta täyttänyt, Galen Rupp voitti sateisen Zatopek 10000m juniorille kelpo ajalla 28.28:18 eilen Melbournessa.

Qatarin juoksijoiden päävalmentaja Renato Canova kommentoi äskettäin päättyneitä Aasian kisoja letsrun.comissa.

Hesan MM-maralla 12. juossut Valko-Venäjän Halina Karnatsevich kärys anabolisista steroideista?!?

sunnuntai 10. joulukuuta 2006

EM-maastot

Nylkytin aamulla viime sunnuntaiseen tapaan 15km.

Italiassa pingotaan EM-maastoja. Nuorten sarjoissa Suomen Tuomas "sääri" Jokinen juoksi nousujohteisen kisan sijoittuen hienosti 14. Eroa voittaja Italian Lalliin tuli 37sek. Tytöissä Saara Skyttä oli 26. 1.11min kärkeä jäljessä. Suomen joukkueen muut tytöt sijoittuivat seuraavasti: Suvi Miettinen oli 42. Eevi Antila 55. ja Mari Mäki-Torkko 57.

M22- ja N22-sarjoissa finskeistä Juha Puttonen juoksi 35. alle minsa keuliin (50s) ja Laura Skyttä oli 22. 1.07min ykkösen jälkeen.

Naisten voittoon kiirehti Ukrainan Tetyana Holovchenko. Jaana Niemelä oli 47. 2.06min kärjestä.

Brittien Mo Farah vei miesten kisan katkaisten Ukrainan Sergei Lebidin piiiiitkän voittoketjun (6kultaa). Nuapurmaan Musse hienosti neljäs. Jussi jyräsi 44. 1.41min Mo'n jäljessä, Kuti 54. ja Eris 61.

LIVE tulospalvelu

lauantai 9. joulukuuta 2006

TC II/2007 juostu

Harvoin on päästy joulukuussa juoksemaan näin otollisissa olosuhteissa.


Viivalle tunki 71 atleettia. Ilahduttavasti mukana oli myös paljon suunnistajia.

Iso-V ja nopsat likat.

Verde ja suunnistuksen viestinmaailmanmestari Jarkko Huovila jyräävät.

T.

Jarkko tulossa puolimatkaan vielä alle 15min loppuaikaan tähtäävää vauhtia.

M 5km
1. Jarkko Järvenpää 15:37
2. Jukka-Pekka Kauppi 15:56
3. Tommi Karra 16:03
4. Aki Ijäs 16:13
5. Timo Saarinen 16:24
..
7. Pekka Itävuo 16:46
..
9. Timo Solmula 16:54
..
11. Jarkko Huovila 16:59
..
14. Mika Rintala 17.07
..
17. Tomi Forsblom 17:28
..
19. Ari Järvinen 17:42

N 5km
1. Mira Tuominen 17:59
2. Heini Papinsaari 19:06
3. Anni-Maija Fincke 19:34
4. Maria Pietilä 20:02
5. Ulrika Uotila 20:40
6. Marjo Niittynen 20:41
7. Paula Haapakoski 20:58


Aktia cupin tulokset

Teenager interrupts her engineering studies to join the Great Britain cross-country team only two months after taking up the sport (www.timesonline.co.uk)

FRWD Technologies ajautui konkurssiin (www.kaleva.fi)

torstai 7. joulukuuta 2006

500

Jo 500 kenialaista on juossut tänä vuonna maratonin alle 2.20!!! Suomalaisista tämän rajan alle ovat juosseet Francis Kirwa 2.13:09 ja Janne Holmen 2.13:10.

Musta Paraati: Peilitalossa

maanantai 4. joulukuuta 2006

Askel parempaan suuntaan

Eilen lompotin jo 15km ja kinttu tuntui paremmalta. Kop kop, koputan puuta ja toivon parasta. Jalkapohjissa syyhyää jo vauhdin hurmos.

Nathan Deakes käveli 50km ME:n Ausseissa.

TV-pätkä Fukuokasta. Geb on kova, on se.

Tuttu jäbä Juoksu & hiihto-lehden kannessa :)

torstai 30. marraskuuta 2006

Paikallaan polkemista

Ei etene kintun parantuminen ei. Siltä se ainakin tuntuu. Kuntopyörää kyllä kestää polkea vaikka maailmantappiin mutta juosta ei uskalla vieläkään normaalisti. Pitäsköhän siirtyä veteen polkemaan, noup.

Hauska haastattelu kaksinkertaisesta maastojuoksun maailmanmestarista ja maratonin olympiahopeamitalisti (debyyttimaratonillaan!) John Treacysta.

I enjoyed running at Crystal Palace, I always got great support there. There was a very famous race with Steve Ovett there. He had just returned home from the Moscow Olympics and he decided to do the 5,000m. With a few laps to go McChesney (Bill) pushed the pace and then it was Steve and I away. With two laps remaining I felt great and we continued together. With 200m left Steve just took off as he did. He was waving down the home straight and all the time slowing down gradually. Meanwhile, I was coming through like a train and Ovett was wave, wave, wave. I continued through and just sneaked under his arm, to pip him on the line. I think he said "Oh F_ _ _ _"!

...I ran the 10,000m (1984 Los Angeles) and was very disappointed as I trailed in at the back of the pack in 10th place The marathon was in five days time and the day after the 10,000m final Dr. Herrera and I drove over the course and I saw no problems with it. After the disappointment of the 10,000m I made up my mind that it was better to do it. I used to get very annoyed with myself and I jogged twice a day between the 10,000m final and the marathon. Once my mind was made up I was very determined, my mentality was a medal or nothing.

...However Charlie managed to close the gap and in the end I had to run the last lap in 67 seconds to move away again. I feel that I got as much out of myself as I could. I was tested a few days later for microscopic tears and apparently after a hard session you would have between 300 and 400, I had 3,500, I had run myself to a standstill! On finishing three to four minutes later I totally ceased up and one week later I went for a mile run and it took me half an hour! I was laughing at my situation, however you can laugh when you have an Olympic medal around your neck!

Berhane Adere (34) ja Gete Wami (33), "veteraani-iässä" radoilta maratonhuipulle, lystikäs ikänäkökulma IAAF:lla.

tiistai 28. marraskuuta 2006

Fort Knox

Onpas turvallinen olo täällä Nääswillessä kun skoudeja on joka nurkassa. Polliisi onpi ystävä. Aamulla tunti kuntopyörää, vuori tuli taas valloitettua.

Cross de l'Acier maastokisassa Mo paras ajalla 19.51, Kogo 2sek perässä. Mustafa Muhammed 12. 20.38, EM-kybällä loistanut Belz 14. 20.39, Sjöqvist 21. 21.00, Skoog 29. 21.08, Simo 33. 21.24 ja Hellsten 45. 22.05. Kisassa oli mukana 62 juoksijaa.

Pekka Rantakari juoksi Firenzessa maran 2.38:03 ollen 35. Pexumaiseen tapaan eka puolikas meni 1.14:49 :) Voiton vei alunperin jäniksenä kisaan lähtenyt Kenian James Kutto 2.08:41.

maanantai 27. marraskuuta 2006

Luiden kolinaa

Lauantaina jotkut juoksi testiä meitsin kellottaessa. Kovat olivat vauhdit mutta testit ovat testejä, eipä intoilla liikaa. Ite nylkkäsin eilen kolme varttia ja päälle rullailin trainerilla saman verran. Vielä ei ole aika reippaamman menon, nilkassa luut viettävät EU-kokousta.

Iso-V juoksi Espanjan Benidormissa maran aikaan 2.52:43, sijoittuen tällä M45-sarjassa neljänneksi, Bekele voitti koko kisan 2.26:04. Tulokset

Ateenan maratonin olympiavoittaja Mizoki Noguchi juoksi Shanghaissa puolikkaan 69:03.

Börje från Sverige voitti Punen maratonin Intiassa kenialaisten nenän edestä ajalla 2.18:23.

Mo Farah voitti Cross de L'Acier -maastokisan Ranskassa. Taakse jäi mm. kympin kauden tilastokärki Micah Kogo 26:35.63. Simo oli kuulemma 33. ja Hellsten 45.

Vaya Con Dios, Juice.

perjantai 24. marraskuuta 2006

Pakkolepoa

Sain firman pyöräilyjaoston trainerin (harjoitusvastus) lainaan. No, eihän sillä kerinnyt kuin yhden kerran polkea puoli tuntia kun jo tuli parin päivän pakkolepo. Tiä sitten mistä kuume putkahti muttei nuhaa eikä kurkkukipua ollut taikka tullut..mystistä.. Jalan juoksukestoa kerkesin kokeilla ennen kuumeilua. Kävin noin vitosen raahautumassa about 10min kilsavauhtia joka askeltani herkeämättä tarkkaillen. Tuntuu, ei tunnu, tuossa kohtaa saattoi aistia jotain. Mitä? Missä? Ja heti jäin kiinni salaa treenaamasta kun Arska pompotteli lenkkipolulla vastaan :)

SUL lunastaa ilahduttavasti lupauksiaan lähettää atleetteja hieman aiempaa ahkerammin arvokisoihin. EM-maastoihin lähtee mm. Juna.

Sunnuntaina Wannas, Kutilainen ja Hellsten juoksevat Cross de l'Acier-maastokisassa Ranskassa. Viime vuonna kansainvälistä huippuvauhtia siellä kävi Simon ja Kutin lisäksi haistelemassa Francis Kirwa. (STT)

sunnuntai 19. marraskuuta 2006

Aktia cup

Käytiin eilen Aktia cupissa. Terhi juoksi ja minä seurustelin muina turisteina..

Harri informoi ennätyssuurta osallistujajoukkiota. Aktiassa juoksi lauantaina 271 atleettia. "Ihan kuin oikea iso kisa", totesi Mannermaa lähdön jälkeen.

Startissa monenmoista lähtötyyliä..

Saavalla kulki, vaikkei pitänyt?

Mira hurjassa lyönnissä. Kymppi lähes rataenkan vauhtia!

M 10km
1. Joonas Harjamäki 31.15
2. Mikko Tyni 31.27
3. Petri Saavalainen 31.36

N 10km
1. Mira Tuominen 35.40
2. Sanna Kullberg 37.06
3. Noora Nurmola (18v) 38.13
...
7. Terhi Halonen 42.09

Oli mukava turista joutavia seppojen (ite Seppoa en tunnistanut) ja Laakson Lompottajien kanssa. Ens kerralla sitten itekin baanalla mikäli olen silloinkaan juoksukunnossa..

perjantai 17. marraskuuta 2006

Hattiwatteja

Eilen tunti kuntopyörää. Se jos joku on puisevaa puuhaa, vesijuoksun lisäksi.. Touhun ja mielenterveyden pelastaa masiinan monipuoliset harjoitusohjelmat. Olenkin vintannut pienimuotoista intervallitreeniä 100-200watin tehoilla. Säälittävää, mutta saa sillä hien otsaan. Firman salilta löytyy myös cross trainer-vehje, mutta toistaiseksi nilkka ei kestä sillä vääntelehtimistä. Pitäsköhän hommata kilpapyörään liitettävä harjoitusvastus, sais ton vanhan Giant TCR1:n hyötykäyttöön.. Vinkkejä?

Vantaalla pyöräytetään käyntiin Aktia cup huomenna. Tullaan sinne, vaikka omalta osalta onkin los turismos-reissu..

Tom Söderdahlin yhteenvetoa kuluneesta kaudesta ja hän myös topittaa viisi käymäänsä Hawaiji-kisaansa..

tiistai 14. marraskuuta 2006

Hb 149

Muillekin tiedoksi että TSFKAP eli The Sportshall Formerly Known As Pirkkahallin mahdolliset harjoitusajat syksyllä 2006 ovat tänne tihkuneiden alustavien tietojen mukaan seuraavat:

Pirkkahallin A-halli eli yleisurheiluhalli aukeaa mahdollisesti yleisurheilijoille syksyn viimeisten messujen jälkeen eli arviolta tiistaina 21.11.2006. Mahdollisesti A-halliin pääsee juoksemaan (voi olla että nämä eivät päde, koska tilanne on hieman muuttunut edellisvuosista):
ma-ti 30-31.10.
ti-ke 14-15.11.
sitten ti 21.11. alkaen paitsi pe-su 01-03.12, jolloin on veteraanien lentopalloturnaus.

Vuonna 2007 harjoittelun katkaisee 7-8.2. olevat Energia-messut, joiden vuoksi A-halli lienee poissa käytöstä 4-10.2.2007. Sitten seuraavat messut A-hallissa ovat 14-15.3. ja heti perään 17-18.3. koiranäyttely. Pääsiäisenä (06-09.04.2007) halleissa ei tällä tietoa ole mitään tapahtumia eli silloin voinee urheilla. Huhtikuussa muita messuja on taas normaalisti.

Kausikorttia ei alkavalla kaudella tarvitse. [edit] Väärin. Ilmeisesti hallin käyttömaksut eivät poistukaan, eli kausikortti tai kertamaksu tulee lunastaa hallia käytettäessä. Kumma juttu ettei näitäkään asioita voi tiedottaa urheilijoille edes HämSY:n sivuilla vaan kaikki pitää itse kaivaa tai sattumalta hoksata... Tampereella toimii kuulemma SUL:n valtakunnallinen harjoittelukeskus, ööö mikä ja missä? kysyy muutama Kalevan Kisoissa juossut.. Ei sillä että moisella tiedolla olisi mitään merkitystä nylkyn harjoitteluun mutta kuvastaa vain tiedotuksen tasoa täällä Hämeessä.

Aamulla rääkkäsin kuntopyörää tunnin verran, sitten kävin joutessani luovuttamassa verta. Kevyt olo monessa suhteessa :)

22-pistepirkko: I Knew

maanantai 13. marraskuuta 2006

Väliaika, kahvia ja pullaa

En jaksa kopioida tähän sitä lääkärilatinaa mitä sain magneettikuvaustutkimuksista, liekö edes tarpeellistakaan. Suomeksi siis: nivelsiteet ovat normaalit, samoin jänteet. Röntgenkuvissa näkyvä löydös ei ole murtuma. Sääriluun alaosassa luiden voimakkaasta yhteenkolahduksesta syntynyt ruhje (luukontuusio), joka on se kivulian löydös/oire. Nilkkanivelessä nestettä ja turvotusta. Onneksi ei sen pahemmin käynyt.. Ainakin tämä viikko menee tarkkaillessa, mahdollisesti useampikin. Juoksuaskelia en ota ennenkuin turvotus ja kipu ovat hävinneet sekä nilkan liikelaajuus suht'entisellään. Siis, korvaavien pariin, mars.



Kuvia PM-maastoista.. mm. Pekka, Jussi ja Juna, Kuti, Suvi Miettinen, Byskata ja Jantunen..

Tuomas Toivonen: Kamari

lauantai 11. marraskuuta 2006

TC alkoi


Teivo cup avaus keräsi 46 atleettia lipsuttelemaan Teivon testivitoselle.

Jarkko Järvenpää kilsan kohdalla kärjessä, kiripalkinto siis hänelle.

Ei juoksun tarvitse olla vakavaa.. :)

Kääntöpaikalla kello löi 7.56, kisan lopulta voittanut Teppo ameriikan hanskoineen ahdistelee jo Jarkkoa.

Andreas Backman juoksi pirteästi.

Mira Tuominen oli naisten ylivoimainen ykkönen.

TC I/2007

M 5km
1. Teppo Syrjälä 16.12
2. Jarkko Järvenpää 16.15
3. Pasi Huhtala 16.57
4. Andreas Backman 16.59
5. Pekka Itävuo 17.07

N 5km
1. Mira Tuominen 18.08
2. Riina Kuuselo 19.43
3. Heini Papinsaari 20.46
4. Terhi Halonen 21.20
5. Outi Jussila 21.53

PM-maastojen tulokset, Juna 10.

Kipeänä juossut Boströmin Måre oli 25. NCAA Mountain Region maastomestisten 10kilsalla, 1.51 kärkeä perässä. Måren edustama yliopiston joukkue NAU ei selviytynyt varsinaisiin kansallisiin NCAA mestaruusmaastoihin.

perjantai 10. marraskuuta 2006

Tilastouhri

Aamulehti uutisoi tänään: Joka kolmas potilas hakeutui päivystyspolille liukastumisen vuoksi.

Tampereen Hatanpään päivystysaseman lääkäri Peeter Kasemets on järkyttynyt kaupungin katujen huonosta hoidosta.
- Miten meillä on varaa tällaiseen? Viime viikon myrskyn jälkeen Hatanpään päivystyspoliklinikan potilaista jopa joka kolmas on hakeutunut hoitoon liukastumisen takia. Lasku tulee perästä, täräyttää Kasemets. (www.aamulehti.fi)


Joku saattaa siellä ruudun takana pyöritellä epäuskoisena päätään, niin minäkin.

Keskiviikkona hölköttelin kevyttä lenkkiä pyörätiellä kunnes jalka meni alta. Ensin sattui oikean jalan nilkan sisäsyrjään ihan kuin puukolla olisi pistänyt ja sitten seuraavaksi nilkan ulkosyrjään. Tiesin heti että joku meni paskaksi. Olin kait epähuomiossa astunut jonkun jääröpelön tai -kokkareen päälle ja nilkka vääntyi. Eiku kenkää pois ja jalkaterän/nilkan tunnustelua.

Ajattelin kinkata läheiselle kioskille ja soittaa taksin kotiin, olihan matkaa kotisoffalle semmoset kolmisen kilsaa. Kioskin pihassa harmistus oli jo sen verran huipussaan että päätin sittenkin kävellä kotiin. Kotona popot veks ja nilkan ulkosyrjällä mollotti puolen tennispallon kokoinen möykky. Kolmen Koon (kylmä, kohoasento ja kompressio) ensiapu käyttöön ja turvotus laski hieman illanmittaan.

Eilen lekurille ja röntgeniin ja tänään piipahdus magneettikuvissa. Alustavan diagnoosin mukaan nivelsiteet ovat venähtäneet ja kenties pieni repeämä jossain, luita ei ole murtunut mutta röntgenkuvissa näkyi pieni löydös joka tarkistetaan magneettikuvin (saan tulokset iltapäivällä). Mustelmien perusteella oletan myös peroneuksessa olevan jonkin sortin repeämä.

Surkuhupaisinta tässä on se että tiistaina täällä oli pahemmat olosuhteet ja tein tehokkaan treenin mutta kun keskiviikkona nylkkäsin kevyttä niin sitten sattui "koistista" leukaan. Pitäs vissiin ymmärtää lopettaa moinen sätkintä ja siirtyä sisätiloihin pumpuleihin niin kuin 99prossaa suomalaisista.. Mutta mistä sitten haastetta arkeen?

Taisin olla se tilastouhri.. Onhan tässä nylkätty vuodesta 1993 ja tätä ennen olen kerran polkassut nilkan ympäri tapaturmaisesti lenkillä joten olihan se todennäköistä että näin aktiivisella harrastamisella jossain vaiheessa jotain sattuu. No, pienet vastoinkäymiset vain kasvattaa, joten hoidetaan kinttu kuntoon ja jatketaan siitä mihin jäätiin, sillä olihan treeni jo hyvällä mallilla..

Jos jollain on hoito-/kuntoutusvinkkejä niin antaa palaa, sana on vapaa.


Maastojuoksun PM-kisat juostaan huomenna Norjan Fredrikstadissa, Teivosta mukana Juna, Tsemiä!

keskiviikko 8. marraskuuta 2006

Slippery when wet

Kyl Suomen talvi on vaan ihana. Pääs eilenkin oikein täysin rinnoin nauttimaan viiden sentin floskasta sekä äärettömän liukkaasta jäätikästä, sitähän täällä riittää nääsnää ja valivali. Ensin tulee lunta jota ei aurata päiväkausiin, sitten taivaalta tulee tiet jäädyttävää vettä.. murrmurrr... Kevyenliikenteen väyliä ei tietenkään hiekoiteta tai pahemmin karhenneta, peltilehmien sen sijaan täytyy päästä kulkemaan vaivatta..

Ohjelman mukaan piti kuitenkin juosta 2x4km kiihtyvällä vauhdilla ja siitä ei tingitty. Onneksi täältä Nääswillestäkin löytyy juoksemiseen oiva baana, "Rantaperkiön/Härmälän 2kilsan suora". Niin mikä? No, Pirkkahallille päin vievä Sarankulmankadun kevyenliikenteen väylä jonka alla kulkee joku lämpöputki mikä pitää asfaltin ainakin osaksi sulana lähes ympäri vuoden. Sinne siis, jollei Pirkka- öö siis messuhalliin pääse tai ei halua matolla juosta.

Hell ja OneAss Keniassa vol. 5. ja vol. 6. (www.raasto.com)

Marilson Gomes dos Santos haastattelu. (www.runnersworld.com)

maanantai 6. marraskuuta 2006

Vielä kerran Nykii

Kuvia Nykistä myös siellä, täällä ja tuolla.

Juoksijoiden kommentteja (www.runningtimes.com):

Marilson Gomes dos Santos:
Planned to go when I felt good, and I felt good and went.

Paul Tergat:
"I think personally, Gomez, I didn't know. By the time we were coming through 38-39k I realized this was going to happen, and we had to close the gap, but it was too late. I didn't know exactly who he was."

Jelena Prokopchuka:
I planned to keep back, to run with the pack. But today, when I ran 5K, I couldn't understand. Because I ran with the pacemaker, and the other women were behind me. Later on, I was running as I could, and when Tatiana caught me, I decided to run with help.

Lance Armstrong:
The much quoted and highly analyzed cycling champion learned some respect for the marathon. In addition to suffering physically more than he ever has in a race (because he was always at the peak of physical condition for bike races), he's quite uncertain of his flippant early retirement goal of running a marathon per year now. When asked what he'd be able to run if he trained for this like he trained for the Tour, he said that he wasn't the right build, but if he took it seriously, did the mileage, did the diet, he might be able to do 2:25 or so, "But why would I want to do that?" When asked if he'd run this again next year, he replied, "No."

Raastoon kuvagalleria, Great!

Måren kuulumisia.

Tuli hommattua tiketit tuonne.....

Sorvan kylän ladonpolttajakloppien opetukseen mallia.

sunnuntai 5. marraskuuta 2006

NYC Marathon

Nylkättiin tänäpä 28km. Oli ihan ookoo keli juosta jolokottaa, eikä kerennyt edes leipääntymään moiseen pitkäkestoiseen jolokotukseen. Ens viikko onkin kevyempi.



Latvian Jelena Prokupcuka voitti viime vuotiseen tapaan naisten maratonin ajalla 2.25:05. Negative split kun eka puolikas kesti 1.13:50, toiseen jäi siis aikaa 1.11:15. Kisan yllätysnimi oli toiseksi juossut Ukrainan Tatiana Hladyr, 2:26:05. Catherine Ndereba oli poikkeuksellisesti kolmas 2;26:56 (hänen huonoin sijoitus tätä ennen oli toinen kaikilla aiemmin juoksemillaan maratoneillaan [no joo, debyyttimaralla Bostonissa kuudes.. muissa siis vähintään toinen]). Jenkit jäivät jälleen kerran ilman kauan hamuttua voittoa.

New York marathon mile by mile.

NYC Marathon Coverage (www.runnersworld.com).



Miesten maralla veti lopun aika jännäksi. Brasilian ennätysmies vitosella (13.19:43) ja kympillä (27.48:49) Marilson Gomes dos Santos (PB 2:08:48 Chicago -04) voitti ajalla 2:09:58, toiseksi juoksi Kenian Stephen Kiogora (PB 2:06:39 -03) 8sekkaa perässä ja viime vuoden mestari ja maratonin ME-mies Paul Tergat jäi tällä kertaa kolmanneksi neljä sekkaa maanmiestään perässä. Suomalaisista Anssi Raittila juoksi 2:32:30 ja Jari Seppälä 2:35:43.

Muita poimintoja:
4 Rita Jeptoo 2:26:59
5 Lidiya Grigoryeva 2:27:21
6 Deena Kastor 2:27:54
8 Lornah Kiplagat 2:32:31
10 Susan Chepkemei 2:32:45
14 Sonya O'Sullivan 2:42:05
...
5 Rodgers Rop 2:11:24
6 Stefano Baldini 2:11:33
9 Hendrick Ramaala 2:13:04
11 Dathan Ritzenhein 2:14:01
13 Tom Nyariki 2.15.58
21 Meb Keflezighi 2:22:02
158 Gary Lough 2:41:51 (Paula Radcliffen aviomies)
3681 Steve Cram 3:27:26

Tulokset

Hemmilä juoksee Lance Armstrongin kanssa suht'samaa vauhtia, nippanappa alle kolme tuntia. Maalissa Jari 2:59:16 ja Lance 2:59:36.

Strokes : New York City Cops (They ain't too smart)

lauantai 4. marraskuuta 2006

Rautavesi

Huhhuh mikä keli.. Juoksin, tai vauhdin puolesta pikemminkin hölkkäsin Rautaveden maratonilla kuntokympin. Laapotin edestakaisen reitin loppuunkuluneilla Niken Pegasuksilla jotka oli nastoitettu polkupyörän gummin nastoilla. Eipä ollut paljon pitoa ajoradalla joka oli jäässä, eikä pientareella joka puolestaan oli aivan pöperöä. No, tää on Suomen talvea ja keli kaikille sama. Voitto irtosi surkealla ajalla 37:19. Kakkoseksi tuli Saarijärven Ari parisen minsaa perässä. Jollei muuta niin tulipahan viikon kova treeni sätkittyä.


Koo Virtanen irrottelee maalisuoralla.

Maralla alle kolmen tunnin aika kuulosti etukäteen utopialta. Niin vain raaka rakennusmies Eero Luhtala ja kuntotriathlonisti Nokialta Jiri Vilppola punnersivat alta kolmen tunnin. Parivaljakko taivalsi koko matkan kylkikyljessä ja välillä jopa kylkimyyryä, sen verran oli tie pisimmällä reitillä kallellaan. Maaliin he tulivat sopupelimäisesti rintarinnan ajalla 2.57:00.

Tulokset

Satakuntalainen ja suomalainen kestävyys kadoksissa? Tarkastelussa miesten kestomatkat Satakunnassa..

keskiviikko 1. marraskuuta 2006

Lunta pukkaa, vähäsen

Teivon ravit peruttiin eilen kovan lumimyräkän vuoksi, mutta Teivon ravurit (konit), eli minä ja Terhi porhallettiin silti suunniteltu harjoitus Kaupin kinoksissa. 2x6km kiihtyvänä ja yhteensä 17km tuntui jo ihan reeniltä kun luonnonvoimat puski vastaan :) Vauhti ny ei hirveesti päätä huimannut tahi kiihtynyt, mutta syke sitäkin enämpi.. Tänään pitäis rämpiä töistä kotiin, tai sitten ei..

On se muuten gumma kun ei töpselistä tule virtaa, vaikka energia- ja sähkönsiirtomaksut ovat taivaita hipovia. Jopa niin korkeat, että sähkölaitokset tekisivät voittoa siltikin vaikka kaivaisivat maahan 24-karaatin kultaiset sähköpylväät pois maisemia rumentamasta.. Oli vaan eilen viikon sisään jo toistamiseen useamman tunnin sähkökatko ja jälleen vain meidän kaupunginosassa.. Ärrinmurrin.

Kuvia ja juttu Boulderista.

Catherine Ndereba haastattelu (www.runnersworld.com).

Stefano Baldini haastattelu (www.mensracing.com).

Jukka Keskisalo (www.iaaf.org).

tiistai 31. lokakuuta 2006

Treenit

Viime aikojen ulkoilut:

to: 2x5km kiihtyvällä vauhdilla
pe: 12km
la: 8km KOTV 28:30
su: 26km
ma: 15km

Tänään taas Kauppiin tempomaan hieman reippaampaa ja huomenna iltapäivällä läpsyttelen väliä Hatanpää-Nokia. Torstaina vauhtileikittelyä ja lauantaina Rautavedellä kuntokynppi. Mukaan treeneihin saa tietenkin tulla jos sattuu omiin ohjelmiin sopimaan.

Rautaveden maratonin lisäksi juostaan pitkää matkaa viikonloppuna myös syrjäisessä New Yorkissa. Viivalle kyyristyvät, bubimaisesti ilmaistuna, lupaavaa lahjakkuutta kestävyysjuoksuun osoittaneet: joku Baldini, who the f*ck is Tergat? neverheard Ramaala, nylkky Kastor, Tereba eiku Neereppa eiku Ndereba, Kiplagat? kaikkea ne eliteen ottaakin.. Hä! Ritzenhein, Keflezighi vai onks tää se Mebi? jaa, kuka se ny sit o?.. Suomalaisista menossa mukana ainakin Jari Hemmilä.

sunnuntai 29. lokakuuta 2006

Resultados

Janne Holmen voitti Ahvenanmaan maratonin ajalla 2.28:58. Arska punnersi M45-sarjan voittoon ajalla 2.55:44. Sanna puolestaan tykitti puolikkaan ykköseksi 1.23:18 ajalla. Aamulla Ahvenanmaalla oli kuulemma satanut reilusti lunta ja niinpä loska lensikin reitillä.. Tuulta toisaalta ei ollut nimeksikään. FST teki telkkariin (kanaville: tv2 & FST5) jutun Affenanmaalta mikä ei valitettavasti tullut ulos varsinaisesta urkkaruudusta. Eilinen Sportnytt löytyy onneksi videoklippinä täältä ja raportti Holmenista ja marasta alkaa noin 4.48 minsan kohdilla. Tulokset.

Frankfurtissa viime vuoden voittaja Wilfred Kigen uusi voittonsa pilaten samalla Boaz Kimaiyon juhlat riistämällä häneltä kolmannen voiton (2003 ja -04). Kigenin voittoaika 2.09:06. Naisten maran nopein oli Venäjän Svetlana Ponomarenko ajalla 2.30:05. (Seppolandian Saaren Henkka oli paras suomalainen 2.39:20, Rovaniemen Olavi Peura voitti M55-sarjan ajalla 2.52:22). Tuloksia voi onkia tuolta.

Nairobin maraton. Miesten ykönen Hosea Kiprop Rotich 2:10:21, naisten ykönen puolestaan Irene Cherotich 2:32:39 (Suomen edustajat: Juha Hellsten 2.48:10 ja Anne-Mari Hyryläinen 3.03:17). Puolikkaalla hurjia aikoja: Philemon Getea 1:00:25 ja Beatrice Ruto 1:10:52! Tulokset.

Mårten Boström juoksi kolmanneksi Big Sky konferenssin mestaruusmaastoissa.

Hendrick Ramaala: "You have to forget about the wall. You have to say, ‘Whatever happens, I am going to win.” In my opinion, the person who wins the race has already won it inside his head before the start of the race. " (www.mensracing.com)

lauantai 28. lokakuuta 2006

Kolme äänitettä

Viime aikoina on ilmestynyt lukuisia elektronisen musiikin teoksia, joista otan tarkemman syynin alle Thom Yorken, Tuomas Toivosen ja Verden albumit. Alustukseksi voinen kertoa että Yorkea ja Toivosta yhdistää vahva ura yhtyeissä joilla on selkeä tunnistettava tyyli. Verdellä on edellä mainittuihin verrattuna ehkä kuitenkin se omaperäisin juttu, jota ryyditetään vierailevilla muusikoilla. Toivosta ja Verdea yhdistää taas loputon kiinnostus analogisyntikoihin, niin niistä ulossaatavien äänien kuin myös niiden rakentamisen muodossa. Kaikkia näitä albumeita yhdistää laadukas äänitys ja jälkikäsittely. Jokaista äänitettä on siis nautinto kuunnella, hyvillä laitteilla tietysti.

Radioheadin Thom Yorke julkaisi soolotuotoksensa nimellä The Eraser. Biisit ovat emobändin materiaaliin verrattuna vapaampia ja voisko sanoa popimpia. Yorke on ilmeisen ihastunut Aphex Twin -tyyliseen, äärimmäisen innovatiiviseen rytmiikkaan. Joissain biiseissä on ilmeisesti käytetty/luupattu ihmisääniä Björkin "Medulla" albumin tyyliin. Tätä levyä kuunnellessa tulee mieleen aiemmin mainittujen artistien lisäksi jollain kierolla tavalla mm. Stina Nordenstam, New Order, Nine Inch Nails ja jopa U2?!? NIN ei ole yllätys, ovathan sekä Yorke että Trent Reznor tietyllä lailla sukulaissieluja ja ehdottomasti 90-luvun musiikillisia tiennäyttäjiä, joiden vaikutus kuuluu nykyartistienkin musiikissa edelleen. U2 ja nimenomaan Bono välittyy jotenkin Yorken vokaalitulkinnoissa, varsinkin albumin viimeisimmissä biiseissä. Ei pöllömpi levy.

Jostain syystä mulla oli ennakkokäsitys että Tuomas Toivosen albumi on Pan sonic:maista kokeilevampaa materiaalia, mutta pieneksi pettymykseksi platta osoittautui lähes täysiveriseksi "jättirobotti" tuotokseksi. Hieman kyllä ihmettelen titteliä "New Album", käytännössä tämä on "Raw Album", sillä biisit kuulostavat viimeistelemättömiltä Giant Robotin pöytälaatikkoon jääneiltä ylijäämäbiiseiltä, sori vaan. Eihän moisessa varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta väkisinkin tulee mieleen miten hyviltä nuo voisivat kuulostaa bändin maagisen kosketuksen jälkeen. Melankoolisuudessaan "New Album" tuo Giant Robotin albumeista eniten mieleen "Superweekendin". Sinead O'Connor laina "Troy" on hieno! En ole kuunnellut albumin B- ja C-osioita, joten en osaa sanoa niistä mitään. Ei lainkaan huono levy, mutta oma moka kun odotin jotain muuta..

Verden "Legenda" on näistä kolmesta arvioidusta levystä selkeästi visuaalisin albumi. Visuaalisella tarkoitan sitä että vaikka lyriikoita ei hirveästi olekaan niin biiseihin liitetyt lukuisat äänet, kuten linnut, tuuli, lapset jne. luovat kuulijalle oman "kuvan" biisin "tilanteesta". Osa biiseistä on vaativampaa "avaruusromua"-kamaa mutta löytyy sieltä (kraut)rokahtavampaakin matskua. Monipuolinen levy nimenomaan äänimaisemansa puolesta. Sovituksiin on myös löytynyt särmikkäitä koukkuja ja jopa murisevaa särökitaraa, oikein hjuva. Vierailevina artisteina mausteensa soppaan lyövät mm. Markku Veijonsuo, Mika Rättö ja Jyrki Laiho.. Verde muuten esiintyy 4.11. Turussa.. Lavalla nähdään myös Veltto Virtanen.

Tässäpä nämä, eikun jatkamaan seikkailua musiikin ihmemaassa..

perjantai 27. lokakuuta 2006

Riders on the storm

Keskiviikkoinen parinkympin lenkki oli mukava läpsytellä kun Iso-V jolokotti osan matkaa mukana. Eilen pinnistelin kiihtyvävauhtisena pari kertaa vitosen pätkää. Pohkeet ovat vain jotenkin kireällä koordinaatiotreeneistä, olis pulsaattorikoneelle tilausta. Brooksin kirkuvan keltaisessa pusakassa on todistettavasti tehoa, eipä enää ylettänyt koskemaan ohi sujahtaviin autoihin..

Viikonloppuna juostaan maratoneja taas ympäri palloa. Mahtipontisesti nimetty The Greatest Race on Earth -sarja alkaa Nairobin maratonilla. Suomea siellä edustavat vatsapöpöstä toipuva Juha Hellsten (vai joutuuko lopulta Wannas taas venymään? [lisää poikien seikkailuista Raastossa, vol. 4.]) ja Anne-Mari Hyryläinen (s. Koskinen), Frankfurtissa kirmaa myös muutama finski (ainakin Kuohun miehiä ja muutama seppo..) ja Maarianhaminassa puolestaan jyräävät koko pitkää Arska ja puolikasta Sanna. Tsemiä kaikille!

Sergei Lebid haastattelu.

tiistai 24. lokakuuta 2006

Sokerista? Noup!

Olipas eilen ehtoolla mukava lenkki, ei voi muuta sanoa. Vaikka illat pimenee ja säät kurjenee niin maantie se tuntuu vaan kapenevan.. Maanantain kevyellä hölkällä oli mukana jo viisi karpaattia. Allekirjoittaneen lisäksi sateeseen sukelsivat Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitalilla palkittu Askis, Maarianhaminan maralle virittelevä Arska, Utön valloittaja Verde ja alati nauloja paukutteleva Santtu :) Eihän juoksu voi näin kivaa olla.. Tulkoot vaikka talvi, olemme valmiit!

Yhden Suomen kaikkien aikojen parhaan kestävyysjuoksijan Annemari Sandell-Hyvärisen kuulumisia, pitkästä aikaa. (www.raasto.com)

"...lähitulevaisuudessa meidän perheeseen on odotettavissa perheenlisäystä. Tämä jälkeen on sitten tarkoitus taas treenata..."

Hellsten ja Wannas Keniassa, vol. 3. Hell sairaalassa.. Topin Keniaan roudaama Kosgein kiuas vielä tsekkaamatta.. (www.raasto.com)

Chicagon maran maalisuoran sponsoritarroihin liukastunut voittaja Cheruiyot päässee näinä päivinä pois sairaalasta..

PM-maastoihin valitut.

Poika ja peura

maanantai 23. lokakuuta 2006

Treenit

Nyt on juhlat juhlittu ja edessä paluu arkeen. Viime viikko oli muutenkin kevyt harjoitusten osalta:

ti: 11km TV
ke: 12km
to: 10km VL
pe: 10km
la: 6km kiihtyvällä vauhdilla Katinkurun polulla 3.45 -> 3.25
su: 16km

Huomenna Kauppiin kiskomaan vauhtileikittelyä. Luultavasti rääkkään itteäni kilpavitosen nyppylöissä.. Keskiviikkona tuttu tarpominen töistä kotiin about 18-19km, seuraan saa liittyä, jos sopii ohjelmaan.

Ai niin, Kankaan Jukka tsekkas kintut tuossa viime viikolla ja totes et: no can do, jalat on ilmeisesti kunnossa, eiku reenaamaan..

Chicagon maran liukas maaliintulo

sunnuntai 22. lokakuuta 2006

Chicago + Hawaii

Chicagon maratonin voitti Cheruiyot ajalla 2:07:35, Njenga jäi 3sekkaa ja nousee jo viidennen kerran Chicagon palkintopallille.. Naisten nopein oli Etiopian ennätysajalla 2:20:32 Adere, Bogomolova jäi 3sekkaa. Benita Johnson juoksi Australian ennätyksen 2:22:44 sijoittuen kolmanneksi.

Hawaijin Ironman ei mennyt suomalaisilta, Tiina Bomania lukuunottamatta (hieno 18. sija 9.52:49 Hawaijin ensikertalaiselta!), aivan putkeen. Voiton ukoissa vei Normann Stadler 8.11:56. Söderdahl oli lopulta 27. 8.46:20, Markus Kemetter 199. 9.39:12 ja Toivanen 266. 9.47:56. Naisten sisukkain oli Michellie Jones 9.18:31. Teemu Toivasen raportti kisasta.

Hellsten ja Wannas Keniassa, vol. 2. (www.raasto.com)

Kills: No Wow

perjantai 20. lokakuuta 2006

PoKu & NoU = 120v suomalaista liikuntahistoriaa

Huomenna vietetään kaksia kekkereitä, niin entisessä kuin nykyisessäkin kotipaikassani. Porin Kuntoilijat juhlivat 40-vuotistaivaltaan Porin Suomalaisella Klubilla. Nokian Urheilijat puolestaan kohottavat maljan 80-vuotisjuhlassaan Nokian Kerholassa. Onnittelut molempiin suuntiin!

Porin Kuntoilijoiden tavoite on jo nimensäkin puolesta toimia tavallisen kuntoilijan kannustajana ja puolesta puhujana. Tätä tehtävää toteutetaan mm. järjestämällä spesiaalitapahtumia kuten kilpailuja ja myös muutakin yhteistoimintaa esim. yhteislenkkien muodossa. Porin Kuntoilijat kunnostautuvat vuosi toisensa jälkeen pyörittämällä Suomen suurinta maantieviestiä Karhu-viestiä yhteistyössä Rauman Urheilijoiden kanssa. Viesti juostaan ensi keväänä 14.4. jo 30. kerran, juhlavuosi myös silloin! Muita PoKun tapahtumia ovat kevätkauden aloittava Pori-juoksu, toukokuussa juostava Yyteri-maraton (yksi Suomen nopeimpia reittejä), keskikesän kirmaisu Pori Jazz-hölkkä ja syksyn päätös Heikin hölkkä. Kaikkiaan PoKun järjestämät tapahtumat keräävät noin 1500 liikkujaa vuosittain.

Nokian Urheilijoiden kunnianhimoinen missio on saada lapset ja nuoret liikkumaan. Siinä onkin onnistuttu hyvin, yleisurheilukoulu kerää vuosittain pitkälle toistasataa lasta ja nuorta yhteisharjoituksiin. Maineikkaimpia nokialaisia urheiljoita ovat tällä hetkellä Otto Kilpi, Karoliina Kaasalainen, Suvi Helin, Simo Sipilä ja Olli Rannikko. Mainittakoon vielä että NoU oli tänä vuonna 15. Kalevan maljan yhteiskilpailussa, nimenomaan em. nuorten tuomien pisteiden ansiosta. Seuran lajivalikoimaan kuuluvat yleisurheilun lisäksi hiihto, ringette sekä voimistelu.

Molemmat yhteisöt ovat siis merkittävästi panostaneet ihmisten liikkumiseen, siitä heidän aktiivisille toimijoille vielä kerran iso kiitos!

torstai 19. lokakuuta 2006

Bakken

Norjalaisravuri Marius Bakken tauolle?

"So I have decided to put the focus on this for the schoolyear to come. Right now I have really no plans in terms of the time after that, I will just start to do the detraining now for health reasons as I have been training twice daily for the last 11 years. I have been asked today if this is merely a rest year or what but I would not call it that. It is just a matter of what I wish at the moment but at the same time it is impossible to tell what the future will bring. And it is really not something one has to decide right now :)"

Erikoisen harvoin kilpailevan Bakkenin kauden 2006 kaikki neljä kilpailua:

13:33.45 17 GGala Roma 14 Jul
13:25.69 SB (89) 13r1 KBC Heusden 22 Jul
13:56.84 7h1 EC Göteborg 10 Aug
DNF EC Göteborg 13 Aug

Hellsten ja Wannas Keniassa, vol.1. (www.raasto.com)

keskiviikko 18. lokakuuta 2006

Syyslentsua ilmassa

Niinpä niin. Lauantaina kulki ja eilen ei. Jotain pöpöö vissiin pesii kitusissa kun kurkku on kuivana ja räkää irtoo. Eilinen TV olikin sangen kankiaa. Aamuinen 12km oli puolestaan rentouttavaa läpsyttelyä Arboretumin ja Härmälän maisemissa. Uuteen aamuun heräävä Tampere näytti hetken jopa siedettävän levolliselta Pyhäjärven rannoilta tarkasteltuna. Vain muutama sorsan rääkäisy sekä keuhkojen rohina rikkoivat hiljaisuuden.. Iltapäivällä piipahdus kihisevään Helsinskiin.

Chicagon marathon juostaan ensi sunnuntaina. Viivalle astuvat aiemmin mainittujen Abdin ja Sellin lisäksi ainakin Robert Cheboror (2:06:23), Wilson Onsare (2:06:47), Ludmila Petrova (2:21:29), Constantina Tomescu-Dita (2:21:30), Benita Johnson, Charles Kibiwott (2:06:52), Berhane Adere (2:21:52), Ed Torres (debyytti) ja Galina Bogomolova (2:21:58). Poisjäävät vammojensa takia suurin suosikki Felix Limo ja jenkkien oma tykki Khalid Khannouchi.

Kennedyn Bobin haastattelu:

"I think the hardest workout we did, and we did it multiple time....was called "4-3-2-1." It was simply four laps, three laps, two laps, one lap, with two and a half minutes recovery, and it was flat-out. And I ran 3:56, 2:55, 1:54, and :54, and I was in the middle of the pack. I mean, with like Daniel Komen and these guys running faster."

maanantai 16. lokakuuta 2006

Kummajaislauluja

pHinnWeb uutisoi kotimaisen synapop-legenda Argonin vuonna 1981 julkaistun albumin "Kone kertoo" olevan vapaasti ladattavissa ämpeekolomosina, mielenkiintoista..

Måren kommentit lauantaisesta maastokisasta.

Pyörinyt:
Verde: Legenda
Johnny Cash: American IV: The Man Comes Around
Live: Throwing Copper

lauantai 14. lokakuuta 2006

Good Vibrations

Tänään kova kasi kulki käsittämättömän hyvällä tunteella. Ei ole moista virettä jaloissa ja hengityksessä ollut ainakaan pariin vuoteen.. Huomenna kroppaa kuritetaan 24km pitkällä lenkillä. Ollaan hiljaa, saadaan kalaa..

Artikkeli kaksinkertaisesta maratonin olympiavoittaja Waldemar Cierpinskista nostattaa edelleen tunteita, ainakin jenkeissä.. Waldemarin poika Falk, on puolestaan jyrkkä triathlonlunastaja ja juoksi vast'ikään Sydneyssa maratonin 2:24:27 sijoittuen neljänneksi.

Mårten Boström (1076) juoksi 24:ksi pre-national maastoissa Indianassa, eroa keulan Josh McDougaliin 23:14 tuli 50sekkaa. Kuvien perusteella aika mainiot olosuhteet.

perjantai 13. lokakuuta 2006

Kuulumisia meiltä ja muualta

Jepulis, keskiviikkona hilppasin 19km töistä kotiin, Järvisen Arska ilmoittautui loppulenkille seuraksi. Eilen sitten 14km kiihtyvänä Kauppi-Niihama reitillä. Ei tääl kyl pääse kovin salaa reenaa jos vaikka jostain kumman syystä haluaisikin. Tällä kertaa Torisevan Sepi hoksas meitsin Kaupissa. Suotreeniä suositteli vaihteeksi hän. Pistetään mietintämyssyyn.. Tänään kevyt iltakypäräinen ja huomenna kasi kovaa.

Muutama kuuluminen muailmalta:
Jo Pavey
Dorcus Inzikuru
Dathan Ritzenhein & Alan Culpepper
Deena Kastor
Abdi Abdirahman
Dean Karnazes

keskiviikko 11. lokakuuta 2006

Treeniä pukkaa

Viime aikojen ulkoilut:

Ma: 10km
Ti: 12km kiihtyvä, kenialaismeininki :)
Ke: 18km
To: 10km
Pe: 12km VL, lyhyet vedot
La: 10km
Su: Heikin hölkkä 9.6km 34:21
Ma: 13km
Ti: 11km VL, Kaupin mäissä

Jos jotakuta kiinnostaa vaikka liittyä seuraan, niin tänään lompotan töistä kotiin (Hatanpää->Nokia) ja huomenna kiihdyttelen 14km Kaupissa.

Realsportin atleettien kauden päätavoite lähestyy, Hawaii Ironman kisataan kahden viikon päästä. Söderdahlin Tompan, Toivasen Teemun ja Tiina Bomanin reenejä kohti laavasaaren helvettiä voi seurata heidän sivuiltaan. Aikamoista rääkkiä.. mogulin blogi toivottaa heille kaikille rutkasti onnea tulevaan koitokseen! (ikäänkuin onnella olisi mitään tekemistä ironmanin kanssa..)

Mitalipätkä (www.youtube.com)

maanantai 9. lokakuuta 2006

Heikin hölkkä

Hemmetti tää uus blögitsydeemi tökkii mut koitetaan elää sen kanssa. Tosiaan eilen juostiin Heikki Kosken nimikkohölkkä Porissa. Junnut Toivolan Pekka ja Reijo Savolainen sekä "los veteranos" Jouko Mahlamäki karkasivat muilta jo heti alussa, jakaen kärkisijat loppukilometreillä. Pekka voitti ajalla 32:34, Reiska kakkonen 32:38 ja Jokke sitten 33:13. Itellä oli jaloissa ihan hyvä vire mutta muuten olo oli pehmeä. En vaan jaksanut kiusata itseäni tarpeeksi jotta olisin saanut superveteraani Mäkelän Rauskin kiinni. Eroa keulaan tuli +1.47, eiku reenaamaan.


Maastoon lähdössä noin 70 atleettia.

MM-maantiellä Francis 41. ja Jussi 46.

torstai 5. lokakuuta 2006

Uutta ja vanhaa ilmettä

Blogin layout muuttu takas "vanhaksi" kun piti päivittää systeemejä. Layoutin downgrade on hinta siitä että blogin alustan upgrade tuo jotain käteviä lisäominaisuuksia kuten tuo näppärämpi arkiston selaus.. Nysvään uudempaa leiskaa (kuvia, värejä jne.) sit joskus toiste, ny ei kerkee.. Kamalaa kielenkäyttöä, tiedän.. Töissä tota kuulee nonstop..

Keskisalo vierailee tänään Mansessa markkinoimassa iPod-Nike tuotteita, pitääpä poiketa koskarissa. Tuolla tuore Jukan haastattelu. (www.seponkotisivut.com/vb/index.php).

I'm the best man-on-man runner: Mottram

Gennaro Di Napolin juoksuja videoina.

Neu!: 2
Kinks: The Singles Collection

keskiviikko 4. lokakuuta 2006

Treenit alkoi

Se on sit eka viikko tällä alkavalla harjoittelukaudella. On todellakin hieman eri tilanne lähteä harjoittelemaan kohti uutta kautta kuin viime vuonna. Täsmälleen vuosi ja viikko sitten kantapääni operoitiin ja sen jälkeen harjoittelu onkin ollut kaikenmoista nysväämistä kuntoutuksen ym. parissa. Toki tukiharjoitteita teen jatkossakin, eli huolet pois, ei tässä ny vaan yht'äkkiä aleta mättää määrää silmät sumeena vailla suunnitelmaa, sillä semmoinenhan löytyy :)

Lompotin eilen 12km kiihtyvänä Kaupin poluilla. Ihan ookoo kulku. Tänään vuorostaan läpsyttelen duunista kotiin sakkoringin kautta.. Semmost se on, juoksijan arki.

IAAF World Road Running Championships Unkarin Debrecenissa sunnuntaina. Mukana meikäläisistä Jussi Utriainen ja Francis Kirwa.

Ritz cracker

sunnuntai 1. lokakuuta 2006

Pirkan hölkkä

Perinteinen Pirkan hölkkä hilppastiin suht'leudossa syyssäässä.


Tehtaan kentältä metsään säntäsi noin 1600 kuntoilijaa. Kausjärven kohdalla kärjessä taivalsivat rinta rinnan suunnistajana paremmin tunnettu Petteri Muukkonen ja hiihtäjänä suurimmat meriittinsä ansainnut Kimmo Randelin. Seuraava kaksikko Pasi Huhtala ja Juha Hirsimäki olivat jääneet tässä vaiheessa jo kaksi minuuttia.


Iso-V debytoi pirkassa, Arskalla hölkkä oli jo ties kuinka mones.

Järjestäjät saivat ainakin maalipaikalla juoksijoille minuutin liian heikkoja aikoja.. Joko minä olen kelloineni joutunut välillä Valkeakoski-Tampere johonkin aikapoimuun tai järjestäjien kellosynkka on jotenkin retuperällä.. Kuiteskin ite kellotin voittaja Muukkoselle ajan 2.00.20. Randelin tuli maaliin toisena 2.00.50. Nouskin suunnistaja Topi Anjala oli kolmas 2.04.50. Huhtala neljäs 2.08.06. Ajat siis noin aikoja.. [edit] Viralliset tulokset

Naisten kisassa kärki oli myös nipussa koko ajan, kisan huipentuessa vasta viimeisellä kilometrillä. Kimmo Randelinin avovaimo Eveliina Mäyrä (hiihtäjä niin ikään) karisti aivan viimeisessä ylämäessä kannoiltaan viime viikonloppuna SM-maralla keskeyttäneen ja Pirkan moninkertaisen mestarin Mira Tuomisen. Mäyrän aika 2.17.50, Miralla 2.18.02.


Maalisuora aukeaa. Vasemmalla Petteri Muukkonen, miesten sarjan ykkönen. Oikeassa kuvassa Eveliina Mäyrä on juuri karannut Mira Tuomiselta, eroa vaivaiset muutama kymmenen metriä..

Vantaan tulokset

Song of Athletics, "And Want You Know" performed by Liu Xiang, Anson Hu, SE7EN, Wang Junxia, Zou Zhenxian.

Raastossa Z:n loistava kirjoitus Toshinari Takaokasta.

"...Kyse olisi vain siitä, riittäisikö hänen kestävyytensä vielä viimeiselle 12 kilometrille, jotka – kuten valmentaja Ito hyvin tiesi – olisivat kaikkein piinaavimmat kilometrit, jossa ihmiskeho kärsisi kovemmin kuin yksikään toisiaan ruoskiva sadisti..."

BUPA Great North Run

lauantai 30. syyskuuta 2006

Vihteljärven ympärijuoksu

Vaikkei suunnitelmissa ollutkaan juosta mitään kisaa tänä viikonloppuna, toisin kävi. Asko villiintyi viime viikonlopun Esa hölkästä sen verran että sai houkuteltua meidät nuoremmatkin lähtemään Kankaanpäähän Vihteljärven ympärijuoksuun. Jos jollain kisalla on perinteitä, niin tällä. Kyseessä oli jo 47. kerta kun järveä kierrettiin, Satakunnan vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty juoksutapahtuma siis.

Matka oli viime pyhän juoksun tapaan 6.5km. Reittiennätystä 19.17 pitää hallussaan tänäänkin juossut Pomarkun Seppo Nikkari (mm. 11. Münchenin olympialaisten maratonilla ajalla 2.18:49) vuodelta 1971. Aikojen saatossa muita alle 20minuutin juoksijoita ovat mm. Noormarkun Martti Kiilholma (mara 2.13.30) ja Kankaanpään Timo Kero. En tiedä koska kestopäällyste on reitille tehty, mutta nykyään lenkki on täysin asvaltoitu.

Tämän päivän kisasta: Mahlamäen Jokke lähti alussa sen verran kovaa että jäin suosiolla. Toki olishan siihen kyytiin ollut mahdollisuuksia lähteä mutta noutaja olisi tullut viime sunnuntain lailla.. Päätin siis hölkötellä oman tuntemuksen mukaan yrittäen samalla pysyä mahdollisimman pitkään näköyhteydessä kärkikahinoihin. Jossain kahden kilsan kohdilla Karran Tommi sai Joken kiinni ja pojat vetivätkin sitten loppumatkan rinta rinnan. Ite sätkin satakunta metriä heidän takanaan ja maalissa eroa oli lopulta minuutin verran. Tommi vei loppukirillään voiton ajalla 20.52. Jouko oli kakkonen 21.02 ja meikä kolmas ajalla 21.52. Asko voitti 50-vuotiaat ylivoimaisesti ajalla 23.53. Esa hölkässä hän juoksi ajan 25.28, joten meidän välinen ero kapeni viikossa 30sekkaa. Tätä menoa pappa painaa ohitseni marraskuussa! Terhi oli naisten sarjassa toinen Seija Rekon jälkeen.

Ilmat ovat viilenneet kymmeneen asteeseen, silti tarkeni lyhkäsillä. Tuulta ei ollut nimeksikään ja muutenkin järjestelyt olivat ihan mukiinmenevät. Plussaa tapahtumalla oli monta sarjaa nuoremmille ikäluokille aina viisvuotiaista alkaen, palkitsemisia unohtamatta. Toivottavasti jollakin juniorilla syttyy kipinä juoksuun joka mahdollisesti kestää vaikka Pietismin esimerkin tavoin ikämiessarjoihin asti.

Mottram (7:41.7) voitti 3000metrin Great Northern Run-katujuoksun Newcastlessa. Tällä kertaa tappion karvasta kalkkia sai Bekelen tavoin niellä Eliud Kipchoge. Meseret Defar (8:46.9) oli naisten paras. Britit veivät mailin kisat.

Sepon kotisivuilla seurattiin Spartathlonia.

Sormien pituudesta se on urheilumenestys kiinni, mikäli on uskomista brittitutkimusta..

Brian Sell haastattelu.

torstai 28. syyskuuta 2006

My Fair Lady

Käytiin eilen Terhin kanssa tsiikaas Tampereen teatterissa My Fair Lady. Olipas mahtava esitys näin täysin harrastelijan mielipiteenä ilmaistuna. Kipale oli klassikkonakin mulle ennennäkemätön, joten en osaa kommentoida ohjaaja Viherjuuren versiota tahi ylipäätään suomennosta muihin vastaaviin. Varsin viihdyttävä, humoristinen ja kepeä musikaali, kuinkas muuten.

Laulusuoritukset olivat poikkeuksetta hyviä, varsinkin Doolittlen ja häneen rakastuneen sulhon! Lavastus oli kekseliäs, mutta toisella jaksolla niiden jatkuva siirtely hieman häiritsi. Muutenkin puoliajan jälkeen ote pikkaisen herpaantui, tai sitten menee oman väsymyksen piikkiin. Esityksen kesto on paperilla noin kolme tuntia mutta se kyllä vilahtaa yhdessä hujauksessa.

Eliza Doolittlen roolin teki eilen Maria Lund, joka on kyllä kaikin puolin aivan loistava! Jukka Leistin tulkitsema Henry Higgins on kans taattua luottokamaa. Yleisö putosi täysin myös Tuija Ernamon hahmoista Englannin kuningattarena sekä iloisena pummina :) Kinnunen on aina Kinnunen.. Eli kitarisoja tuuleteltiin urakalla..

Näytelmä on kuulemma jouluun asti loppuunmyyty, mutta lippuja kannattaa silti kysellä. Suosittelen.

Eilen myös kymppi reipasta Kaupin poluilla. Oli hyvä vire.

tiistai 26. syyskuuta 2006

Tunti 'til

Aamulla tunti kevyttä ja loppupäivä Espoon Dipolissa.. Sunnuntain esitykseni hölkässä oli niin heikko että ensi viikonlopun Yyterin piikki jää väliin. No, sitä seuraavana viikonloppuna sitten Heikin hölkälle.

Gebre ei luovuta vaan tähtää Pekingin olympialaisten maratonille. Sitä ennen hän juoksee jo kolmas joulukuuta Fukuokan maratonin ja yrittää ME:tä mahdollisesti ensi vuonna.

"Paul was lucky he had two men with him late in the race. I admire Paul greatly but I think I can break the marathon world record sometime in the next year," Gebrselassie said. He added he planned to run the Fukuoka marathon in Japan on Dec. 3.

Pistetilanne World Marathon Majors-sarjassa.

The Big Mazungo, videopätkä Mottramista. (www.youtube.com)

maanantai 25. syyskuuta 2006

Juoksua kaiken ikää

Veteraani-Ypä jyrää Suomessa mutta löytyy niitä kovia muualtakin, 76-vuotias Ed Whitlock juoksi 75+ sarjan maratonin MEn 3.08:35 Torontossa eilen.

Yet he admits he often has to force himself out the door for his daily three-hour runs through Evergreen Cemetery near his Milton, Ont., home, a location he prefers because of its safer and quieter than city streets.“It’s a bit of a bore, a bit of a chore,” Whitlock says, with a laugh. “I don’t suffer from runners’ highs. They don’t exist for me.”
...
But at age 75, Whitlock doesn’t plan on stopping any time soon.
“The one thing I’m good at is running,” says Whitlock. I don’t think I’ll stop until something stops me.”
...
He admits he loves to compete, and that’s what keeps him running.“I train in order to be able to race well, I train to race,” says Whitlock. “I don’t train for my health or for my enjoyment. If I didn’t race, I’m not sure whether I would train.”


Intiassa taas juoksutetaan lapsilla ylipitkiä matkoja, sairasta.

sunnuntai 24. syyskuuta 2006

Esa hölkkä

Kävin tuossa Askon kanssa aamupäivällä nylkkäämässä Nuutajärven Esan järjestämää 33. Esa hölkkää. Kisakalenterissa reitti oli mainittu 7km mittaiseksi mutta todellisuudessa matka lienee jotain 6.5km. Vaikka väkeä oli vähänlaisesti oli kärki sitäkin kovempi. Nopein oli Teivon Teppo Syrjälä (21.20), joka karkasi muilta jo alkumetreillä. Toiseksi juoksi taannoisesta akillesjänteen putsausleikkauksesta toipuva ja hiljattain myös perheenlisäystä saanut Marko Vaittinen.

Ite lähdin ekaa kertaa pitkään aikaan kovaa alusta lähtien. Kaksi kilsaa jaksoin Vaitsan perässä sinnitellä sitten meno tukehtui melko kokonaan. Takaa tuli ensin Jouko Jääskeläinen jossain nelosen kohdalla ja meni menojaan. Sitten vielä Markus Välimäki tuomittiin ajanottajien toimesta meikämannen edelle loppukirikamppailussa. No, sentään sain hyvin ittestä irti ja kuntoa tuli taas toden teolla mitattua. Summa summarum, kuntopohja on sen verran heppoinen että kovaa aloitusta se ei kestä, pitää siis nylkyttää tunteella alusta alkaen turhia kohnotuksia välttäen. Toisaalta oli ilo huomata että alkaa sitä vauhtia ehkä hieman löytymään, vaikkei pitkäksi matkaa :) Loppuaikani 22.53 ja sija kokonaiskisassa viides.

Reitistä voi sanoa että oli hyvin merkattu, mukava ja kohtuu raskas ylämäkineen ja metsäteineen. Nuutajärven miljöö on kaunis ja mielettömän upea vaikka kesämökkeilyyn. Sää oli semmoset parikytä astetta plussan puolella eli kaiken kaikkiaan komea aurinkoinen syyskeli, tuulikin puhalsi asfalttipätkällä selän takaa. Kisan jälkeen piipahdus tulikuumaan saunaan ja kruunuksi pulahdus vilpoisaan järveen, ei pöllömpi reissu.

Berliinissä Haile huikeasti 2.05:56, seuraava jäi öbaut viis minsaa. Naisissa Gete Wami 2.21:34. Kumpikin atleetti juoksi Etiopian ennätysajat maralla.

Tulokset

lauantai 23. syyskuuta 2006

Ypä on kone

Joutsenossa juostiin loppuun asti jännittävä SM-maraton:

Yrjö Pesonen saapuu seitsemännen kerran Suomen mestarina maaliin. Hänen aikansa on 2.23.19. Juha Hellstén palkitaan hopeamitalilla. Wille Keihänen ohittaa väsyneen Simo Wannaksen ja saavuttaa uransa seitsemännen mitalin SM-maratonilla.

Miika Takala Parkanon Urheilijoista jakaa voimansa oikein ja nousee viimeisillä kilometreillä kahden Turun Urheiluliiton juoksijan Tuomo Lehtisen ja Mika Luodon ohi kuudenneksi. Tämä merkitsee sitä, että Kalevan maljan voittaa tänä vuonna pienimmällä mahdollisella erolla Helsingin Kisa-Veikot.

Naisten maraton oli sekä kovavauhtinen että yllätyksellinen. Turun Urheiluliiton Hanna Jantunen voitti Suomen mestaruuden kelpo ajalla 2.45.07. Hän paransi omaa ennätystään lähes 35 minuuttia (3.19.41 -04)!

Naisten koko mitalikolmikko juoksi oman ennätyksensä. Toiseksi sijoittunut Gamlakarleby IF.n Anette Byskata johti kilpailua puoleenmatkaan asti ja paransi ennätystään yli kaksi minuuttia aikaan 2.50.48.

Oulun Pyrinnön Sanna Kullberg nousi lopussa kolmanneksi ohi uupuneen viime vuoden mestarin Mira Tuomisen. Kullberg paransi ennätystään yli neljä minuuttia aikaan 2.51.29. (www.sul.fi)


Onnea Ypä, Sanna, Ebro, Tomi, Verde ja Eemelit!

Tulokset

Shanghain GP:n tulokset

Maastojuoksukausi alkaa pikku hiljaa jenkkien yliopistosarjoissa, Måre 20. kahdeksalla kilsalla Minnesotassa.

perjantai 22. syyskuuta 2006

torstai 21. syyskuuta 2006

Osta oma Tampere

Olikin hyvä valinta juosta kotiin eilen, Tampere oli meinaa aiwan tukossa. Mikä järki on pitää yhtään suurempia kokouksia täällä peräberberiassa kun liikenne kuitenkin tukehtuu niiden takia aivan kokonaan? Eikös tää ollut vielä se pienempi möötte Hesalle menetetyn ASEMin rinnalla? Jokatapauksessa Tampereen ruuhkat vain pahenevat tulevaisuudessa ellei rakenneta lisää kaistaa keskustasta länteen. Pispalan valtatie ja Paasikiventie eivät tule vetämään jos liikenteen kasvu jatkuu entisenlaisena.

No, olipas nasta morjestella Pispalan nurkilla liikkumattomassa jonossa kärvisteleville autoilijoille :) Monella tuntui hitsaavan pahastikin kiinni kun ei tietä meinattu jalankulkijalle antaa edes suojatien kohdalla.. uliuli ja nyyh nyyh.. Elämä ja maailma on täynnä valintoja, siitä vaan ihan vapaasti.. Jotkut käyvät autolla jopa postilaatikolla. Itellä kuntoa löytyy sentään sen verran että jaksan kantaa laardini vaikka jalkaisin 20kilsan päähän.. Btw, työmatka mulla kesti 1h 20min, kun parilla samalla suunnalla asustavalla työkaverilla siihen tuhraantui about kaksi tuntia. xD

Shaheen sellissä.

Juosten halki Saksan

keskiviikko 20. syyskuuta 2006

Veeällää

Riipaisin eilen kunnon mäkivauhtileikittelyn Kaupissa. Reitin pohjana käytin kilpavitosta josta vauhdikkaammin kinkesin juuri ne kovimmat mäet, sekä ylös että alas. Kaks kertaa tuon rinkulan kerkes puolessa tunnissa kiertämään. No, taisin oikoa helpoimpia pätkiä ettei tuosta ny ihan kypäräistä tuu.. Mut kyllä siinä hiki tuli otsaan ja lihaksetkin hieman rasittuneeksi. Tänään hölkkään taas duunista kotiin.

Chasing Kimbia: Richard Kiplagat

Kausi pulkassa: Matt Tegenkamp

10mailin ME: Lornah Kiplagat

Valmentaja Renato Canova kertoo kaikkea (erittäin) mielenkiintoista suojattinsa Saif Saaeed Shaheenin tämän kauden harjoitteista ja kisoista.

Tänne pitäs vissiin mennä viikonloppuna. Toiset jyrää tuolla.

maanantai 18. syyskuuta 2006

Kesä on ohi


Eka lentsu on nyt podettu ja ekat lämmityspuut pesässä poltettu, syssy on siis saapunut.

Maailman cupin pienoinen ylläri oli kenties se kun Mottram kyykytti Bekeleä:

"With maybe 220 to go I could see the big screen and I had five metres and kind of then I said, 'shit, this is unbelievable,'" Mottram said.

Keskinen juoksi flunssasta toipuvana ihan hyvin.

Suunnistuksen SM-viesteissä Vaajakosken Terän ankkuri Pasi Ikonen löysi rastit kihlattunsa Minna Kaupin avulla :)

Suunnistuksen lajisäännöissä kohta 3.75. "Kaikenlainen keskinäinen apu ja yhteistyö kahden tai useamman kilpailijan kesken on kielletty (katso 3.27). Tämä ei koske partiokilpailussa saman partion jäseniä."

Tuota ny rikotaan toistuvasti jopa arvokisoissa, siis aivan turha sääntö, vois sen kummemmin suunnistuksen sääntöviidakkoa tunteva todeta..

lauantai 16. syyskuuta 2006

Ellivuori, Pirunvuori



Teivo Stayers järjesti ensimmäistä kertaa Ellivuori-juoksua Vammalassa. Toki samannimistä juoksua on juostu jo joskus kahdeksankymmentäluvulla, mutta se oli eri juoksu se, kaikin puolin. Tälläkin kertaa reitti oli raskas ja mäkinen kiertäen jylhää Ellivuorta. Pituutta kisalla oli noin 6.4km.

Kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä atleettia astui viivalle ja suurin piirtein kaikki löysivät perille, yhdestä ei olla ihan varmoja.. :) Miesten nopein oli raaka rakennusmies Teivosta, Eero Luhtala ennen Rauman Ilkka Varista. Naisten nopein oli Teivon Ritva Patomäki, eli teuvot olivat sangen kurjia isäntiä voittamalla kaiken. Joukkueita kisassa oli peräti neljä ja Teivon nuoret naiset olivat niissäkin vikkelimpiä. Ens vuonna uudestaan ja ehkäpä jo hieman isommalla sakilla.


Jaska ja Ritva, ikiliikkujat.

Muita hölkkiä:
Ruissalojuoksut
Kuortaneen maastofinaali
Lassen hölkkä

Kalevan malja pistää atleetit venymään, Tuomo Lehtinen juoksee SM-maratonin.

perjantai 15. syyskuuta 2006

Legenda - Out Now



Muzaa viikonvaihteeksi. Sain eilen käsiini Verden uunituoreen albumin Legenda, melkein palo näpit, ultracool!

Zum Teufel kustannus
Musically Incorrect Records

IAAF World Cup tänä viikonloppuna Ateenassa.
Tulokset

torstai 14. syyskuuta 2006

Spekuleissön

Kävin Kankaalla näyttämässä pari viikkoa sitten käsiteltyjä jalkojani. Vasen kinttu oli pysynyt kuosissa ts. toimintahäiriö oli korjaantunut, Yippee! Oikea kinttu oli vähän lukossa ja sitä piti hieman manipuloida. No, nyt molemmat jalat tuntuvat kohtuu hyviltä, eiku kirmaamaan sata lasissa.. Ööö, noup. Malttia, malttia.. Eihän tässä ole päästy edes harjoituskauden alkuun.. Kuntoutusohjeisiin tuli myös täydennyksiä ja varvasjumppasirkuksen voinee pistää pystyyn jos leivän tulo jostain syystä tässä puulaakissa loppuu :) Tänäpä vois juosta duunist kotiin (n. 16km).

23.9. juostavan Joutsenon SM-maran spekulaatiot ja veikkaukset voinee viimeistään nyt aloittaa..

Kisasta tullee taktinen eli vauhdillisesti varsin keskinkertainen, voittoaika lienee semmoset 2.30.. toivottavasti olen väärässä. Viivalle astuu liuta enemmän tai vähemmän rampoja miesatleetteja. Vammoista toipuvia ovat ainakin Wannas ja Takala. Vauhtia lähtee oletettavasti ennen pitkää pitämään Virtanen, Raittila, Keihänen ja/tai Luoto? Loppukiriin luottavat eniten Hellsten ja Wannas? Moninkertainen Suomen Mestari Pesosen Ypä ei tunnetusti huonokuntoisena kilpailemaan lähde. Timo Roivaksen ja Jaakko Rinteen debyyttejä odotetaan myös mielenkiinnolla, Teivon atleettien edesottamuksia unohtamatta.

1. Hellsten 2. Pesonen 3. Raittila

Naisten kisassa hienoinen ennakkosuosikki lienee keväällä Hampurissa 2.51 juossut Mira Tuominen. Haastajia Miralle löytyy runsaasti.. Byskata (2.52), Utriainen (SM 2003) ja Kullberg (2.55). Entä mihin pystyvät seikkailukisojen kestojyrä Jantunen (10 000 36:20), Kittilässä puolikkaan voittanut Loukkola (1.21), vai kuoriutuuko Oulun Pauliina Kanervosta kisan musta heppa? Loppuajaksi naiset laukkaavat reilusti alle kolme tuntia..

1. Tuominen 2. Byskata 3. Kullberg

Pienen lisämausteensa SM-maralle antaa Kalevan maljan pistekilpailu. Tänä viikonloppuna kisataan nuorten moniotteluiden SM-mitaleista Nokialla, jonka jälkeen selviää mikä on ero Kalevan maljaa tällä hetkellä johtavan HKV:n ja toisena olevan TuUl:n välillä ennen Joutsenon SM-maraa missä pistekilpa kuluneen kauden osalta lopullisesti ratkeaa. Ero on nyt vaivaiset seitsemän pistettä.

HT-uutisia: Räisälän Pallo säikähti eilistä Koskenmäen Koston pre-uhoa sen verran että vetäytyi koko Raasto Cupista :( Tämä tietää myös sitä että Kosto saa seuraavasta RC pelistään 5-0 luovutusvoiton ja selviytyy näin ollen ensimmäistä kertaa alkulohkostaan jatkoon riippumatta miten viimeisessä alkulohkon pelissä Hellin FC RdR vastaan käy. Tämä on juhlan paikka.

keskiviikko 13. syyskuuta 2006

Raastoa usealla taholla

Eilinen "vauhdikkaampi" kypäräinen meni suht'ahistuneesti. Räkää pukkas joka rööristä mutta sain pidettyä vauhdin alle neljän.. Kohta suunta Hesaan ja Kankaan praktiikalle kinttujen oikomishoitoon.

Virtuaalifutis Hattrickissä pelattava Raasto cuppikin alkoi mukavasti kun Koskenmäen Kosto pystyi rökittämään Pesukarhun Parhaat ehkä hieman yllättäen. PP:llä ei tainnut olla parhaat jampat kentällä, ei tosin Kostollakaan kaikki (post-uho). Seuraavaksi jyrän alle jäänee Räisälän Pallo (pre-uho). Ekan kierroksen vika ottelu FC Rio De Raisiota vastaan tulee sitä vastoin olemaan verilöyly, turpaan tulee Kostolle varmaan kymmenen-nolla (realismi)..

Melko vauhdikas puolikas Rotterdamissa, Zersenay Tadesse 59:16.

Tilannekatsaus World marathon majors-sarjan päälliköiden kesken feat. Haile Gebreselassie, Felix Limo ja Deena Kastor.

Feliz Limo:
If they run hard, I'll be there. If they run fast, I'll be there. Because If I don't do hard, I better go home.

Erittäin hyvin sanottu.

tiistai 12. syyskuuta 2006

Tiisanojat

Mehustettiin eilen taas rontti sata kiloa omenoita. Sen verran litkua ompuista herui että putelit loppu kesken.. Tänään pitäs mennä Kauppiin kiskoo jotain reippaampaa. Saa nähä jääkö aikeeksi. Ommeinaa sen verran nokka tukos ja nielukin arkana, kävi siis niin sanotusti Tiisanojat :) Terveisiä vaan Aamulehden vakioyrjötykselle Vesa Laitiselle, joka tekee jokaikisessa yleisurheilua käsittelevässä kirjoituksessaan fiksuja yleistyksiä tyyliin "flunssa = dopingkäry".. Viimeksi juuri menneen lauantain lehdessä Keskisalon poisjääntiä Stuttgartin GP finaalista käsittelevässä jutussaan. Joo, taisin vilustua Lapin reisul kun tuli värjöteltyä kisan jälkeen kuvaushommissa.. Tai sitten se pulahdus puroon oli liikaa..

Olin taas myöhässä lippujen hankkimisessa. Nick Cave tulee marraskuun 19. konsertoimaan Suomeen ja liput tuli myyntiin tänään ja het män kaikki.. Jos jollain on lipui (2kpl) myyrä niin tarjouksia tänne päin.

Lakanen eCrossissa.

Ei hyvä.